Aktivistimummo haastaa kohtuuteen - veneilyssäkin

Elokuu on vielä aktiivista ranta-aikaa. Tänä kesänä Aktivistimummot-liike on puhunut rantojen puolesta antamalla tavallisille rantojen omistajille ja käyttäjille seitsemän kohdan Tee se itse -ohjeet järvien ja merien rantojen kunnon kohottamiseksi. Tässä kuudennessa “Ranta kuntoon”-kampanjan blogissa aktivistimummo ja ilmastolääkäri Helena Kääriäinen haastaa mökkiläisiä veneilyn kohtuuteen. Se on osa rantojen suojelua. Hän veneillyt ja seurannut veneliikennettä mökkisaaressaan Bärösundin rannoilla lähes 70 vuotta.

Kesäinen veneily on ihanaa! Parhaimmillaan meri ja taivas ovat siniset, lintupoikueet lipuvat rantakaislikon tuntumassa ja lapsia polskuttelee rantavesissä. Mutta on sateessa ja kovassa tuulessakin outo nautintonsa, kun voi kokea olevansa luonnon voimien armoilla. Merimatka rannasta kesäsaareeni kestää kymmenisen minuuttia ja viimeistään sen aikana mieli irrottautuu arjen huolista ja virittyy mökkitunnelmaan.

Olen viettänyt kesäni tuolla saarella jo lähes seitsemänkymmentä vuotta. Kun olin lapsi, saaristossa liikkui veneitä harvakseltaan. Julkista liikennettä hoiti maitomoottori Saga, joka aamuseitsemältä keräsi lähisaarista maitotonkkia mantereelle vietäväksi ja Post-Kallen ajama Rea, joka lähti saaristosta kymmenen nurkilla hakemaan päivän postia ja tuomaan kauppaan tuoreen leivän. Näiden kyydissä mekin kuljimme noin kymmenen kilometrin päässä olevaan satamaan, sillä tie ja silta lähemmäs saartamme valmistuivat paljon myöhemmin. Meillä oli kauppamatkoja varten pikkuinen alumiinivene ja sen perässä 2,5 hevosvoiman moottori. Nykyistä, paljon isompaa alumiinivenettäni kuljettaa 50 hevosvoiman moottori. Niin isoja perämoottoreita ei lapsuudessani näkynyt lainkaan, mutta nykyään se kuuluu pikkumoottorien sarjaan. Saareni edessä kulkevalla väylällä liikenne on keskikesällä vilkasta. Isoja veneitä, melkein laivoiksi kutsuttavia, on joskus niin paljon, että väylän ylittäminen soutaen tai kanootilla on suorastaan vaikeaa. Aallonkieltomerkki pitää veneitä enimmäkseen aisoissa, mutta tietysti joukkoon mahtuu myös kaahailijoita. Osa kulkijoista on purjehtijoita tai muita venematkailijoita, osa on huviajelulla ja jotkut kulkevat mökiltään saaristokaupalle. Oma lukunsa ovat meluisat vesiskootterit.

Lisääntyvä äänekäs veneily haittaa luontoa ja eläimiä niin vedessä kuin rannoillakin

On haikeaa ajatella, että lapsuuteni hiljaista saaristoa ei enää ole. Me lomalaiset huomaamme sen, mutta vesilinnutkin ovat sen huomanneet; en ole nähnyt koko kesänä silkkiuikkuja tai meriharakoita. Miksi nuo kaikki veneet tunkeutuvat lapsuuteni saaristoon?

Olisi tietysti ihanaa, jos me saariston alkuperäiset mökkiläiset olisimme saaneet pitää kesärauhamme. Mutta eihän se olisi reilua; tietysti muidenkin pitää saada nauttia veneilystä. Ihmettelen kuitenkin, muuttuuko kokemus merestä ja saaristosta jotenkin ihanammaksi, kun sen kokee yli 15-metrisen veneen kakkoskerroksesta kaukana lähtösatamasta? Ja jos ympärillä pörrää kymmeniä ja kymmeniä veneitä? Suomessa oli vuoden 2022 alussa Traficomin mukaan 231 599 rekisteröityä (eli vähintään 5,5 metrin pituista ja/tai yli 20 hevosvoimaista) venettä. Jos ne kaikki ovat omilla ehdoillaan liikkeellä heinäkuussa ollaan jo lähellä rajaa, jolloin veneily ei ole enää kenellekään nautinto, ei saariston asukkaille, mökkiläisille, veneilijöille ja muille läpikulkijoille eikä tietenkään Itämerelle ja muille vesistöille.

Millaista on veneilyn kohtuus?

Olisiko veneilyssä, sen määrässä, vauhdissa ja melussa, löydettävissä kaikkia palveleva kohtuus? Ja millainen se voisi olla? Minulla on muutama ehdotus.

1)     Ylisuuret moottoriveneet ja kovat vauhdit ehkä sopivat avovesille, mutta ainakin sisäsaaristossa ja rantojen lähellä melutason ja nopeuksien pitäisi olla kaikkialla matalat. Voitaisiinko vilkkaimmilla vesillä ottaa käyttöön samantapainen automaattinen nopeusvalvonta kuin maanteillä? Ja siihen voisi varmaan yhdistää melutason valvonnan.

2)     Jos vesiskootterit ylipäätään sallitaan, pitäisi niillä olla omat ajoratansa ja niiden käyttö muualla kiellettäisiin. Ei maallakaan saa ajaa niin meluisilla kulkuvälineillä ja vesillä ääni kantautuu kauemmaksi kuin maalla.

3)     Polttoaineen hinnan tulisi ohjata käyttämään kohtuullisen kokoisia veneitä ja kohtuullisia nopeuksia. Sähköisiä pieniä perämoottoreita on jo, ehkä tulevaisuudessa ne yleistyvät ja veneilystä tulee hiljaisempaa ja vähemmän saastuttavaa.

4)     Veneilyn promilleraja pitäisi laskea samalle tasolle kuin autoillessa.

Joka tapauksessa huviveneillä liikkujien pitäisi oppia ajattelemaan veneilevän serkkuni tavoin: kun pakkaudutaan veneeseen ja lähdetään liikkeelle, ollaan perillä eli veneilemässä. Ei ole kiirettä mihinkään, eikä nopeasti ja pitkälle matkaaminen ole mikään erityinen arvo: vene ja meri riittävät.

“ Kun pakkaudutaan veneeseen ja lähdetään liikkeelle, ollaan perillä eli veneilemässä. Ei siis ole kiirettä.” 

Teksti ja kuva:
Helena Kääriäinen
Aktivistimummo, ilmastolääkäri
Tutkimusprofessori