Kirjeet kolmelle ministerille

Aktivistimummoissa ollaan huolestuneita hallituksemme jahkailusta ilmastoasioissa. Tällä menolla jätämme elinkelvottoman maapallon seuraaville sukupolville. Tulevan EU-parlamentin päätöksillä on myös suuri vaikutus ilmastonmuutokseen. Muistutamme päättäjiä, että JAHKAILU EI KÄY ja lähetimme kirjeet kolmelle ministerille: Kai Mykkäselle, Kaisa Juusolle ja Anna-Maja Henriksonille. Me äänestämme ehdokasta joka ajattelee lastenlastemme tulevaisuutta.
EU-vaalit  6.-9. kesäkuuta 2024

Aktivistimummojen avoimet kirjeet päättäjille

Toukokuun alussa lähetetyt kirjeet tässä, vastauksia odotamme.

o o o

Hyvä Ilmastoministeri Kai Mykkänen, 

Aktivistimummot haluavat, että jätämme seuraaville sukupolville terveen, monimuotoisen luonnon ja pysäytämme ilmastonmuutoksen Pariisin sopimuksen mukaisesti. Ilmastokriisi ei ole lastenlastemme aiheuttama ja on aikuisten vastuu estää tilanteen paheneminen. Kiitokset osallistumisestanne eduskuntavaalien edellä alkuvuodesta 2023 pidettyyn paneeliimme.  Erityisesti meitä ilahdutti kannatuksenne valtion vanhojen metsien suojelemiseksi.

Toistaiseksi nykyisen hallituksen toimet eivät vakuuta meitä.   Tutkittu tieto kertoo meille, että meidän on tehtävä kaikki mahdollinen metsien ja muun luonnon hiilinielujen lisäämiseksi ja liikenteen päästöjen vähentämiseksi, koska ns. ”Piippujen tulppaaminen” ei riitä.  Lisäksi tiedämme, että hiilen talteenotto on tekniikkana vielä kehittymätön ja sen vaikutukset tulevat liian myöhään.  Luonnon ennallistamiseen panostaminen on monin verroin halvempaa kuin hiilen talteenotto, joten siihen ryhtyminen nyt nopeuttaa merkittävästi päästöjen vähentämistä.

Aktivistimummot haluavat nähdä, että myös Ilmastoministeri kuuntelee ja soveltaa tutkittua tietoa vastuullisessa toimessaan.  Nykyiselle hitaalle etenemiselle sanomme: Tämä ei käy!

Kysymmekin teiltä hyvä Ilmastoministeri: miten aiotte varmistaa, että Suomi pysyy lupauksessaan olla hiilineutraali vuonna 2035?

Aktivistimummojen Vaalipaneeli järjestetään 20.5 EU-salilla.  Toivomme voivamme lukea vastauksenne tähän kirjeeseen siellä, jotta noin 15000 FB, Instagram ja X seuraajaamme voivat kuulla vastauksenne striimauksessa.

Aktivistimummojen plsta,

Anu Harkki, EU:n Ilmastolähettiläs
Helena Kääriäinen, Tutkimusprofessori
Reetta Meriläinen, Toimittaja
Armi Temmes, MMT

 o o o

Arvoisa opetusministeri Anna -Maja Henriksson,

Ilmastokriisi on tehnyt lasten ja nuorten tulevaisuudesta epävarman. Vaikka kriisin seuraukset jakautuvat maapallolla epätasaisesti, ne koskevat jokaista. Ellemme nyt torju kriisiä tehokkaammin, tulevia sukupolvia odottaa vesi- ja ruokapula sekä ilmastopakolaisten virta. Nykyiset toimet eivät yksinkertaisesti riitä.

Ilmastonmuutos aiheuttaa ahdistusta. Joidenkin kohdalla tämä ahdistus voi johtaa ilmastonmuutosta hillitsevään toimintaan. Suurella joukolla, erityisesti nuorilla,  ilmastonmuutokseen liittyvä ahdistus ja tulevaisuuden pelko luo toivottomuutta sekä laskee toimintakykyä.  Lukuisat tutkimukset, kyselyt ja barometrit kertovat lasten ja nuorten ilmastoahdistuksesta. Kolme vuotta sitten julkistettu suuri kansainvälinen tutkimus kertoi, että 75 prosenttia 16-25-vuotiaista piti tulevaisuutta pelottavana. Suomalaisista vastaajista liki puolet epäröi lasten hankkimista ilmastohuolen takia. 

