Kulutustarina 10: Seija 7v. ja 17v.

Ensimmäisenä koulupäiväni vuonna 1963 täytin 7 vuotta. Minulla oli uusi koululaukku ja ajoin kahden kilometrin koulumatkan pyörällä. Äiti oli ommellut minulle koulumekon. Käytin koululaukkua kolme vuotta. Se oli aikaa, jolloin uusiutuvia luonnonvaroja käytettiin Suomessa säästellen. Ne riittivät koko vuoden tarpeeseen.
Kulutus oli jo vähän yli uusiutuvien luonnonvarjojen vuonna 1973, kun täytin 17 vuotta. Silloin ei vielä puhuttu ilmastonmuutoksesta eikä ilmastoahdistuksesta.

Nyt, kun olen 65-vuotias, nykyinen kulutuksemme Suomessa vaatii kolmen maapallon luonnonvarat. Maailma elää keskimäärin kahden maapallon kulutusvauhtia. Se on kestämätöntä.

Aktivistimummona opettelen takaisin kohtuullisen kulutuksen tielle. Samaa opetan lapsilleni ja lapsenlapsille. Tuhlaaminen ja ylikulutus lisäävät ahdistusta.
Kohtuus on parasta kaikessa.

Seija Kurunmäki

Aktivistimummojen kulutustarinat ovat osa ilmastoaktivistein yhteistä ylikulutusviikkoa. Kaikki 11 tarinaa löydät täältä.

Kulutustarina 9: Sisko 5v.

Kun Sisko oli viisivuotias, hän sai Ruotsista lahjaksi kumipallon. Se oli lapselle aarre. Suomessa oli sodan jälkeen pula kaikesta energiasta ja monista raaka-aineista.  Toisaalta tulimme vähällä toimeen. Siskon kodissa oli lamppujen lisäksi vain yksi sähköllä käyvä koje: putkiradio. Voimakkaan teollistumisen, palvelujen ja kotitalouskäytön kasvun vuoksi sähkönkulutus on kaksinkertaistunut jokaisella vuosikymmenellä 1950-luvulta 2000-luvulle.

Sähköntuotannossa ollaan Suomessa onneksi jo lähellä omavaraisuutta. Ydinvoima tuottaa sähköstä nyt noin kolmasosan, tulevaisuudessa enemmän. Jo 85 prosenttia on hiiletöntä sähköä. Etenkin tuulienergia on kasvussa, ja aurinkoenergia paikkaa tuotannon vaihtelevuutta.

Viisivuotiaan lapsenlapseni maailmassa voidaan siis tehdä sähköä luontoa säästäen.

Sisko Pörsti

Aktivistimummojen 11 tarinaa on osa ilmastoaktivistien yhteistä ylikulutusviikkoa. Lue lisää tiedotteesta 6.5.2022. Kaikki tarinat täällä.

Kulutustarina 8: Reetta 4v.

Kun Reetta oli nelivuotias, peruna kuului ruokapöytään. Kaikki söivät perunaa keitettynä, paistettuna, muusina, laatikkona, piirakkana, kukkona. Koululaisilla oli syksyllä perunannostoloma.

Suomalainen söi vuonna 1950 perunaa keskimäärin noin 142 kiloa vuodessa, vuonna 2016 keskimäärin 46 kiloa.

Toivon, että nelivuotias lapsenlapseni saa nyt ja tulevaisuudessa lautaselleen perunaa, joka kasvaa lähellä ja jonka hiili- ja vesijalanjälki on tuntuvasti pienempi kuin riisin tai pastan.

Reetta Meriläinen

Aktivistimummojen tarinat ovat osa ilmastoaktivistien yhteistä ylikulutusviikkoa. Lue lisää tiedotteesta 6.5.2022.

Kulutustarina 7: Liisa 1v.

Kun Liisa oli yksivuotias, imeväiskuolleisuus oli Suomessa 40 jokaista tuhatta elävänä syntynyttä vauvaa kohti. Viime vuonna vastaava luku oli alle kaksi. Liisan ollessa vauva, naisten elinajanodote Suomessa oli 70 vuotta ja miesten 63 vuotta. Viime vuonna syntyneiden tyttöjen elinajanodote Suomessa on 85 vuotta ja poikien 79 vuotta. Tieteellisen tutkimus- ja kehitystyön tuloksena on voitu vaikuttaa valtavasti ihmisen elinikään. 

Toivon lastenlasteni saavan todistaa vastaavanlaisia valtavia eri tieteenalojen kehitysaskeleita ilmastoystävällisen energian tuottamiseksi ja kestävän kehityksen hyväksi.

Liisa Viheriälä

Kulutustarina 6: Leena 7v.

Kun Leena 1950-luvulla kävi kansakoulua, oli hänen lempiruokansa koulussa makaronivelli. Vellit, puurot ja keitot olivat pääasiallisia kouluruokia ja lihaa käytettiin tuolloin vähän. Lihaa syötiin Suomessa 50-luvulla 29 kg vuodessa per nenä.

Nyt 2020-luvulla lihan kulutus per henkilö on Suomessa 79 kg. Korkeimmillaan se oli 2010-luvulla 81 kg, mutta erilaiset kasviproteiinit ovat alkaneet vähentää lihan kulutusta, mikä sekä terveyden että ilmaston kannalta on erinomainen asia.

Kun Leena-mummon silmäterä Aimo aloittaa parin vuoden päästä koulun, hän toivottavasti saa siellä lempiruokaansa makaronilaatikkoa, jossa jauhelihan korvaa härkis, nyhtis tai vastaava ja jonne mummon tavoin voi raastaa joukkoon porkkanaa, nam nam!

Leena Hinkkanen

Aktivistimummojen tarinat ovat osa ilmastoaktivistien yhteistä ylikulutusviikkoa. Lue lisää tiedotteesta 6.5.2022.

Kulutustarina 5: Helena 12v.

Kun Helena oli 12-vuotias, mökkirannassa Suomenlahden saaristossa uitiin joka ikinen päivä. Elokuussa laiturilla oli hauska maata katsomassa meduusoiden liikkeitä kirkkaassa vedessä. Helenan vanhin lapsenlapsi on 12-vuotias ja viettää kesiä samassa saaressa. Viime kesänä sinilevän määrä oli merialueilla huipussaan poikkeuksellisesti jo heinäkuun puolivälissä. Meduusoja on samoilla rannoilla ehkä vieläkin, mutta niitä on vaikea nähdä sameassa rantavedessä.

Millaisia muistijälkiä lapsenlapsille jää Itämeren rannoilla ja Suomenlahden saaristossa vietetyistä kesistä?

Helena Kääriäinen

Aktivistimummojen tarinat ovat osa ilmastoaktivistien yhteistä ylikulutusviikkoa. Lue lisää tiedotteesta 6.5.2022.

Kulutustarina 4: Eevis 6v.

Kun Eevis (67) oli kuusivuotias, maapallolla eli kolme miljardia ihmistä. Maapallon pinta-alasta n. 60 prosenttia oli luonnontilaisia ja koskemattomia, ihmisen vaikutuksen ulkopuolisia alueita.

Eeviksen lapsenlapsi Siiri on kuusivuotias toukokuussa 2022. Maapallon väki on yli kaksinkertainen ja luonnonvaraiset alueet ovat hänen isoäitinsä elinaikana, 67 vuodessa, kutistuneet puoleen. Koskematonta luontoa on jäljellä noin 30 prosenttia. Joidenkin tutkijoiden mielestä paljon vähemmän. Miten elonkirjon on käynyt, kun Siiri tarkastelee sitä 67-vuotiaana vuonna 2083? 

Eeva-Riitta Piispanen

Aktivistimummojen tarinat ovat osa ilmastoaktivistien yhteistä ylikulutusviikkoa. Lue lisää tiedotteesta 6.5.2022.

Kulutustarina 3: Carita 6v.

Kun Carita aloitti 6-vuotiaana kansakoulun Helsingissä, Suomessa oli henkilöautoja noin kolmekymmentä tuhatta. Silloin 1950-luvun alussa oli siis yksi auto 150 suomalaista kohden.

Viime vuonna, kun hänen lapsenlapsensa Jali aloitti koulun, autoja huristeli Suomen teillä lähes satakertainen määrä eli 2,7 miljoonaa. Nyt autoja on yksi jokaista kahta suomalaista kohden.

Autoistuminen on vaatinut yhteiskunnilta kaikkialla maailmassa valtavia investointeja teihin, siltoihin, pysäköintipaikkoihin ja liikennejärjestelmien kehittämiseen. Toivon Jalin saavan todistaa päästöttömien kulkuneuvojen voimakkaan yleistymisen lähivuosina.

Carita Koivunen 

Aktivistimummojen tarinat ovat osa ilmastoaktivistien yhteistä ylikulutusviikkoa. Lue lisää tiedotteesta 6.5.2022.

Kulutustarina 2: Anu 6v.

