Hämmennyksestä eteenpäin

Muutaman päivän ajan uutiset ja somekeskustelut ovat täyttyneet Elokapina-liikkeen mielenosoittajien ja poliisin välisestä konfliktista ja sen analysoimisesta. Niin myös Aktivistimummojen Facebook-sivu. 

Olemme fb-sivuilla olleet pahoillamme sumutettujen ihmisten puolesta – uskomme että he taistelevat vilpittömästi ilmaston puolesta. Olemme halunneet tukea nuoria – miettineet jopa, pitäisikö istua kadulle heidän rinnalleen.

Olemme kauhistuneet poliisien toimista, mutta toisaalta olleet hämmentyneitä, koska arvostamme lain ja sovittujen asioiden noudattamista. Olemme tutustuneet Elokapina-liikkeen toiminnan taustoihin.

Eniten olemme harmitelleet, että tärkeä ilmastoasia jäi konfliktin varjoon. Olemme surreet myös vastakkainasetteluja, sillä Aktivistimummot haluavat toimia yhteistyössä ilmaston puolesta työskentelevien ja taistelevien kanssa.

Viisautta ja kohtuutta korostavat Aktivistimummot toimivat ilmaston puolesta esimerkiksi näin:

  • Vaikutamme kansalaisten ja päättäjien asenteisiin 

  • Tukeudumme tutkittuun tietoon 

  • Teemme arjen tekoja omassa lähipiirissämme

  • Uskomme vuorovaikutuksen ja kuuntelun voimaan

  • Olemme tosissamme, koska #nytonpakko

Aktivistimummot-ryhmä toimii Facebookissa ja Twitterissä.
Tapahtumista voit lukea myös Aktivistimummot-nettisivuilta. 
Manifestimme kertoo lisää periaatteistamme. Tervetuloa mukaan kaikki mummohenkiset. 

Yhteenvedon Aktivistimummojen facebook-sivuilla käydystä keskustelusta 4.-6.10.2020 välillä laati
viestinnän tutkija Anne Leppänen.

Keskustelu lähti liikkeelle Elokapinan mielenosoituksesta 4.10.20 ja sen ympärillä tapahtuneista poliisin toimista.

Edellinen
Edellinen

Mummot ja 4H-nuoret hillitsevät yhdessä ilmastonmuutosta

Seuraava
Seuraava

Yhteinen huoli: Ympäristömyrkyt siittiöitä tuhoamassa