Aktivistimummot sanovat nykytilanteesta: Tämä ei käy! He kysyvät: 

Mitä Teidän johtamanne opetus- ja kulttuuriministeriö tekee, jotta lasten ja nuorten ilmastoahdistus vähenisi? Millaisin keinoin Teidän ministeriönne torjuu ilmastokriisiä?

Aktivistimummojen puolesta

Liisa Viheriälä, lastenpsykiatri
Anu Harkki, EU Ilmastolähettiläs
Reetta Meriläinen, päätoimittaja emerita

o o o

Arvoisa sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso

Ilmastokriisi ja ympäristön muutokset aiheuttavat suoraa ja epäsuoraa uhkaa terveydelle. Kaikkein akuutein terveysuhka on helteiden lisääntyminen, mikä on erityisen vaarallista pikkuvauvoille ja vanhuksille. Pienhiukkasten ja ympäristömyrkkyjen aiheuttaman uhan seuraamukset ilmenevät hitaammin. Malaria ja dengue-kuume saapunevat Pohjois-Eurooppaan vasta joidenkin vuosien kuluttua. Kysymys on mitä suurimmassa määrin tulevien sukupolvien, lasten ja nuorten terveydestä, mielenterveys mukaan lukien.

Toisaalta tiedetään, että muutokset, joilla yksilöinä tai yhteiskuntana pyrimme vähentämään ilmasto/ympäristökuormaa, ovat lähes poikkeuksetta terveyttä edistäviä. Tulee myös muistaa, että terveydenhuollon hiilijalanjälki on merkittävän suuri, arviolta 6% Suomen koko hiilijalanjäljestä. Kansainvälinen terveysjärjestö WHO on arvioinut, että ilmastonmuutos on suurin yksittäinen uhka ihmisyydelle 2000-luvulla.

Aktivistimummot kysyvät, miten johtamallanne hallinnonalalla on huomioitu helteiden aiheuttama terveysuhka ja tulevat ilmasto- ja ympäristömuutoksen uhat. Mitä on tehty ja mitä suunnitellaan?

Saamme vaikutelman, että STM on ollut tässä asiassa täysin passiivinen. Näin ei voi jatkua! 

Aktivistimummojen Vaalipaneeli järjestetään 20.5. EU-salilla Helsingissä. Toivomme voivamme lukea vastauksenne tähän kirjeeseen siellä, jotta noin 15 000 Facebook- Instagram- ja X-seuraajaamme voivat kuulla sen striimauksessa.

Aktivistimummojen puolesta,

Liisa Viheriälä, lastenpsykiatri
Reetta Meriläinen, päätoimittaja emerita
Anu Harkki, EU Ilmastolähettiläs

 o o o

Toimeen on tartuttava. Nyt! Nyt! Nyt!

Huhtikuisena vilakkana perjantaina Akivistimummot kerrankin tulivat Ilmastoisovanhempien ja muiden ilmastoaktivistiryhmien rinnalle eduskuntatalon rappusille vaatimaan ilmastotekoja. Ilmastomiekkareista tuttu slogan kuului moniäänisesti. ”Mitä me haluamme? Ilmastotoimia! Milloin, milloin, milloin? Nyt, nyt, nyt!” Mukana oli myös juuri Aktivistimummot-liikkeeseen mukaan tullut ex-toimittaja Leena Brandt, joka blogissa kertoo, miksi halusi tulla mukaan vaikuttamaan.

Eduskuntatalon portailla alkoi minun polkuni Aktivistimummojen jäsenenä. Paleli. Yritin painaa mieleen uusia nimiä ja naamoja. Nimi- ja naamamuisti ei ole vahvin lajini – siitä pahoittelut jo etukäteen.