Anu oli 6 vuotta ja Lauttasaaren rannan kaislikoissa leikittiin naapuruston lasten kanssa kaiket päivät labyrinttimäisillä käytävillä juosten. Joskus laitettiin säilykepurkkien alle kaisloja palamaan ja paistettiin ruisleivän siivuja evääksi. Kaisloista rakennettiin myös nukkuma-alustat nukeille. Kotona lastenhuoneessa oli sänkyjä ja pieni pöytä ja sen ympärillä tuolit. Leluja oli yhden laatikollisen verran. Se riitti hyvin kolmelle.
Meille tuli kerrostalon ensimmäinen telkkari. Kerran viikossa Tesvisio lähetti lastenohjelman. Silloin kahdeksan naapuruston lasta istui meillä ihmettelemässä televisiota. Kaikkea oli vähän, mutta puutetta ei ollut mistään.Nykyään kaatopaikka on pullollaan toimivia televisioita ja leluja ja koko tavarataivas rakentaa nykypäivän 6-vuotiaalle tarpeita.

Anu Harkki

Aktivistimummojen tarinat ovat osa ilmastoaktivistien yhteistä ylikulutusviikkoa. Lue lisää tiedotteesta 6.5.2022.

Kulutustarina 1: Anne 4v.

Nelivuotias Anne nautti 60-luvun alussa metsäretkistä viikonloppuisin perheen kanssa ja, no niin, varsinkin eväistä. Muurahaiset olivat hieman kiusallisia, mutta kaikki pikku mönkiäiset ovat osa korvaamattoman arvokasta biodiversiteettiä. Sen katoaminen on uhka seuraaville sukupolville.  Harvaan asuttuna maana Suomen merkitys eliölajien säilyttämisessä kasvaa tulevaisuudessa entistä suuremmaksi, ja jo nyt monen lajin eurooppalaisen kannan pääosa esiintyy Suomessa. Suomen vanhaa, luonnontilaista metsää ei saa enää hävittää.  

Anne Leppänen

Aktivistimummojen tarinat ovat osa ilmastoaktivistien yhteistä ylikulutusviikkoa. Lue lisää tiedotteesta 6.5.2022.

Raidoista ja kimalaisista

Tunnistatko raidan metsässä? Tiedätkö, miksi se on niin tärkeä kimalaisille? Aktivistimummo Armi Temmes kertoo raidoista ja kimalaisista lisää. Nyt, raidan kukkimisen aikaan, on juuri hyvä hetki lähteä metsäretkelle lastenlasten kanssa.

Hyönteishotellit ovat muotia. Niitä onkin mukava askarrella tai vaikka viedä lahjaksi tuttavan pihaan. Hyönteishotelleista puhutaan, koska pölyttäjähyönteiset ovat vähentyneet ja pölyttäjien katoaminen tietäisi esimerkiksi monien hedelmien ja marjojen kasvattamisen loppumista. Pölyttäjiä ovat esimerkiksi kimalaiset, mehiläiset ja perhoset.

Kimalainen, tuo paksu pörriäinen, on yksi tärkeimpiä luonnonvaraisia pölyttäjiämme. Kimalainen lentelee ympäri, eikä yleensä pistä kuin aivan henkensä hädässä. Talven tullessa eloon jää vain yhdyskunnan kuningatar, joka herää aikaisin keväällä aloittamaan uutta yhdyskuntaa. Jos näet kimalaisen aikaisin keväällä, se on melko varmasti kuningatar. Jos se on sisällä, auta se ulos vaikkapa lasin ja postikortin avulla.

Kuningatar tarvitsee heti siitepölyä ravinnokseen, jotta se jaksaisi rakentaa pesän ja aloittaa munimisen. Mutta mistä se löytää ravintoa?

Vaikka kevään puutarhakukat, kuten krookukset tarjoavat kimalaiselle siitepölyään ravinnoksi, parhaiten kimalainen löytää ravintoa metsästä, missä eräs tärkeimmistä aikaisin keväällä kukkivista puista on raita, puumaiseksi kasvava leveälehtinen paju. Raidan lehdet ovat huomattavasti leveämmät kuin useimmilla pajuilla – noin 3-8 cm – ja 5-12 cm pitkät. Raita voi kasvaa noin 50-vuotiaaksi ja vanhemmiten sen kaarna on halkeileva ja kaarnainen – raidallinen. Raita kasvaa usein yksittäin, mutta joskus muodostaa pieniä metsiköitä. Se kukkii toukokuussa 3-7 cm pitkin kellertävin kukin ja kimalaisia voi olla kukinnoissa niin runsaasti, että pörinän kuulee puun juurelle.

Lisää raidasta esimerkiksi Juha Laaksosen luontoretki -radio-ohjelmassa: https://areena.yle.fi/audio/1-50813663.

Tee retki lastenlasten kanssa toukokuussa kuuntelemaan kimalaisten pörinää raidoissa. Aloittakaa miettimällä, miten raita tunnistetaan metsässä. Kokeilkaa vaikkapa pientä testiä: https://www.is.fi/menaiset/vapaalla/art-2000006567318.html.  Apuna raidan tunnistamisessa toimii vaikkapa https://luontoportti.com/t/948/raita tai https://puuproffa.fi/puutieto/yleista-puista/raita/.   Voit myös istuttaa omia raitoja pihan reunamille tai mökin lähistölle aurinkoiselle tai puolivarjoiselle paikalle.

Teksti: Armi Temmes

Kuva: ammattilehti.fi
Katso lisää kuvia ja tunnistetietoja https://luontoportti.com/t/948/raita

Mummot ja lapsenlapset luonnon helmassa

Aktivistimummojen perustajaryhmä osallistui Sitran ja Erätauko-konseptin mukaiseen luontodialogi-päivään 9.3.2022. Kävimme keskustelua luontoon liittyvistä tuntemuksistamme ja luontokokemuksistamme lastenlastemme kanssa. Aktivistimummo ja kirjailija Sisko Pörsti (kirjailijanimi Sisko Latvus) kirjoittaa blogissa “luontosuhteesta” ja päätyy “luonnon helmaan”.

Olen asunut vuosikausia elämästäni suurissa kaupungeissa. Viimeistään aikuisiällä vietety seitsemän vuotta Pietarin keskustassa avasivat mieleni ymmärtämään, etten viihdy sellaisessa ympäristössä, josta alkuperäinen luonto on karsittu minimiin.  

Kasvoin maalaiskylässä, ja vaikka välillä unelmoin pääseväni kaupunkiin, dna:hani on selvästi kirjoitettu, että hyvinvointini vaatii läheisyyttä luontoon. Isäni opiskeli puoli vuotta kauppakorkeassa, mutta päätyi opettajaseminaariin, koska halusi asua maalla, viljellä omenapuita ja marjapensaita ja hoitaa mehiläisiä. Äitikin oli elänyt lapsuutensa pienessä karjalaisessa metsämökissä. 

Erityisesti kesänvietto asvaltin keskellä on tuntunut kärsimykseltä. Oikea kesä on täynnä kukkia ja tuoksuja, vihreää ruohoa ja pölyttäjien surinaa. Se on löylyjä rantasaunassa ja pulahtamista kirkkaaseen veteen. 

Vanhetessaan useimmat meistä kaipaavat lapsuutensa maisemiin

Vanhetessaan useimmat meistä kaipaavat lapsuutensa maisemiin. Nekin, jotka ovat varttuneet kaupungissa, etsivät mielenrauhaa ja elämänlaatua metsistä ja rannoilta. Tämän huomasimme, kun kävimme aktivistimummojen ryhmässä Sitran innoittamaa keskustelua luontosuhteestamme ja sen välittämisestä lapsenlapsille. Alkuperin olimme määritelleet keskustelumme otsikoksi: Luontosuhtemme välittyminen lapsenlapselle - tietoa vai tunnetta?

Luonnossa voi olla vaan, ilman ohjelmaa

Mummot vievät lapsia eväsretkille metsään, poimimaan marjoja ja sieniä ja ihan vain ihmettelemään. Meidän ikäluokkamme on vielä oppinut kasvien ja lintujen nimet ja siirtää mielellään tietojaan eteenpäin. Monilla on mökki, jossa voi unohtaa kiireen ja aikataulut ja näyttää lapsenlapsillekin, että pelkkä oleminen riittää.

Keskustelun kuluessa aloimme kuitenkin oudoksua kysymyksenasettelua, jonka olimme valinneet: voiko luontosuhdettaan tosiaan välittää uusille sukupolville?  Onko se jokin irrallinen asia tai ominaisuus, jonka voi siirtää eteenpäin? Lopultahan olemme jokainen osa samaa luontoa.  Olimme kaikki sitä mieltä, että “luontosuhde”on tunnesuhde ja tunneside.

Paluu luonnon helmaan

Ja niin me mummot päädyimme lopuksi yksimielisesti toteamaan, että mehän haluamme vain palata lapsenlapsinemme kaikki yhdessä luonnon helmaan. Sanotaan sitä sitten vaikka paratiisiksi.

Kirjoittaja
Sisko Pörsti
Aktivistimummo ja kirjailija

 Piirros
Anne Leppänen

Ansaitsemme metsärauhan

Aktivistimummo ja ilmastopuhuja Anu Harkki peräänkuuluttaa blogissaan metsärauhaa. Hänen on mummona on vaikea ymmärtää, että lehdot valkovuokkoineen, lapsuuden jännittävät, synkät korvet ja kangasmetsät ovat uhanalaisia. Mitä meille jää, missä voimme kokea metsärauhaa, jos ne menetämme?

