Aktivistimummoille Vuoden isovanhempi -tunnustus

”Konkreettisia tekoja tulevien sukupolvien hyväksi”

Tulevaisuuden toivon luomisen puolesta ja ilmastonmuutoksen hillitsemiseen perustettu Aktivistimummot-liike tekee asioita, joilla se muun muassa vähentää lastenlasten ilmastoahdistusta.

Kaksi vuotta sitten perustettu Aktivistimummot saa Vuoden isovanhempi -tunnustuksen. Joukko isoäitejä perusti liikkeen tehdäkseen yhdessä asioita, joiden avulla maapallo säilyisi terveempänä paikkana. Nyt yhteiskunnalliseen liikkeeseen kuuluu noin 6 000 mummoa, pappaa ja ”mummohenkistä” aktiivia.

”Aktivistimummot tekevät muun muassa konkreettisia tekoja ilmaston puolesta. Esimerkillään he näyttävät rakentavia vaikuttamisen malleja kaikille maailman lapsille ja lapsenlapsille. Samalla mummo-sana on saanut uuden merkityksen”, tunnustuksen myöntävän Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry:n toiminnanjohtaja Virpi Dufva sanoo.

Tunnustusta jaettu vuodesta 1992

Tunnustus myönnetään henkilölle tai taholle, joka on myönteisellä tavalla edistänyt lasten ja isovanhempien suhteita sekä isovanhempien arvostusta. Tunnustusta on jaettu vuodesta 1992 alkaen. 

Tunnustuksen myöntäminen Aktivistimummoille sopii hyvin tähän aikaan, kun jokaisen tulisi kiinnittää enemmän huomiota maapallon pelastamiseen.

”Vaikuttamistyössä tarvitaan myös iän ja kokemuksen kautta muodostunutta osaamista ja asiantuntemusta, joka jää liian usein piiloon yhteiskunnallisessa keskustelussa. Vanhat ihmiset nähdään monesti vain yhtenä ryhmänä, joita ei arvosteta. Aktivistimummot haastavat positiivisella tavalla myös tämän käsityksen”, Dufva iloitsee.

Tiedon jakamista ja vaikuttamista päättäjiin

Aktivistimummot määrittelevät tärkeimmäksi tehtäväkseen tiedon jakamisen. Liikkeen aktiivit välittävät tutkittua tietoa esimerkiksi ilmastonmuutoksesta eri kanavissa helposti ymmärrettävässä muodossa. He tekevät kampanjoita yhdessä eri tahojen, kuten nuorten ilmastovaikuttajien kanssa. Lisäksi he pyrkivät vaikuttamaan päättäjiin, joilla on valta ja mahdollisuudet hidastaa ilmastonmuutosta yksilöiden sijaan.

”Tunnustus on loistava palkinto liikkeen kaksivuotispäivänä ja kannustaa meitä jatkamaan työtämme. Haluamme vähentää lastenlasten ilmastoahdistusta, jotta he voivat rauhassa keskittyä elämään lapsuuttaan. Meillä vanhoilla viisailla mummoilla on aikaa toimia paremman tulevaisuuden puolesta”, liikkeestä idean saanut ja sitä perustamassa ollut Seija Kurunmäki sanoo.

Kurunmäki keksi Aktivistimummot, kun oli jäämässä eläkkeelle reilut kaksi vuotta sitten. Hän työskenteli viimeiset työvuotensa viestintäyrittäjänä muun muassa erilaisissa kestävän kehityksen hankkeissa ja halusi jatkaa mielekkäiden projektien tekemistä. Ympäriltä löytyi moniammatillinen joukko samassa elämäntilanteessa olevia mummoja, jotka halusivat käyttää osaamistaan ja verkostojaan tärkeän asian puolesta.

”Lastenlasten tulevaisuuden puolesta yhdessä tehtävä työ tuntuu mielekkäämmältä kuin esimerkiksi se, että lomailisimme puolet vuodesta Thaimaassa vaikkapa golfia pelaamassa. On ihana myös eläkkeellä ollessa käyttää aikaa ja osaamista hyödyllisiin asioihin. Korona-aika on opettanut, kuinka onnen ja mukavan tekemisen voi löytää ihan läheltä.”

 

Lisätietoja:
Virpi Dufva
Toiminnanjohtaja
Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry
puh. 050 365 4664
virpi.dufva@valli.fi

Seija Kurunmäki
Aktivistimummojen yhteyshenkilö
puh. 0400460894
seija.kurunmaki@kuule.fi

 

Isovanhempien päivää vietetään lauantaina 16.10.2021

Isovanhemmuutta on juhlistettu VALLIn aloitteesta vuodesta 1985 alkaen aina lokakuun kolmantena lauantaina. Päivän tarkoitus on korostaa sukupolvien välistä yhteyttä ja nostaa isovanhemmuuden arvostusta koko yhteiskunnassa. Isovanhempien päivä voidaan nähdä myös laajemmin vanhojen ihmisten ja lasten yhteisenä päivänä: kaikki vanhat ihmiset eivät ole isovanhempia, eivätkä kaikki isovanhemmat ole vanhoja ihmisiä. Kaikilla lapsilla ei ole isovanhempia tai kontakteja vanhoihin ihmisiin: tällaisissa tapauksissa ovat kaikenlaiset "varamummot ja -vaarit" arvokkaita.

Edellinen
Edellinen

Activist Grannies and #COP26 Glasgow 31 Oct-12 Nov 21

Seuraava
Seuraava

Vastuullinen sijoittaminen