Greta Thunberg käynnisti lähes kuusi vuotta sitten, 15-vuotiaana, toiminnan, jonka tarkoituksena on herättää päättäjät ja kansalaiset ilmastokriisin todellisuuteen. Sen jälkeen ilmastoliike on näkynyt monen nimisenä ja monin tavoin Suomessa, Euroopassa ja kansainvälisesti. Nuoret ovat syystä hädissään, sillä he joutuvat elämään kriisin seurausten kanssa pidempään kuin me seniorit. Ihan hävettää, mitä olemme heille jättämässä.

Onko aktivistien toimissa, mielenosoituksissa ja portailla seisomisessa järkeä? Yhtä hyvin voi kysyä, missä on järki nykyisessä maailmanmenossa. Yhä edelleen fossiilienergiaa käytetään kaikkialla ja päästöjen saaminen Pariisissa sovittuihin rajoihin näyttää mahdottomalta. Ilman monimutkaista laskuoppia on helppo päätellä, että on halvempaa yrittää hillitä ilmastonmuutosta kuin antaa sen romahduttaa elämän edellytykset maapallolla.

Miksi juuri Aktivistimummot?

Lyhyesti: olen aktiivi ja olen mummoikäinen. Tykkään enemmän tekemisestä kuin strategioiden laatimisista ja excelien täyttämisestä. Ikäni puolesta (68-v.) olen sillä tavalla pelottavassa vaiheessa, että en pelkää mitään paitsi korkeintaan sitä, ettei aamulla ole kahvia. Ja kun sitä kahvia saa, jaksaa melkein mitä vaan.

Hmmm… tämä alkaa kyllä kuulostaa siltä, että voisin mennä mukaan myös Greenpeacen juttuihin? Kumiveneellä venäläistä öljyä kuljettavan laivan kylkeen? Here I come – mutta katsotaan nyt ensin nämä Aktivistimummojen touhut! Paljon kiinnostavia asioita on ryhmä saanut aikaan ja monia asioita suunnitteilla.

Aktivistimummo Reetta Meriläinen, jonka tunnen jo Naisten pankin toiminnan kautta, sattui sopivasti kohdalle Hakaniemen markkinoilla huhtikuun alussa. Olin pikku hiljaa toipunut isoista hankkeista eli jättänyt Verde-lehden päätoimittajuuden ja Pekka Haaviston vaalikampanja oli tullut päätökseen. Oli siis aika katsoa uusia asioita – ja niitähän löytyikin useampia.

Samaisena markkinapäivänä pohdiskelin ääneen, että olisi kiva löytää joku eläinsuojelupaikka. Kontakti Vihtiin Länsi-Uudenmaan eläinsuojeluyhdistyksen kissataloon löytyi samantien ja nyt käyn kerran viikossa kissankakkaa putsaamassa. Olen mukana myös Mannerheimin lastensuojeluliiton lukumummina lähikoulussa täällä Helsingissä. Joka tiistai käyn koululla opastamassa muutamaa pikkukoululaista sujuvan lukemisen pariin. Koulussa on muuten enemmän hälinää kuin kissatalossa!

Ex-sitä ja tätä

Mukava oli huomata, että Aktivistimummoihin mukaan tullessani minulta ei kukaan kysynyt CV:tä. Sain kuulla, että ryhmä täyttää viisi vuotta ja kaikki ovat tervetulleita. Mummohenkisyys on yhteinen piirre. Eikä tarvitse olla mummo, saa olla pappa tai nuori ilman lapsia. Vaikka ei kysytty, niin kerron, että omalta listalta löytyy journalismia, mediavalmennusyrittäjyyttä ja virkamiestyötä Brysselissä, ja mummohenkisyyttäkin. Eikä ole tullut aika pitkäksi ennenkään.      

Facebook-ryhmässä pääset sisään toimintaan.  Nettisivuilla www.aktivistimummot.fi kerrotaan, mitä on tulossa.  
Yhdessä saamme muutoksen aikaan.
Ilmastojahkailu ei käy!
  

Leena Brandt
Aktivistimummo

ps. kuvassa olen tuo oikealla oleva punaisessa untuvatakissa.           