Nousen vanhojen, humisevien kuusten välissä kulkevaa polkua ylös.  Polku on eläinten polku, hirvien, peurojen, mäyrien ja kettujen polku järven jäälle.  Kesällä eläimet kulkevat juomaan järven raikasta vettä, syksyllä hirvet uivat rannasta kirkkoniemeen metsästäjien haulikkoja pakoon.  Polku on kapea, se nousee järveltä kapeaa kannasta pitkin, mutkitellen metsän syvyyksiin.  Yli satavuotiaat kuuset seisovat kiemurtelevan polun reunalla, ja niiden alimmat oksat ulottuvat osin polulle. Yritän väistellä niitä, lumisia oksia, osin naavan peittämiä.  Aina mökillä ollessa kuljen tämän polun.  Minusta tuntuu, että en kulje meidän ihmisten metsässä vaan eläinten, kuusien ja vanhojen mäntyjen metsässä.  Täällä minä olen pieni, ohimenevä hetki, metsän ikiaikaisessa elämässä.  Sellainen tunnelma synnyttää syvän rauhan kokemuksen, metsärauhan.

En kulje meidän ihmisten metsässä vaan eläinten, kuusien ja vanhojen mäntyjen metsässä

Metsä on tärkeä monella tapaa, tutkimukset ovat osoittaneet, että metsässä kulkeminen laskee verenpainetta ja sillä on monia muitakin terveysvaikutuksia.  Vielä tärkeämpi rooli metsillä on planeettamme terveydessä.   Metsät muodostavat maapallon tärkeimmät hiilinielut merien ja muun kasvillisuuden lisäksi.   Suomessa monet metsälajit ovat jo uhanalaisia ja lajien lisäksi uhattuina ovat myös erilaiset metsätyypit.  Talousmetsien hoitotoimenpiteinä korpemme on ojitettu, metsänkasvun tehostamiseksi, ja Luonnonvarakeskuksen tutkimusten mukaan tämä on aiheuttanut järvien vesien tummumisen humuksen valuessa vesistöihimme. 

Metsärauha säilyttää monimuotoista luontoa

Lähes 80 prosenttia metsätyypeistämme on uhanalaisia, esimerkiksi korvet, lehdot ja vanhat kangasmetsät.  Mummona minun on vaikea ymmärtää tätä, että lehdot valkovuokkoineen, lapsuuden jännittävät, synkät korvet ja kangasmetsät ovat uhanalaisia.  Mitä meille sitten jää, missä voimme kokea metsärauhaa?

Suomen metsistä on suojeltu vain runsaat kuusi prosenttia, vaikka olemme sitoutuneet noudattamaan YK:n biodiversiteettisopimusta, jonka mukaan metsistä tulisi suojella vähintään 17 prosenttia.  Biodiversiteetti tarkoittaa luonnon monimuotoisuutta ja lajikirjoa, jonka säilyttäminen on olennaista luontokadon estämiseksi.

Globaalina tavoitteena suojella 30% maailman maa- ja merialieista

Koko maapallo on biodiversiteettikriisin keskellä ja miljoonaa lajia uhkaa sukupuutto.  Tällä hetkellä YK:n biodiversiteettityössä etsitään seuraavia tavoitteita planeetan luonnon pelastamiseksi Kiinan heinäkuisessa Kunmingin kokouksessa.  Alustava tavoite on, että 30% maailman maa- ja merialueista suojellaan.

Voitaisiinko suurin osa valtion metsäomaisuudesta suojella?

Suomen metsien kokonaispinta-ala on 26 miljoonaa hehtaaria, ja valtio omistaa metsistä runsaan kolmanneksen.  Jos YK:n tavoitteet toteutuvat suurin osa valtion metsäomaisuudesta tulisi biodiversiteetin ylläpitämiseksi suojella.  Yksityisten metsien suojeluun tarvitaan lisää kannustimia, mutta Metsähallituksen omistamat valtion metsät ovat meidän – kansalaisten metsiä. Miten me voisimme yhdessä vaalia metsiämme, omaa metsärauhaamme? Tulisiko meidän – kansalaisten vaatia omia metsiämme suojeltaviksi?  Tämänkaltainen suojeluvaatimus ei estä metsäyhtiöiden nykyisen kaltaista toimintaa Suomessa, ja mahdollistaa jatkossakin metsätalouden kannattavan toiminnan.

Me aktivistimummot puhumme kohtuuden puolesta.   Tiedämme, että olemme joka vuosi ylikuluttamassa maapallon voimavaroja.  Tämä ylikulutus murtaa luonnon tasapainon, vesistöt saastuvat, metsät katoavat, aavikoituminen lisääntyy ja sukupuutto kohtaa liian monia eliölajeja.  Nyt voimme vielä muuttaa käytöstämme ja pelastaa tämän upean kotiplaneettamme, mutta aikaa on vähän.

Suomi on Euroopan metsäisin maa, kolme neljännestä pinta-alastamme on metsää.  Olen sitä mieltä, että jokainen suomalainen ansaitsee oman tapansa nauttia metsistämme, löytää sieltä kuntoilun iloa, terveyttä ja rauhaa.  Epäilen kuitenkin, että valtaosa meistä tuskin huomaa, että aitoa luonnonmetsää alkaa olla vaikea löytää, varsinkin Etelä-Suomesta.  Kuinka pysäyttää tämä luonnontilaisten metsien hävittäminen? Pitäisikö kiivetä taas eduskuntatalon portaille banderollin kanssa vai saisimmeko aikaan laajan keskustelun metsistämme, sellaisen keskustelun, joka johtaisi metsärauhaan? 

Anu Harkki
Aktivistimummo, FT, MBA
EU Climate-pact Ambassador
Emerita tutkimusjohtaja
anu.harkki@welho.com
tel +358400436997
@harkkianu

Piirros: Anne Leppänen

Kohtuullista vuotta 2022

Meidän piti perustajamummojen ja muutaman muun aktiivin kanssa tavata perinteisesti Oodissa tammikuun alussa.
Tavoitteena tapaamisessa oli lyödä lukkoon vuoden 2022 toiminnan suuntaviivat. Jo aiemmin olimme pohtineet, mitkä ovat pääteemamme. Zoomissa vai Oodissa. 13/13 vastasti että Zoomissa, vaikka lähes kaikilla meillä mummoilla on jo kolme rokotusta.

Onneksi Zoom on näiden kahden vuoden aikana tullut tutuksi ja kommunikointi hoituu sekä Zoomin kautta että lenkkipoluilla. Kun kävimme kokouksessa keskustelua, mikä on mummoilla mielessä päällimmäisenä, lapsenlapset nousivat kärkeen monissa puheissa. Sekä joulu että korona taitavat tätä tunnetta lisätä. Koska lapsenlapset nousivat niin korkealle, huomasimme, että Aktivistimummojen tavoite “turvata kaikille lapsenlapsille maailma, jossa voi elää” on pätevä myös vuonna 2022.

Vuonna 2022

Metsä pysyy mielessämme

Metsäasian ympärillä tehtävä työ tuntuu edelleen tärkeältä. Niin suojelu kuin järkevä metsänhoitokin unohtamatta metsän antamia mahdollisuuksia retkeilyn ja mietiskelyn tyyssijana ja hyvinvoinnin edistäjänä.

Ilotsimme siitä, että Luonnonperintösäätiön kanssa tekemämme Mummonmetsään on kerääntynyt nyt noin 20 000 euron potti. Keräys jatkuu 2022. Nostamme metsää esiin uusinkin teemoin ja tavoin. Pysykää kuulolla.

Yhteistyön voimaa emme väheksy

Vuosi sitten teimme joulukampanjassa “Riittävän paras joulu” yhteistyötä ilmastonuorten (Climate Move ja Ilmastovaikuttaminen) kanssa. Myös Agenda2030 nuoret ovat tulleet tutuksi. Vaikka olemme ilolla seuranneet ja aika ajoin joku meistä on piipahtanut, emme ole vielä joukolla liittyneet eduskuntatalon perjantaisin kerääntyvän #FridaysForFuture- nuorison ja Ilmastoisovanhempien joukkoon. Monenlainen yhteistyö on suunnitelmissa. Soitellaan!

Kesä 2022 alkaa mummon Pelargonialla

Mummojen toimintatapaan kuuluu nostaa esiin hyviä asioita, esimerkiksi muille. Olemme nyt kaksi kertaa jakaneet pelargoniatunnustuksen tahoille, joiden ilmastotyö on mielestämme esimerkillistä. Vuonna 2020 palkinnon sai Varma ja vuonna 2021 Kouvolan kaupunki. Vuoden 2022 tunnustusta pohditaan.

