Aktivistimummo ilman omia lapsia

Sinikka Lindewall-Rusama osallistuu innokkaasti keskusteluihin Aktivistimummot-facebook-sivuilla. Aktivistimummona hän haluaa toimia sekä läheisten että kaikkien lastenlasten tulevaisuuden puolesta, vaikka omia lapsia ei olekaan siunaantunut. Sinikka kertoo blogissa omasta mummoudestaan.

Kaikki lapset ovat olleet minulle elämän ilo, valo, toivo ja suuri rakkaus.

Seurasin Aktivistimummojen toimintaa muutaman kuukauden ja haikailin mukaan ryhmään, mutta en tohtinut. Tutun aktivistimummon kannustamana sitten liityin aktivistimummoihin, vaikka minulla ei valitettavasti omia lapsia ole, eikä siten tietenkään lapsenlapsiakaan. Aikanaan lapsettomuus oli minulle suuri pettymys ja murhe. Katkeroitua en sen myötä kuitenkaan halunnut, vaan päätin "omia" sisarusteni lapset ja lapsenlapset myös itselleni, toki heidän vanhempiensa ja isovanhempiensa täydellä suostumuksella.

Aikanaan lapsettomuus oli minulle suuri pettymys ja murhe.

Näitä läheisiä, nyt jo nuoria ihmisiä, minulla on viisi: kaksi tyttöä ja kolme poikaa. Olen saanut olla mukana jokaisen elämänmatkalla aivan vauvasta asti. Olen tehnyt paljon työtä, että olen pystynyt pitämään heihin kuhunkin yhteyttä ja välimme läheisinä ja lämpiminä, vaikka toisinaan olen ollut heistä fyysisesti etäällä. Olen saanut olla kutakin hoitamassa, tukemassa, kannustamassa, olla mukana iloissa ja murheissa. Se on suuri rikkaus.

Olen saanut olla "mummo" ainakin omasta mielestäni sanan varsinaisessa merkityksessä. Tällä hetkellä vanhin "lapsenlapsistani", nuori nainen opiskelee energiateknologiaa ja aloittelee kandityötään. Toiseksi vanhimmalla pojalla oli eilen Reserviupseerikoulussa kurssijuhla. Yksi nuorukainen on juuri muuttanut omaan kotiin kissansa kanssa ja etsii vielä omaa tietään tulevaisuuteen tarviten läheisten kannustusta ja elämänuskon luomista. Teinineitonen täyttää pian 14 vuotta ja pohtii aikuiseksi kasvamiseen liittyviä asioita ja 11-vuotias nuorimmainen elelee vilkasta pojanviikarin elämää, jossa kaveripiiri on nyt se tärkein maailman napa.

Olen saanut osallistua lähipiirin nuorten kasvamiseen ja kasvatukseen.

Kaikilla näillä nuorilla on ollut omat murheensa ja kasvukipunsa ja tietysti ilonsa, joita on ollut hyvä jakaa heidän kanssaan. Varamummon tuki on monessa ollut tarpeen ja tuonut helpotusta pohdintoihin. Kaikessa pyrin heitä omien kykyjeni mukaan kannustamaan kiittämällä ja myönteisesti. Olen saanut osallistua nuorten kasvamiseen ja kasvatukseen, tietysti heidän vanhempiensa linjaa noudattaen. Uskon, että minulla on edessäni monia elämää täynnä olevia hetkiä ja osallisuutta näiden "lastenlasten" kanssa. Sen lisäksi, että minulla on nämä viisi nuorta lähelläni, iloitsen ja elän mahdollisuuksien mukaan sukulaisten ja ystävien lasten ja lastenlasten matkassa mukana. Jokainen lapsi, jonka kohtaan täyttää mieleni ja sieluni iloisilla ajatuksilla ja toiveikkuudella. Haluan heille kaikille hyvän elämän ja tulevaisuuden ja pyrin omalta osaltani siihen, että jätämme jälkipolville elinkelpoisen maapallon.

Pyrin omalta osaltani siihen, että jätämme jälkipolville elinkelpoisen maapallon.

Aktivistimummoissa mukana ollen kartutan tietojani, koska ryhmään kuuluu viisaita ihmisiä, joilta kaiken aikaa opin uusia asioita. Tiedon lisääntyminen, viisaus ja muiden kokemukset kehittävät minua toimimaan omassa elämässäni entistä vastuullisemmin myös kaikkien rakkaitten lasten ja nuorten eduksi.

Omien kokemusten perusteella kannustan myös lapsettomia mummoja mukaan Aktivistimummoihin. Mukanaolo on kiinnostavaa ja tarpeellisia sekä itselleni että kaikille lapsenlapsille.

Sinikka Lindewall-Rusama

Edellinen
Edellinen

Mummot ja lääkärit terveyden, ilmaston ja ympäristön asialla

Seuraava
Seuraava

Aktivistimummot palkitsevat ilmastotekojen edelläkävijöitä