Rakastammeko rantojamme?

Aktivistimummot-liikkeessä ollaan huolestuneita järviemme, Itämeren ja kaikkien vesiemme tilasta. Meillä Suomessa on pidetty puhdasta vettä niin itsestään selvänä asiana ettemme  aina ymmärrä, miten kovasti jokainen meistä vaikuttaa omilla toimillaan rantojen ja vesien tilaan. Kohta kesäasukkaat palaavat taas rannoille. Aktivistimummojen ranta-asiantuntijat yhdessä Suomen Vesistösäätiön asiantuntijoiden kanssa keräsivät tavallisille rantojen omistajille ja käyttäjille seitsemän kohdan Tee se itse -ohjeet järvien ja merien rantojen kunnon kohottamiseksi. 

Rannat ovat keskeinen osa suomalaista elämänmuotoa, etenkin kesällä. Tietävätkö rantojen asukkaat, mökkiläiset, kesävieraat ja muut rantojen käyttäjät, miten rantoja suojellaan tulevia sukupolvia varten? Aktivistimummot tarjoavat tähän esimerkkejä ja tietoa.

Miksi rannat?

Rannat ovat meille rakkaita ja niissä yhdistyvät ympäristönsuojelun ydinkysymykset: ilmastonsuojelu, luonnon monimuotoisuuden vaaliminen ja vesiensuojelu. Rannat ovat erilaisten elinympäristöjen rajapintoja ja siksi arvokkaita myös luonnon kirjolle. 

Tänään niitä uhkaava muutos jää huomaamatta. Moni luulee, että ei voi tehdä mitään, mutta meidän teoillamme, pienilläkin, on merkitystä. Tämän vuoksi Aktivistimummot ovat päättäneet toimia ja keränneet rantojen rakastajille käytännönläheisen ohjeiston, joka pohjaa tutkimus- ja faktafaktoihin.

Millainen on suomalainen ranta?

Rannat ovat tärkeitä mummojen lisäksi kaikille suomalaisille osana sielunmaisemaamme. Suomessa on noin 55 000 vähintään hehtaarin kokoista järveä sekä pitkä Itämeren rannikko Virolahdelta Tornioon. Rannoilla on kautta aikojen asuttu, kohdattu ja kuunneltu, saunottu ja pesty. Rantoja käytetään niin eräilyyn ja yöpymiseen nuotion äärellä kuin myös luonnon tarkkailuun, uintiretkiin ja kalastukseen. 

Vesistöt muodostivat ennen tärkeimmät kulkureitit sekä kesäisin että talvisin. Järvemme ja jokemme ovat tärkeitä juomaveden ja ravinnon lähteitä, ja vesivoima on edelleen merkittävä energianlähde. Erilaisten rantojen kirjo on suuri. 

Mitä on muuttumassa?

Luonnonrannat muuttuvat usein huomaamattomasti, ja rakentamattomia paikkoja on yhä vähemmän. Toiminnan vaikutuksia linnustoon, kalastoon ja elonkirjoon ei aina ymmärretä. Jos metsää hoidetaan, rantakin muuttuu. Rantapellot, kosteikkorannat ja suot ovat erityisen herkkiä. Muutokset, kuten ojitus tai maaperän ja kasvillisuuden käsittely, vaikuttavat ilmastoon, veden laatuun ja luonnon monimuotoisuuteen. Suomen järvet on suurelta osin säännösteltyjä, veden korkeusvaihtelu on määritelty energiatarpeiden ja tulvasuojelun mukaan. 

Rakennettu ranta voi olla mökkiranta, kotiranta, uimaranta, veneranta, tie tai satama rakenteineen. Useimmiten tällaista rantaa on ruopattu ja rakennettu, metsää on käsitelty. Joskus rannat on vahvistettu paaluilla tai muureilla. Mökkipihoja rakennetaan kovin eri tavoin. Voimakas rakentaminen terasseineen, suurine laitureineen ja leikattuine nurmikoineen on usein esillä sisustuslehdissä ja televisio-ohjelmissa.  Äänekäs hupiliikenne pikaveneineen ja vesiskoottereineen yleistynyt monilla alueilla. 