Tapahtumissa kohtaaminen on parasta

Tärkeä toimintamuotomme on tapahtumien järjestäminen. Ensimmäinen tapahtuma keväällä 2020ek (ennen koronaa) oli Oodissa. Aineena oli Ilmastoahdistus. Oodin Kuutio oli ihan mummoista täysi. Sitä rataa olisimme tahtoneet jatkaa. Niinkuin kaikille, myös meille, korona muutti suunnitelmat ja seuraavat tapahtumat, Ilmasto ja ruoka, Ilmasto ja terveys ja Elämänsiivous, jäivät osallistujamääriltään pienemmiksi. Onneksi kaikki tapahtumat saivat myös livestreemauksen ja ne löytyvät sivuiltamme ja netistä. Kovasti odotamme aikaa, kun voimme taas kohdata kasvotusten. Tällekin vuodelle on monta tapahtumaa suunnitteilla aina kompensoinnista vaatevalintoihin.

Onneksi on Facebook ja Twitter

Facebookissa on käyty monia hyviä keskusteluja. Nyt aktiivisia mummoja on siellä noin 6000. Tavoite on saada joukko 10 000-päiseksi. Twitteirissä on hienoa kohdata alan asiantuntijoita ja tavoittaa sekä kotimaisia että kansainvälisiä asiantuntijoita. Käy tsekkaamassa mummojen Facebook ja Twitter.

Media tykkää mummoista, niin mekin mediasta

Suurta iloa niin vuonna 2019 ja 2020 kuin viimekin vuonna 2021 on tuottanut se, että mediaa kiinnostaa mummojen aktivismi. Jokainen median välittämä juttu innostaa uusia erilaisia mummoja ja muita aikuisia tekemään sekä henkilökohtaisia ilmastotekoja että vaatimaan päätäjiltä todellisia ja nopeita tekoja. Pala palalta joukko on niin suuri, että yksikään päättäjä ei voi tehdä päätöksiään huomioimatta ilmastonäkökulmaa. Siihen vaikuttavat kaikki äänestävät aikuiset. Kuntavaaleissa muistutimme, että #mummotäänestää. Esimerkit löytyvät sivuiltamme.

On innostavaa että kotimaisen median lisäksi myös kansainvälistä mediaa kiinnostaa suomalainen Activist Grannies ryhmä. Voit lukea yhteenvedon kansainvälisestä näkyvyydestämme sivujemme englanninkieleisestä osuudesta. Yksi ilahduttava esimerkki oli ThisIsFinland’in luoma maailmanlaajuisesti levinnyt Onnellisuus-joulukalenteri, jonka luukussa 5 esiintyi aktivistimummo Helena Kääriäinen.

Mummoviisaus

Mummoilla on iän ja kokemuksen tuomaa mummoviisautta. Meillä Suomessa on lisäksi maailman koulutetuimmat mummot. Entistä suurempi osa haluaa käyttää energiaansa myös työhän ilmaston ja luonnon puolesta. Se on hyvä tapa osoittaa rakkautta omille ja maailman lapsenlapsille.

Meitä ilahdutti, että Valli ry Vuoden Isovanhempi-palkinnon yhteydessä kiitteli, että Aktivistimummot ovat modernisoineet työllään myös mummo-termiä.

Toivo, kohtuus ja faktoihin perustuva viestintä pysyvät ohjenuorinamme myös 2022!

Kohtuullista vuotta 2022 teille kaikille!

Kirjoittaja Seija Kurunmäki
Aktivistimummot-liikkeen perustajamummo

Kuva perustajamummojen Zoom-kokouksesta 4.1.2022.

Glasgown ilmastokokouksen saavutukset

Marraskuun alkupuolella Glasgowssa pidetty ilmastosopimuksen osapuolikokous COP26 oli onnistunut, mutta myös pettymys. Se on kovin tavallista kansainvälisissä kokouksissa. Tässä blogissa aktivistimummo Armi Temmes kuvaa lyhyesti sekä onnistumisia että pettymyksiä.

Jos haluat tietää enemmän aiheesta, ilmoittaudu Glasgow’n jälkilämmöt: Mimme ilmasto on menossa?-tapahtumaan pe 17.12.21 klo 13.-14.30 Oodiin tai seuraa Facebookissa. Järjestäjä Europa Experience - EU@Oodi
Facebook-tapahtuma: https://fb.me/e/2TGrHCxSo.

Ilmoittautuminen Oodiin on pakollista, sillä paikkoja on rajatusti. Ilmoittauduthan viimeistään 16.12. tästä linkistä: https://forms.gle/oCP155KkRhMh957J8

Kokouksen tavoitelistalla oli ehkä suurimpana yleinen ilmastotavoitteiden kirittäminen, jotta päästäisiin lähemmäksi Pariisissa esitettyä tavoitetta keskilämpötilan nousun pitämisestä alle kahden asteen, mieluummin 1,5 asteessa. Olennaisin onnistuminen oli se, että kaikki ovat nyt yhtä mieltä tavoitteesta ja valtionpäämiehet pitivät pontevia yleispuheita sen puolesta kokouksen alkupuolella. Se, että maiden sitoumukset ja sovitut toimenpiteet eivät tähän vielä riitä, oli merkittävin pettymys monille. Eniten uutisoitiin hiilen kiellon vesittymistä viime metreillä. Päätöksiin lisättiin kuitenkin vetoomus sitoumusten päivittämisestä jo vuoden kuluttua vastaamaan 1,5 asteen tavoitetta.

Toinen suuri tavoite oli Katowicen ilmastokokouksessa aloitetun nk. sääntökirjatyön loppuun saattaminen. Siinä onnistuttiin. Tämä kaikki on äärimmäisen teknistä työtä, mutta sen olennainen merkitys on siinä, että kun säännöistä on sovittu, edellytykset toimeenpanon toteutukselle ovat paljon paremmat kuin pelkkien juhlapuheiden perusteella.

Kolmas iso tavoite liittyi rahoitukseen, jolla kehittyneet maat tukevat kehittyvien maiden sopeutumista ilmastonmuutokseen. Varsin isosta potista päästiinkin sopimukseen, mutta paljon on vielä työtä, ennen kuin rahoitusmallit ovat koossa aloitettujen työprosessien tuloksena.

Aktivistimummot toivottavat rohkeutta kaikille päättäjille, jotta tarvittavia toimenpiteitä oikeasti päästään toteuttamaan. Kansainväliset kokoukset ovat tärkeä osa tätä työtä, mutta ne ovat aina luonteeltaan monimutkaisia ja hitaita. Tavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan työtä kansallisella tasolla, kunnissa, yrityksissä, kansalaisjärjestöissä ja kotitalouksissa.

Aktivistimummot osallistuivat kokouksen edellä tavoitteiden kirittämiseen tämän videon avulla.

Armi Temmes
aktivistimummo
MMT

Aktivistimummo ja valkoinen joulu

Marraskuinen Black Friday sai aktivistimummo Reetta Meriläisen muistelemaan ja kaipaamaan valkoista joulua. Se on voi olla luminen tai lumeton. Tärkeintä on ettemme täytä joulua turhalla sälällä, tarpeettomalla tavaralla ja merkityksettömällä tohinalla. Kohtuus ja mielenrauha on kuin katselisi valkoista talvimaisemaa.

Bing Crosby lauloi kauan sitten valkoisesta joulusta, unelmasta. Nyt aktivistimummo hyräilee mukana ja muistelee valkoisia nietoksia, huurretta puiden oksilla. Onko hänellä unelma valkoisesta joulusta? Ei, vaan suunnitelma. Joulusta voi tehdä valkoisen, olipa maa minkävärinen tahansa.

Musta on hallinnut marraskuun lopun värejä. Musta yhdistyy voimakkaasti kannustettuun kulutukseen, joten väri on osuva. Black Friday ja black week kävivät tänäkin vuonna kimppuun joka suunnalta. Kulutukseen ohjailivat myös sinkkujen suuri ostospäivä Single´s Day ja verkkokaupan Cyber Monday. Nimistä voi päätellä, etteivät kulutushurmion päivät ole kotoperäisiä.

Mummo haluaa muuttaa mustan valkoiseksi, vaikka joulu – kulutuksen juhlaa sekin – on tulossa tai oikeastaan, koska joulu on tulossa. Joulusta voi valinnoillaan tehdä valkoisen tai ainakin valkoisemman.

Valkoisuus joulun attribuuttina tarkoittaa kohtuutta, harkintaa, viisautta ja rauhaa.

Valkoisuus joulun attribuuttina tarkoittaa kohtuutta, harkintaa, viisautta ja rauhaa. Ja totta kai se voi tarkoittaa näillä leveysasteilla myös lunta. Musta, ruskea tai vihreä joulu koko Suomessa olisi huutomerkki. Hätätila! Lumen puute tai lumentulon myöhentyminen eteläisessä Suomessa ovat joka tapauksessa signaaleja ilmastokriisistä.

Ilmastokriisin torjuntaan ryhtynyt Aktivistimummo etsii vaikuttavia lahjoja. Sellaisia, jotka vaikuttavat lämmittävästi lahjan saajaan ja auttavat samalla torjumaan ilmastonmuutosta sekä luontokatoa. Hän lahjoittaa läheisilleen ja itselleenkin esimerkiksi Luonnonperintäsäätiön kautta Mummonmetsää tai tukee metsänistutusta ja nuoria istuttajia lahjoittamalla varoja metsän kasvatukseen osoitteessa www.taimiteko.fi. Näiden lisäksi löytyy kymmeniä muita ilmastoon ja luontoon suotuisasti vaikuttavia lahjoja.

Mummo tykkää antaa järkeviä lahjoja, etenkin lapsille, kestävyyttä ja kohtuutta suosien

Aktivistimummo ei halua olla niuho jouluilon pilaaja. Hänestä on hauska antaa lahjoja, etenkin lapsille. Niin suloiselta kuin lahjaksi annettu halaus kuulostaakin, pieni lapsi saattaa kaivata muutakin. Sitä paitsi korona-aikojen ulkopuolella halausten pitäisi olla arkipäivää.

Lahja-aikeissaan mummo vakoilee lahjottavien toiveita ja tarpeita, selvittää, mikä tuottaisi kestävää mielihyvää. Jo aattoiltana hajoava lahja, vaikka se nuorisokielellä trendaisi, ei ole mummon lahja. 

Mummo tarkistaa lelun, urheiluvälineen tai vaatteen alkuperän. Katsoo ostostaan vastuullisuuden, hiilijalanjäljen ja jätteen näkökulmista. Mummo tarkkailee, onko kaupalla kierrätysjärjestelmää. Varttuneiden lasten kanssa mummo juttelee heidän suhtautumisestaan lahjoihin ja kulutukseen. Voi olla, etteivät kaikki enää halua tavaralahjoja, ainakaan kasoittain.

Aika on monelle paras lahja

Heille, joilla on jo kaikkea tai jotka eivät halua enää yhtään tavaraa, mummo lahjoittaa jotain kallisarvoista eli aikaansa. Hän voi lahjoittaa siivousapua, lastenlasten kaitsentaa, kävelyseuraa, retkiseuraa, kuljetusta kaukoretkille, konsertti-, teatteri- tai elokuvaseuraa, digiopetusta, leipomisseuraa tai saunomisseuraa. Luetteloa voi jatkaa loputtomiin. Tässäkin lahjassa on oleellista, että se annetaan oikeasti. Ilmaan jäävä lupaus ei vielä ole lahja.

Mummolle valkoinen joulu tarkoittaa kohtuutta myös jouluvalmisteluissa. Suursiivousta tai konmaritusta ei tarvitse ajoittaa joulun alle, vuodessa riittää viikkoja. Koska harva asuu komerossa, sitäkään ei tarvitse siivota jouluksi. Lika on samantyyppistä ennen joulua ja joulun jälkeen, jynssäykset voi ajoittaa lempeästi vaikka helmikuuhun.

Jouluna ihmisen vatsalaukku on jotakuinkin samankokoinen kuin ennen joulua, vaikka saattaakin venyä pyhien aikana. Joulun ruokapöytä voi olla herkullinen ja runsas, vaikkei ruokaa olisi laitettu armeijamitoituksella. Keittiössä on mukava puuhailla, muttei nääntyä. 

Jouluruokiakin mummo tarkkailee sillä silmällä: lähellä vai kaukaa tuotettua ruokaa? Lihaa vai jotain muuta? Maapallon toiselta puolelta matkanneiden hedelmien hiilijalanjälki? Onko jouluna pakko saada mansikoita?

Sata vuotta sitten arki oli niukkaa, mutta jouluna mässäiltiin. Ja hyvä niin. Nyt ei ole niukkaa.

Mummoa on alkanut vuosien mittaan vaivata ajatus tärkeysjärjestyksistä tai niiden samentumisesta.

Hänestä on alkanut tuntua, että täysi kalenteri ja maaninen touhuaminen syrjäyttää elämästä jotain tärkeämpää. Esimerkiksi läheiset ihmiset. Vaivautunut vetoaminen täyteen allakkaan tai lupaus jostain yhteisestä ”sitten paremmalla ajalla” kuulostaa petolliselta. Parempi aika on nyt. Parhaillaan. 

Mummo on huomannut, että ihminen vaatii kovan kolauksen − vakavan sairastumisen tai läheisen ihmisen kuoleman −saadakseen itsensä ja suhteensa muihin tärkeysjärjestykseen. Kun mennään elämän ja kuoleman rajalle, asiat pelkistyvät. Jäljelle jää tärkein: läheiset, rakkaat ihmiset, suhde heihin. Sanan ”ihminen” tilalle voi laittaa ”luonnon”. Asetelma pätee silloinkin.

Joulu on otollista aikaa olla läheisten kanssa, muistaa rakkaita ihmisiä. Kertoa sanoin tai sanoitta, että välittää. Itselle voi antaa lahjaksi elämänsiivouksen, jonka voi aloittaa joulun jälkeen. Hiljalleen, kiirehtimättä. Elämänsiivous tarkoittaa sälän –tavaroiden, elämäntapojen ja asioiden − karsimista sekä merkityksellisten asioiden, ihmisten ja muistojen säilyttämistä.

Paradoksaalisesti joulun voi käyttää kohtuullisen elämäntavan kokeiluun. Tuhlailu olisi sallittu vain hyvän jakamisessa. Se synnyttää iloa ja uutta hyvää. Kohtuus ja mielenrauha on kuin katselisi valkoista talvimaisemaa.

Hyvää valkoista joulua!

Reetta Meriläinen
Toimittaja, aktivistimummo

Piirros: Anne Leppänen

Vastuullinen sijoittaminen

Jos on mahdollisuuksia ja halua turvata tulevaisuuttaan sijoituksilla, on hyvä tietää, miten sen voi tehdä niin, että sijoitukset tukevat omien arvojen mukaista tulevaisuutta. Alli Paasikivi Säätiön rahastonhoitaja Piia Latvala antaa käytännön neuvoja vastuullista sijoittamista suunnitteleville.

Viime vuosina kiinnostus vastuullisuutta kohtaan on ollut kovassa kasvussa, ja tämä on näkynyt myös sijoittamisessa. Oman varallisuuden kasvattamisen lisäksi sijoittajia kiinnostaakin koko ajan enemmän, miten se tapahtuu. Millaisten yritysten toimintaa sijoittamalla tukee ja vastaako se omia arvoja ja sellaista maailmaa, jonka jälkipolville haluaa jättää.

Jokaisella sijoituksella on merkitystä

Niin omilla kulutusvalinnoilla kuin myös omilla sijoitusratkaisuilla jokainen voi vaikuttaa kestävään kehitykseen ja tulevaisuuteen.

Joka päivä on monia mahdollisuuksia tehdä vastuullisempia tekoja ja ohjata omalla panoksellaan maailmaa kohti vastuullisuutta.
Voi esimerkiksi jättää lapsityötä hyödyntävien yritysten tuotteet ostamatta ja sen sijaan suosia vastuullisempia brändejä, vaihtaa autonsa tai sähkösopimuksensa vihreämmäksi ja niin edespäin.

Sijoittamalla johonkin yritykseen, tapahtui se sitten suoraan osakkeita ostamalla tai vaikka rahaston kautta, tukee yrityksen toimintamahdollisuuksia. Eli loppupeleissä sitä mitä yritys tekee (esim. aseteollisuus vs. vihreämpi sähkö) ja miten se sitä tekee (onko työntekijöillä esim. turvalliset työolosuhteet). Sijoittamalla vastuullisesti toimiviin yrityksiin tukee siten nimenomaan vastuullisempaa yritystoimintaa ja tapaa toimia. Samalla antaa myös muille yrityksille painetta toimia vastuullisemmin, jotta ne eivät jää paitsi sijoittajien varoista.

Sijoituskohteiksi voi valita sellaisten yritysten osakkeita tai rahastoja, jotka erityisesti keskittyvät esimerkiksi uusiutuvaan energiaan tai muuten ympäristöä hyödyttäviin toimijoihin. Vastaavasti voi boikotoida yrityksiä tai kokonaisia toimialoja, joiden toimintaa ei halua tukea.

ESG - kokonaisvaltianen vastuullisuus!

Aktivistimummot ovat vahvasti ympäristön puolella ja myös vastuullisesta sijoittamisesta puhuttaessa korostuu usein ympäristö. Hiilijalanjäljeltään pieni tai hienoa kehitystyötä ympäristön kannalta tekevä yritys voi kutenkin muuten toimia vastuuttomasti. Se voi esimerkiksi kiertää veroja tai käyttää lapsityövoimaa. Siksi sijoittamisessa vastuullisuutta tarkastellaan ympäristön (Environment) lisäksi myös hallinnon (Governance) sekä sosiaalisesta (Social) näkökulmasta – tämän vuoksi vastuullisesta sijoittamisesta puhutaan usein ESG-sijoittamisena.