Meidän on nyt aika toimia rantojen hyväksi

Aktivistimummot ovat laatineet Tee se itse -ohjeiston rantojen suojelemiseksi, jotta lapsenlapsemmekin voisivat nauttia rannoista. Ohjeet on tarkoitettu jokaiselle; ne ovat käytännönläheisiä. Ohjeisto on perusteltu tarkemmin blogeissa, jotka löytyvät Aktivistimummojen verkkosivuilta (www.aktivistimummot.fi).

Aktivistimummojen rantaohjeisto:

1. Pyydystä vesiä rehevöittävät ravinteet hyötykäyttöön. Kalasta, syö kaloja ja kompostoi perkeet.   

2. Minimoi rannan muutostyöt. Jätä kosteikot kuivattamatta ja suot, purot sekä rantavedet luonnontilaan. 

3. Lisää elonkirjoa. Suosi ketoja, niittyjä ja luonnonlajeja. Unohda keinonurmikot. 

4. Tunnetko järvesi näkösyvyyden, sinilevätilanteen tai ravinnetason? Havainnoi, mittaa ja opi uutta.  

5. Älä siirrä vieraslajeja puhtaisiin vesistöihin. Verkot, veneet ja pyydykset pesuun, jos vaihdat vesistöä. 

6. Kuuntele hiljaa ja häiritsemättä luonnon ääniä. Anna niille tilaa. Vähennä moottoriliikennettä ja melua rannalla sekä vedessä.  

7. Lue lisää ja tutki perusteluja www. aktivistimummot.fi -sivujen asiantuntijablogeista. 

Aktivistimummot-liike perustettiin syksyllä 2019. Perustajajoukossa on ilmastoasiantuntijoita, lääketieteen huippuosaajia, energia-asiantuntijoita, tutkijoita, viestinnän ammattilaisia, toimittajia, kirjailijoita, luonnontieteilijöitä, rahoitusalan asiantuntijoita. ”Me Aktivistimummot teemme työtä, jotta lapsenlapsille jäisi maailma, jossa voi elää. Mummoviisaudella tarkoitamme aikuisten vastuuta sekä kohtuuden ja toivon sanomaa. Me muutamme oman ahdistuksemme teoiksi, mutta vältämme lisäämästä pienten lasten ahdistusta,” verkoston kokoaja aktivistimummo Seija Kurunmäki muistuttaa.

Lisätietoja:

Päivi Salpakivi, metsänhoitaja, Aktivistimummo, puh. 0400 754748, salpasalo(at)hotmail.com
Armi Temmes, MTT, Aktivistimummo, puh. 050 5987661, armi.temmes(at)gmail.com

Seminar in Reykjavik: Seniors and climate Issues

Seniors and Climate Issues -seminar
Reykjavik 27–28 September 2023

I recently had the opportunity to participate in the Seniors and Climate Issues - For the Benefit of Both seminar in Reykjavik as a representative of Activist Grannies. The meeting, held on 27–28 September 2023, was supported by the Nordic Council of Ministers and had representatives from all the Nordic countries: Denmark, the Faroe Islands, Finland, Iceland, Norway and Sweden.

The atmosphere in the meeting was enthusiastic. We heard presentations from each country. In my presentation, I introduced Activist Grannies and shed some light on the many health threats that the Nordic populations will face with climate change. Some countries (Iceland and the Faroe Islands) were still in the process of establishing actions to activate seniors in climate issues, while other countries, like Finland, already had one or two well-established groups. There were a lot of ideas for collaboration in the air.

The organizing body Environice presented the project and its main outcome to the climate ministers of the Nordic countries at their meeting in the Norwegian Parliament in Oslo on Wednesday 1 November 2023. The Icelandic Ministry of the Environment, Energy and Climate had prepared a short video about the seminar, which was shown before the presentation: https://f.io/IQ3EqPTp   

We are now waiting for a web page to be opened for this new collaboration. In the Nordic countries with aging populations, we seniors have the duty and also the power to take an active part in addressing important national and global issues like climate change. If you have good ideas for Nordic collaboration, please share them on Activist Grannies’ Facebook page.