Tutki ja kysele

Kiinnostus vastuullisuutta kohtaan lisää vastuullisten tuotteiden ja palveluiden tarjontaa. Näin on käynyt myös vastuullisen sijoittamisen mahdollisuuksille. Vaihtoehtoja löytyy melkein runsauden pulaksi asti, oli sitten sijoitettavana kymppejä tai isompaa varallisuutta. Valitettavasti markkinoilla näkyy myös viherpesua. Siksi kehotankin vastuullisesta sijoittamisesta kiinnostunutta tutkimaan, millä perusteella jokin kohde tai rahasto on ilmoitettu vastuulliseksi. Vaihtoehtoja löytyy varmasti ja itselle uudenkin toimijan kanssa sijoittamisen aloittaminen on tehty nykyään niin helpoksi, ettei kannata tyytyä huonoon vaihtoehtoon.

Kehotan tutkimaan ja kyselemään aiheesta oman kiinnostuksen mukaan – kuka tietää, vaikka sijoituskärpänen purisi. Hyvä muistutus tässäkin asiassa on, että tyhmiä kysymyksiä ei ole ja sijoittamisen ammattilaiset auttavat mielellään.

Piia Latvala, rahastonhoitaja, Alli Paasikiven säätiö

Minun elämänsiivoukseni, Vaula Norrenan blogi

ELÄMÄNSIIVOUS - Mikä mahtava sana ja sisältö!
Sain tutustua elämänsiivoukseen, kun pääsin aktivistimummojen kanssa kahville.
Aktivistimummothan on vaikuttajaryhmä, joka kannustaa ihmisiä kohtuuden elämäntapaan ja ilmastonmuutoksen torjumiseen.

Nyt he ovat keksineet elämänsiivouksen.
Elämänsiivous on kuulemma materiaalista ja henkistä roinan karsintaa.
Tilan antamista sille, mikä on oikeasti elämässä tärkeää. 
Ja sen vähentämistä, mikä on turhaa - ihmisenergiaa ja luonnonvaroja kuluttavaa touhotusta.
Se on harkittuja valintoja, miten elämä kannattaa elää niin että siitä on iloa paitsi itselle, myös jälkipolville.

ROINAN KARSINTAA

Innostuin tästä teemasta heti.
”Hei, minä olen harrastanut tätä koko elämäni”, riemastuin ja tunnustin saman tien ”olen kyllä usein siinä epäonnistunutkin”.

Sellaistahan se on.
Aina välillä sitä siivoaa koko elämänsä, tavaransa ja ihmissuhteensa putipuhtaiksi - ja sitten taas ajautuu tilanteeseen, jossa kaikkea on ihan liikaa, tursuaa ulos kaapeista, kalentereista ja korvien välistäkin.

 MIKÄHÄN SIINÄ ON NIIN VAIKEAA?

Jäi ikuisesti mieleeni, kun kerran, entisen kouluni 90-vuotisjuhlissa, vanha äidinkielenopettajani sanoi: ”Mikset sinäkin, älykäs ihminen, muuta jonnekin maalle ja ala elää yksinkertaista elämää.”
Olin vielä lapseton citysinkku, mutta laitoin viisauden korvan taakse.
Tiesin, että tätä kultaista lausetta tulisin vielä tarvitsemaan.

Katsokaas, kun kuluttamisen ja osallistumisen houkutukset tulevat silmille joka paikassa.
Ja sosiaaliset ryhmäpaineet yllyttävät meitä osallistumaan ja ostamaan.
Jotta pysyisi mukana maailman menossa, on seurattava muotia, aloitettava uusia harrastuksia, ostettava uusi auto - eli matkittava muita ihmisiä.

Muistan kyllä, miten periaatteellinen olin vielä 30-vuotiaana. En halunnut omistaa edes kahvinkeitintä, koska siitäkin olisi ollut vaivaa ja hoitamista. 

Helpompaa oli keittää kahvit äidin vanhalla emalipannulla. Vaatteeni ostin second hand shopeista - sellaisiksi niitä silloin kutsuttiin, kirpputorit tulivat muotiin vasta 1990-luvun laman myötä.
(Samaan aikaan olin töissä mainonnan suunnittelijana, mietin miten mikäkin brändi tehtäisiin houkuttelevammaksi. Joltinenkin ristiriita.)

PERHEELLISEN HAALINTA

'Vapaa kuin taivaan lintu’ -asenteeni muuttui heti kun sain ensimmäisen lapseni.
Herranen aika, tenavan tulevaisuudesta täytyy huolehtia! 
Silloin alkoi omaisuuden ja tavaran haaliminen, yhteiskuntaan osallistuminen ja kaikenkattava joka paikassa huseeraus.
Lapsiltani ei tosiaankaan puuttunut leluja, toppahaalareita eikä harrastuksia (joiden niukkuutta olin omassa lapsuudessani harmitellut).
Tämä emovietti oli toki hyödyllinen sekä perheeni että yhteiskunnan kannalta.
Ovathan keskiluokkaiset perheet yleensäkin yhteiskunnan tukipilareita. 
He hankkivat omakotitalot, maksavat verot, ostavat koko suvun joululahjat, pyörittävät lasten ja vanhusten synttärit, harrastukset ja pihatalkoot.
He osallistuvat työpaikan kehittämistiimeihin ja koulutuksiin, parhaimmillaan vielä järjestötoimintaankin.

Ei ihme, että silloin usein uuvutaan ja erotaan.

Voisiko uupumisen ehkäistä ottamalla alun perinkin rennommin ja kohtuullisemmin?
Miettimällä, mikä minulle on oikeasti tärkeää, välittämättä siitä, mitä kaikki muut tekevät.

Sen sentään osasin. Tiesin jaksamisen rajani ja pysyin etätöitä tekevänä free-lancerina koko lasteni lapsuuden ajan. Itse asiassa havaitsin sen niin hyväksi järjestelyksi, että en ikinä enää mennyt töihin muualle.
Laskin tyytyväisenä tunteja, jotka säästin tekemällä töitä kotona. Kaksi tuntia päivässä pois työmatkaliikenteestä säästi - uskokaa tai älkää - kokonaista 61 täyttä 7,5 tunnin työpäivää vuodessa!
Sain tavallaan kahden kuukauden ylimääräiset kesälomat pelkästään tekemällä etätöitä.
Käytin ne lasten futisjoukkueiden hyväksi toimimalla joukkueenjohtajana, huoltajana, kyytikuskina.
Se teki minut niin onnelliseksi! Sai olla ulkona ja touhuta kivojen ihmisten kanssa.

MAAILMA MUUTTUI YHTÄKKIÄ

Sitten tuli tämä aika, jota emme uskoneet tulevaksi vielä satoihin vuosiin.
Ilmastonmuutos yllätti meidät kuin talvi englantilaiset.
Periaatteessa tiesimme jo 30 vuotta sitten, emmekä kuitenkaan tarpeeksi uskoneet.

Muistan, kun pidin ensimmäisiä ekologisen kulutuksen trendikatsauksia 1990-luvun alussa.
Ekologiset tuotteet tulisivat muotiin ja ihmisille tulisi tarve ja hinku toimia ympäristöystävällisesti, selitin.
Sain markkinointialan vihat päälleni. Että ei todellakaan mikään pula-ajan räsymattojuttu tule enää takaisin, suksi kuuseen, semiootikko!

Vilkuttelen teille nyt täältä kuusesta, terve vaan!
30 vuoden aikana Suomeen on perustettu satoja kierrätyskeskuksia, jotka ovat myös muuttuneet sieviksi käytetyn tavaran tavarataloiksi.
Netissä käytettyä tavaraa ei enää niinkään myydä, vaan annetaan ilmaiseksi tuhansissa Roskalava-, Raksakimppa- ja Kirpputori -ryhmissä kautta maan.
On UFFin laatikot, SPR Kontit sun muut, minne viedään tavaraa ja muistetaan kertoa se kavereillekin, koska se on niin hienoa ja fiksun ihmisen merkki.

Tavaroiden karsinta ja kierrätys on sosiaalisesti valtavan arvostettua ja muodissa.
On konmaritusta, Älä osta mitään -päivää, jopa -vuotta, on 100 tavaran haastetta jne.
Kuukausimaksuperiaatteella toimivat vaate- ja tavaralainaamot yleistyvät. Stockmannkin avaa käytettyjen vaatteiden osaston.

Vanhojen tekstiilien kierrätys on suurinta huutoa myös kalliiden merkkivaatteiden tuotannossa.
Siinä teille räsymattojuttua, eipä mene muodista millään!

YHTEISKUNTA EKOLOGISOITUU

Suomen kunnissa tehdään nyt ’Resurssiviisauden tiekarttoja’, joiden avulla kunta ohjaa itseään ja asukkaitaan ilmastokestävään elämäntapaan.
Kouluihin ja päiväkoteihin tulee kasvisruokapäiviä ja ympäristökasvatusta, joukkoliikennettä lisätään, luonnon monimuotoisuutta hoidetaan, hiilinieluja kasvatetaan, puurakentamista lisätään.
Kiertotaloudessa pyritään kierrättämään kaikki mahdolliset raaka-aineet ja energiat: puu, betoni, asvaltti, muovi jne.
Jätteenpolttolaitokset tuottavat kaukolämpöä, joka sekin vielä varastoidaan valtaviin kuumavesivarastoihin maan alle.
Maalämpö, aurinkoenergia ja tuulivoima ovat tärkeimpiä tulevaisuuden energian lähteitä, vasta kehitteillä olevan vetytalouden ohella.
Autoala paitsi sähköistyy, muuttuu myös entistä enemmän palveluksi: netistä napattaviksi vuokra-autoiksi ja taloyhtiöiden yhteiskäyttöautoiksi. Kaupunkipyöräthän ovat jo opettaneet meille yhteiskäytön helppoutta.
Koko yhteiskunta pyörii nyt todellakin kierrätyksen ja kestävän kulutuksen ympärillä. 