Helena Kääriäinen
Activist Grannies

Järvivesien uudistuminen

Aktivistimummojen kesän 2023 #rantakuntoon-kampanja huipentuu tähän kymmenteen blogiin, jossa emeritusprofessorit Timo Huttula ja Matti Leppäranta kertovat kansanomaisesti järvien vesien uudistumisesta. He antavat blogissa neuvoja miten jokainen voi seurata “oman järvensä” vedenkorkeutta vuosien varrella. Rantakuntoon -kampanjassa on tehty yhteistyötä Suomen Vesistösäätiön kanssa. Kuva Suomen ympäristökeskus.

Vesi on hallitseva osa järvialueiden asukkaiden ja mökkiläisten luontoympäristöä. Vesimaisema elää sään ja valon vaihteluissa, ja järven vesi myös vaihtuu jatkuvasti osana veden suurta kiertoa. Järvialueilla seurataan tiiviisti veden kulkua, laatua ja vedenpinnan korkeutta, sillä ne vaikuttavat monin tavoin oman rannan tilaan ja käytännön elämään. Järven pinnankorkeuden vuotuinen kulku on säännöllistä, mutta poikkeavat sääolot voivat tuoda siihen yllätyksiä.

Vesi käy maapallolla ikuista kiertokulkua

Vesi käy maapallolla ikuista kiertokulkua. Sitä haihtuu maapallon pinnalta vesihöyrynä ilmakehään, kulkeutuu tuulten mukana, höyryn tiivistyessä vesipisaroiksi muodostuu pilviä, joista vesi ennen pitkää palautuu sateena takaisin. Maapallon pinnalla ja maaperässä vesi valuu jokia ja pohjavesiverkostoja pitkin kohti merta, jolloin sitä matkalta ja lopulta mereltä taas pääsee haihtumaan ilmaan. Kylmillä ilmastoalueilla vesi muodostaa jäätyneenä tilapäisiä varastoja, joista jäätä voi poistua sulamalla ja haihtumalla. Voidaan sanoa, että ihmisen historian aikana veden määrä on maapallolla pysynyt vakiona, mutta veden jakautuminen on ollut epätasaista ja muuttuvaista. Haihtuessaan vesi vapauttaa siinä olevat vieraat ainekset, joten ilmakehää voidaan pitää maapallon veden tislaamona, toisin sanoen vesi puhdistuu käydessään ilmakehässä.

 Järvet toimivat veden kierrossa tilapäisinä veden varastoina

Järvet toimivat veden kierrossa tilapäisinä veden varastoina. Järveen vesi saapuu sateena, jokien ja purojen mukana sekä valuntana järven vesistöalueelta latvavesiltä asti. Tämä vesistöalue rajoittuu vedenjakajaan, joka voidaan maastokartan korkeuskäyrien avulla määrittää. Kanta-Hämeen Vanajavesi saa suurimman osan vedestään etelästä Lepaanvirrasta, ja Nurmijärven kirkasvetinen Sääksjärvi uudistuu pohjaveden kautta. Runsaiden sateiden jälkeen veden pinta nousee seuraavien päivien kuluessa, kun valumavedet ennättävät järveen asti. Vesi poistuu järvestä virtaamalla laskujokeen sekä haihtumalla. Haihdunta voi kesäpäivänä olla korkeintaan kymmenkunta millimetriä, joten sitä ei pysty silmin havaitsemaan, kun vedenkorkeus yleensäkin heilahtelee rannalla enemmän. Kaikilla Suomen järvillä on laskujoki, mutta maapallon kuivilla vyöhykkeillä on laskujoettomia järviä, kuten Araljärvi, joista vesi poistuu vain haihtumalla. Poikkeuksellisesti niin sanotuilla bifurkaatiojärvillä, kuten Padasjoen Vesijako-järvellä, on kaksi laskujokea.

Järven vesi vaihtuu sitä mukaa, kun uutta vettä tulee sisään ja vanhaa poistuu. Koko vesimäärän uudistuminen kestää järvestä riippuen muutamasta kuukaudesta muutamaan vuoteen. Esimerkiksi Vanajaveden veden vaihtoaika on yksi vuosi ja Tuusulanjärven kahdeksan kuukautta. Jokivarsien järvissä jokivesi voi vaihtua paljon nopeamminkin oikaistessaan läpi järven. Järviveden laatu määräytyy siitä, mitä siihen tulee valuma-alueelta. Niinpä esimerkiksi veden kemiallinen puhdistaminen vaikuttaa veden laatuun vain järviveden uudistumisajan verran, mutta valuma-alueella tehtävät toimenpiteet – veden laadun puolesta tai vastaan – aiheuttavat pysyviä muutoksia. Monilla järvillä, kuten Hollolan Vesijärvellä, on kuitenkin pohjaan kerrostunut ravinteita, jotka voivat vapautua veteen niin sanottuna sisäisenä kuormituksena ja ylläpitää järven rehevyyttä vielä pitkään.

Suomen järvet ovat suurelta osin säännösteltyjä, toisin sanoen säännöstelyluvan haltijat, kuten voimayhtiöt, pitävät patojen ja juoksutusten avulla veden korkeuden tietyissä rajoissa, esimerkiksi korkeintaan puoli metriä keskivedestä. Säännöstelyyn on alettu uiton, tulvasuojelun ja voimaloiden vedenkäytön takia. Luonnollinen veden kierto heijastuu järvien vedenkorkeudessa, mutta säännöstelyn avulla huippuja ja minimejä voidaan tasoittaa. Suurin järvien vedenkorkeus, noin kaksi metriä keskivedestä, on mitattu kesällä 1899, minkä aiheuttivat runsaiden lumimassojen sulaminen ja rankat kesäsateet.

Seuraatko “oman järvesi” veden korkeutta?

 Talvella vedenkorkeus on alimmillaan, sillä talven sadanta varastoituu lumipeitteeseen ja maaperä on roudassa, joten uutta vettä tulee vähän. Järven jäätyminen ei vaikuta vedenkorkeuteen, kun vain jää kelluu veden pinnalla. Lumien sulaminen aiheuttaa vedenkorkeuden huipun alkukesällä, jolloin vesi voi olla juhannuksena puoli metriä keskiveden yläpuolella. Korkea vesi kasvattaa ulosvirtausta, ja huipun jälkeen veden pinta vähitellen laskee loppukesän minimiin asti. Tämän jälkeen ulosvirtauksen heikettyä syyssateet alkavat hiljalleen nostaa veden tasoa, kunnes talvi tulee vastaan ja veden syöttö järveen hiljenee. Näin järven vedenkorkeuden vuosikierrossa on kaksi maksimia – alkukesä ja loppusyksy – sekä kaksi minimiä – talvi ja loppukesä.

Suuret vuodenaikaiset poikkeamat sääoloissa vaikuttavat säännösteltyjenkin vesien vedenkorkeuteen. Esimerkiksi hyvin leutona talvena 2020 sateet tulivat Etelä-Suomessa vetenä ja veden pinta oli talvellakin korkealla. Kuivuuskin voi ääritapauksissa painaa järviä, esimerkiksi kesällä 1942 Saimaan vesi oli puolitoista metriä keskivettä alempana. Oman rannan vedenkorkeuden seuraamiseksi voi asentaa rantaan kiinteän mitta-asteikon ja pitää sen avulla kirjaa vedenkorkeuden muutoksista. Vähitellen muodostuu kuva veden kierrosta omassa järvessä, vedenkorkeuden vuodenaikojen mukaisesta kulusta sekä poikkeavien sääolojen vaikutuksista siihen.