KULUTUKSEN SOSIOLOGIA

Kuluttajan identiteettiin kuuluu tyypillisesti sekä ryhmämotivaatio että ryhmästä poikkeamismotivaatio.
”Haluan kuulua tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään tai luokkaan” - osoitan sen itselleni ja muille hankkimalla sen ryhmän kaltaista tavaraa ja palvelua.
”Haluan samalla kuitenkin myös poiketa massasta ja osoittaa yksilöllisyyttäni”- osoitan sen ostamalla tai tekemällä jotain erikoisempaa.
Näin muoti ja koko kulutuskulttuuri muuttuu dynaamisesti: aina uudet edelläkävijät, ryhmästä ensimmäisenä poikkeavat alkavat toimia toisin. 

Ja kun heillä on sosiaalista statusta, toiset seuraavat perässä.
Juuri nyt eniten ihailtuja edelläkävijöitä ovat ilmastokestävät kuluttajat.

ILMASTOKESTÄVÄT EDELLÄKÄVIJÄT

Keitä ovat ilmastokestävät edelläkävijät?
Kuten edelläkävijät usein, he ovat valtaosaltaan opiskelijoita. Kasvissyöjiä, pyöräilijöitä, minimalisteja, kirppiskantiksia.
Sen lisäksi heitä on paljon, paitsi aktivistimummoissa, ylipäätään vanhemmissa ikäpolvissa. Hehän ovat elämänsä mittaan jo ehtineet saada kaikenlaista, niin nyt ei ole enää niin kova hinku.
Heille tämä on myös turvallista, nostagista paluuta lapsuuden yksinkertaiseen elämään.
Ilmastokestäviä on paljon myös lapsiperheissä, jotka haluavat paitsi säästää rahaa, niin ennen kaikkea säästää elinkelpoisen tulevaisuuden lapsilleen.

Haluatko sinä kuulua ilmastokestävien edelläkävijöiden joukkoon?
Tuntisitko ylpeyttä tästä termistä?
Minä ainakin tuntisin, kun vain osaisin täyttää sen vaatimukset!

MYÖS RAHAKKAITA HYVISVALINTOJA

Ilmastokestävän kulutuksen ei tarvitse olla pelkkää piperrystä, kierrätystä ja köyhäilyä.
Jos rahaa tulee enemmän kuin sitä menee, sitä voi sijoittaa ilmastokestävästi ja nauttia tästä ’hyvisvalinnastaan’.

Voi vaikka ostaa kasan ilmasto-osakkeita jostakin ilmastonmuutosta torjuvasta yrityksestä.
Tai voi hankkia vanhaa metsää Luonnonperintösäätiöltä tai metsämarkkinoilta. 
Luonnonperintösäätiöltä sitä saa pieninäkin, 100 m2 kokoisina, 100 euron hintaisina palasina. Vanha metsä ehkäisee luontokatoa ja kasvattaa hiilinielua lapsenlapsille ja tuleville sukupolville. 

Minulle tämä metsäjuttu on ollut pitkäaikainen haave, jonka pandemia vihdoin sai realisoitumaan.
Ette ole koskaan nähneet minua Savoyssa syömässä tai Kämpissä drinkeillä, ettekä näe vastakaan - ne rahat menevät minulla 90 vuotta vanhaan metsään, hiilinieluun lapsille ja heidän jälkeensä tuleville.

Se on osa minun elämänsiivoustani: itselleni merkityksellisten asioiden valitsemista ja ei-niin- merkityksellisten asioiden pois jättämistä.

Itselleni merkityksellisten asioiden valitsemista ja ei-niin- merkityksellisten asioiden pois jättämistä.

Pohditaanpa elämänsiivousta yhdessä lisää Aktivistimummojen tilaisuudessa 23.9.21! Tulkaa mukaan, minäkin olen siellä.

Vaula Norrena
semiootikko, kulutuskulttuurin tutkija
vihreä kaupunginvaltuutettu, Vantaa

Antaako IPCC:n raportti toivoa?

Aktivistimummo ja ilmastoasiantuntija FT Anu Harkki seuraa ilmastonmuutosta ja sen ympärillä tehtävää kansainvälistä tutkimusta verkostoissaan tarkasti. Hän on huolissaan, mutta vielä toiveikas. Pari viikkoa sitten ilmestynyt kansainvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n raportti kertoo, että ilmastonmuutos on edennyt ennustettuakin nopeammin. Hyvä uutinen on, että keinoja hillintään on olemassa. Toivoa on, kunhan ihmiskunta ottaa päästöjen hillinnän keinoja laajasti käyttöönsä. Aikaa muutoksiin on vielä, vaikka sitä on vähemmän kuin on aiemmin luultu.

Kuudennen IPCC:n arviointiraportin ensimmäinen osaraportti ilmestyi 9.8. Ensimmäinen osa käsittelee ilmastonmuutoksen luonnontieteellistä taustaa ja se kokoaa yhteen tiedot ilmastojärjestelmän muutoksista esiteollisesta ajasta nykyisyyteen.

Oliko IPCC:n raportissa mitään uutta? KYLLÄ!

Maapallon keskilämpötila on nyt noussut 1,1 astetta ja raportti osoittaa, että 1,5 asteen lämpenemisen taso saavutetaan näillä näkymin jo 2030-luvun alussa, siis vain kymmenen vuoden kuluttua. Nyt tiedetään, että vain voimakkaalla päästöjen rajoittamisella voimme estää lämpötilan nousun yli tuon 1,5 - 2 asteen rajan, joka asetettiin tavoitteeksi Pariisin sopimuksessa.

Ehkä parasta tässä raportissa on se, että saimme selvän suunnan – raportti kertoo selkein esimerkein kuinka paljon globaaleja kasvihuonekaasupäästöjä voimme vielä aiheuttaa?  Raportissa on esitetty eri skenaarioita tulevista päästömääristä ja niiden aiheuttamasta lämpötilan noususta.  Näistä skenaarioista ja niiden todennäköisyyksistä voi vetää selkeän johtopäätöksen: seuraavan kymmenen vuoden aikana globaalien päästöjen on laskettava radikaalisti, mieluiten puoleen. 

Onko syytä huoleen? KYLLÄ!

Jos ihmiskunnan tavoite on pitää lämpeneminen noin puolessatoista asteessa, Pariisin sopimuksen mukaisesti, voimme globaalisti päästää vielä noin 400 miljardia tonnia kasvihuonekaasuja ilmakehään.  Tällä hetkellä joka vuosi päästöt ovat noin 40 miljardia tonnia.  Eli kymmenessä vuodessa päästökiintiömme on käytetty ja sen jälkeen päästöjen tulisi vastata hiilinielujen kokoa.  

Maailman maiden jo lupaamat päästövähennykset johtavat siihen, että globaalit päästöt tulevat puolittumaan vuoteen 2050 mennessä, mutta raportin mukaan se ei riitä.  Päästöjen tulisi puolittua 10-20 vuodessa.  Näin toimien ilmasto tulisi lämpenemään 1,5 – 2 astetta ja jo siinäkin tapauksessa meidän on toteutettava merkittäviä sopeutustoimia, jotta elämä voisi jatkua ennallaan. Eli voi sanoa, että meillä on syytä huoleen.  

Vieläkö on toivoa? KYLLÄ!

Me tiedämme jo, mitä tulisi tehdä.  Jokseenkin kaikki teknologiatkin ovat valmiita päästöjen riittävään vähentämiseen.  Nyt ei enää tarvitse kiistellä siitä, kenen pitää tehdä muutoksia – meidän kaikkien täytyy, kaikkien maiden ja kaikkien yhteiskuntaluokkien, ihan jokaisen.

Jos luovumme fossiilisista ja muutamme ajatuksemme ruoasta, se vie jo pitkälle.  Kaikki muu, liikenne, asuminen ym. tulee vähitellen perässä uusien teknologioiden avulla.

Fossiilisista luopuminen ei muuta elämäämme epämukavaksi, meillä on edelleen lämpöä, sähköä ja energiaa.  Tämä muutos on jo tapahtumassa.  Isot yritykset ovat suorastaan pakotettuja muutokseen koska suuret institutionaaliset sijoittajat ovat vauhdilla edellyttämässä uusiutuviin investoimista eikä hiilivoimaloille enää riitä rahoitusta.

Voiko jokainen meistä vaikuttaa? KYLLÄ!

Yritysmaailma on jo muuttumassa, koska rahoitusmarkkinat sitä edellyttävät, mutta kuinka saisimme meidän jokaisen oman käytöksen muuttumaan.  Kulutustottumuksemme pyörittävät valtavaa, globaalia krääsämarkkinaa, joka tuottaa käsittämättömiä määriä halpaa ja huonolaatuista vaatetta ja tavaraa.  Ostamisen ja kuluttamisen merkittävä vähentäminen on kuitenkin mahdollista, korona-aikakin on sen osoittanut. Meillä mummoilla on hyvä mahdollisuus näyttää tietä kriittisinä asiakkaina ja vaatia päättäjiltä vaikuttavampia ja nopeampia toimia ilmastonmuutoksen ja luontokadon hillitsemiseksi.

Tärkeimmät yksittäisen kuluttajan toimet olisivatkin kulutustottumusten muuttaminen kestävyyttä suosivaksi ja ruokavalion muuttaminen kasvispainotteisemmaksi seuraavan kymmenen vuoden aikana.  Ruokavaliomuutoksilla parannamme myös terveyttämme. Makutottumuksien hidas muuttaminen ja lihan vähentäminen on täysin mahdollista. 

Anu Harkki
EU Climate-pact Ambassador
Climate Reality Leader
Aktivistimummo
Emerita Tutkimusjohtaja, FT, MBA

Luonnon pyhyyden ja kohtuuden ylistys

Pauliina Kainulainen kirjoittaa kauniisti luonnon pyhyydestä ja kohtuudesta. Julkaisimme blogin sivuillamme kesäkuussa nimellä Armaat aallot. Kuuman kesän ja luonnon ääri-ilmiöiden jälkeen tämä kirjoitus on entistäkin ajankohtaisempi. Pauliina on ekoteologi, kansalaisaktivisti ja tietokirjailija. Hän kirjoittaa modernin maailman vallitsevasta mekanistisesta maailmakäsityksestä, jossa maailma ymmärretään koneenkaltaisena ja luonto luonnonvaroina, suurena tarvikevarastona, jota ihminen käyttää rajoituksetta hyödykseen. Tällainen maailmankatsomus on syövyttänyt hyvän tulevaisuuden perustuksia pirstomalla metsiämme ja ajamalla lukemattomia lajeja sukupuuttoon. Olemme muutoksen edessä.

Menneenä kesänä helle hehkui ja hiki valui. Parhaita hetkiä olivat pulahtamiset joko Pielisen tai Höytiäisen vielä viileisiin vesiin. Mikä nautinto! Märät hiukset viilentävät oloa hyvän tovin uimatuokion jälkeenkin.

Kesä 2021 on ollut melkoinen. Välillä muutaman päivän tukala helle päättyi väkevään ukkosmyrskyyn. Aamun viileä ilma tuntuu nyt suloiselta iholla. Mielessä pyörii kysymyksiä sään ääri-ilmiöiden yleistymisestä ja kaikista niistä tavoista, joilla ihmiskuntana olemme häirinneet luonnon tasapainoa.

“Ilmastonmuutos on oire moraalisesta ja hengellisestä häiriötilasta”

Jo vuosia sitten ortodoksisen maailman johtaja, Vihreäksi patriarkaksikin kutsuttu Bartolomeos Konstantinopolista, kiteytti tilanteemme: ”Ilmastonmuutos on oire moraalisesta ja hengellisestä häiriötilasta”. Kyse on siis siitä, että ajattelumme ja elämäntapamme syvätasolla tarvitaan muutos. Tässä filosofiasta ja teologiastakin voi olla iloa.

Filosofian näkökulmasta elämänmuotomme perusteita kutsutaan maailmankatsomukseksi. Omaa maailmankatsomustaan on aika vaikea hahmottaa – vähän kuin Pielisen ahven koettaisi tajuta vettä. Mutta eri puolilla maailmaa ajattelijat ovat tarttuneet haasteeseen. 

Luonto mielletään luonnonvaroina, suurena tarvikevarastona ihmisen käyttää rajoituksetta hyödykseen.

Läntisen, modernin maailman vallitseva maailmankatsomus on useiden vuosisatojen ajan ollut erittäin mekanistinen eli maailma ymmärretään koneenkaltaisena. Luonto mielletään luonnonvaroina, suurena tarvikevarastona ihmisen käyttää rajoituksetta hyödykseen. Tällainen maailmankatsomus on tuonut meille paljon hyvääkin, kuten kehittyneen lääketieteen. Mutta se on syövyttänyt hyvän tulevaisuuden perustuksia pirstomalla metsiämme ja ajamalla lukemattomia lajeja sukupuuttoon. 

Tällainen on myös nykysuomalaisen vallitseva maailmankatsomus. Mutta omassa kulttuurissamme on toisenlaisiakin elementtejä. Ne juontavat juurensa mielenmaisemamme syväkerrostumaan, kotoperäiseen itämerensuomalaisuuteemme. Siis sielunpohjamme metsästäjä-keräilijämenneisyyteen, jolloin ihminen koki yhteytensä muuhun luontoon aivan eri tavalla intensiivisesti. Jotain tuntumaa tuohon ulottuvuuteen saan itse joka kesä, kun marjat kypsyvät. Keräilijä minussa herää ja nauttii, kun saa lähteä elpymään mustikkamättäille ja keittää hilloja talven varalle.

Kotoperäisen ajattelumme ihanteena ei ollut jatkuva, rajaton kasvu vaan tasapaino. Ihanteena oli myös kohtuus. Ihmisen on otettava (tarkemmin sanottuna ”pyydettävä”) luonnosta välttämätön elantonsa, mutta se tulee tehdä kohtuudella, kunnioittaen ja käyttäen tarkasti hyväksi sen mitä maa on antanut. 

Tarkoitus ei ole romantisoida toisenlaista maailmankatsomusta, jolla silläkin on omat heikkoutensa. Mutta ei voi olla huomaamatta, miten tuo kokonaisvaltaisempi kotoperäisyytemme on ekologisesti todella viisasta ja mitä ajankohtaisinta. Vaikka sen juuret ovat syvällä menneisyydessämme, jotain siitä elää meissä yhä. Vaalitaan ja arvostetaan sitä! Jokainen sienireissu ja saunahetki voi olla sen vaalimista. Jokainen valinta kaupan hyllyjen välissä, joka osoittaa arvostusta eläimille ja tukee mahdollisimman luonnonmukaista ravinnontuotantoa, ilmentää tällaista viisautta.

Käsityksen luomakunnan pyhyydestä on aika palata ajatteluumme

Kotoperäiseen maailmankatsomukseemme sisältyi taju luonnon pyhyydestä. Kun katselen mökin ikkunasta Pielisen yli Kolille, näen yhden vaikuttavan maiseman, joka on ollut lukemattomille sukupolville pyhä. Pyhyys merkitsi myös tiettyä koskemattomuutta. Aiemmille sukupolville Koli oli pelonsekaista kunnioitusta herättävä paikka, jonne ei tuosta vaan kiivetty.

Käsityksen luomakunnan pyhyydestä on aika palata ajatteluumme. Se voi antaa voimaa mielenmuutokseen, joka palauttaa rajan tajun. Se antaa sykäyksen rakentaa kohtuuden kulttuuria. Täällä Kolin maisemissa syntyi vuosikymmen sitten Kohtuus Vaarassa -kansalaisliike, jossa edelleen ammennamme luonnosta voimaa kulttuurimme muutokseen.

Myös kristinuskoon sisältyy ajatus luomakunnan pyhyydestä. Ei siinä mielessä, että luonto itsessään olisi jumalallinen vaan niin että Jumalan läheinen läsnäolo kaikessa on perusta luonnon pyhyydelle. Tällainen jumalakäsitys mahtui Martti Lutherinkin ajatteluun, hän on kirjoittanut muun muassa, että “Jumala on läsnä jokaisessa pienimmässäkin puun lehdessä”. 

Valitettavasti kristinusko on historiansa mittaan ollut hampaaton estämään luonnolle tuhoisien maailmankatsomusten valtaannousua. Mutta parannusta tehdään. Niin kutsuttu ekoteologia etsii uskonperinnöstä sen luontomyönteisimpiä elementtejä ja nostaa niitä valtavirtaan. Itse olen viritellyt suomalaista ekoteologiaa, jota kutsun metsän teologiaksi. Myös rakkaat itäiset suurjärveni inspiroivat minua tässä työssäni. Suomalainen versio kristinuskosta lähestyy monessa suhteessa vanhaa luontokeskeistä mielenmaisemaamme.

Myös viileisiin aaltoihin sukeltaminen on minulle hengellinen kokemus. Helteen ahdistaessa se on armon hetki, jotain mikä palauttaa elinvoimaani ja tulevaisuudenuskoani. 

Kirjoittaja
Pauliina Kainulainen, ekoteologi, kansalaisaktivisti, pappi ja tietokirjailij
Lue lisää Pauliinasta

Kuva Kolilta: Irmeli Koskenoja, Pixabay

Lukuvinkkejä riippumatossa mietiskelijöille:
Pauliina Kainulainen: Metsän teologia
Pauliina Kainulainen: Suuren järven syvä hengitys. Luontosuhde ja kokonainen mieli
Valdur Mikita: Kantarellin kuuntelun taito. Itämerensuomalaista maailmankuvaa etsimässä
Tõnu Õnnepalu: Paratiisi