Lisätietoa:

M. Leppäranta, J. Virta & T. Huttula (2017) Hydrologian perusteet. Unigrafia, Helsinki. Ladattavissa vapaasti: https://helda.helsinki.fi/server/api/core/bitstreams/c85e235b-3b47-4243-9aa2-3e399ada2dcd/content

M. Leppäranta, L. Arvola & T. Huttula (2021) Suomalainen järvikirja. Minerva.

Kuva. Kallavedellä on taltioitu vedenkorkeuden historiaa rantakallioon. Vuoden 1899 suurtulva on selvästi ylin. Lähde: Esko Kuusisto, toim. (2008) Veden kierto. Hydrologinen palvelu Suomessa 1908–2008. © Suomen ympäristökeskus

Järvihavainnot omaksi ja tieteelliseksi hyödyksi

Tässä Aktivistimummojen #rantakuntoon-kampanjan yhdeksännessä blogissa emeritusprofessorit Timo Huttula ja Matti Leppäranta antavat tavalliselle luontoharrastajille ja rannoilla liikkujalle vinkkejä ympäristön havainnointiin. Innokkaimat ja pitkäjänteisimmät luontoharrastajat pääsevät tämän blogin neuvoin perehtymään vähän tieteellisempäänkin havainnointiin. Hyvä mahdollisuus on myös tietojen tallentaminen esimerkiksi Järviwikiä hyödyntäen.

Järvilä ja rannoilla liikkuja havainnoi ympäristöään. Yleisimmin huomio kiinnittyy maisemalliseen näkymään, eläimiin ja kasveihin. Vesimaisema elää voimakkaasti ajan ja sään mukana. Vesilintuja ja niiden elämää on kiinnostavaa seurata. Joskus pääsee näkemään vesirajassa jopa saukon. Myös lumpeet ja ulpukat kaunistavat järven pintaa.

Järven fysikaaliset ominaisuudet, kuten aallot, pinnan heijastelut ja värisävyt, vedenkorkeus sekä vedenpinnan lämpötila, kiinnittävät myös helposti huomiota. Vedenkorkeuden vaihtelua voi seurata esimerkiksi rantakivestä tai laiturin tolpasta ja lämpötilan saa veden pinnalta helposti lämpömittarilla. Veden kirkkautta voidaan tarkastella sillä, kuinka syvältä pohja vielänäkyy.

Luontoharrastaja voi käyttää tieteellisempiäkin keinoja havainnoinnissaan

Luontoharrastaja voi täsmentää havainnointiaan astetta syvempään, jolloin pienetkin järven tilan muutokset alkavat näkyä havaintojen aikasarjojen kertyessä. Vedenkorkeuden voi mitata laiturin tolppaan kiinnitetystä senttimetriasteikosta. Tällöin on hyvä seurata veden tasoa useamman minuutin ajan ja arvioida sen keskiarvo, jolloin aaltoilun vaikutus tasoittuu pois. Pintalämpötilaa mitattaessa on tärkeää suojata mittari auringolta (viranomaisten antamat pintalämpötilat on mitattu 20 senttimetrin syvyydessä). Veden kirkkaus riippuu veden humuksen ja kiintoaineen pitoisuuksista sekä levistä ja se ilmaistaan niin sanottuna näkösyvyytenä. Tämä tarkoittaa sitä syvyyttä, josta valkoinen, halkaisijaltaan 30-senttinen levy juuri ja juuri häviää havaitsijan näkyvistä. Tällainen levy on yksinkertainen valmistaa itse esimerkiksi valkoiseksi maalatusta metallipurkin kannesta, sen alle kiinnitetystä painosta ja narusta. Järven pinnan ilmiöistä, kuten nopeista virroista, kuplinnasta, levien esiintymisestä ja voimakkaista laikuista voidaan pitää kirjaa, ja aallokon korkeutta voidaan silmämääräisesti arvioida kiinteästä paikasta, esimerkiksi laiturilta. Myös levien runsautta on helppo seurata. Näkösyvyys kertoo jo paljon tilanteesta. Lisäksi rantaan virtausten kuljettama ja kasaama vihreänkirjava "mössö" on hyvä seurantakohde.

Säähavaintojen kerääminen täydentää järvistä kerättyä tietoja

Säähavaintojen kerääminen täydentää järvistä kerättyä tietoja. Tärkeimpiä säämuuttujia ovat ilman lämpötila ja kosteus, tuulen nopeus ja suunta, pilvisyys sekä ilmanpaine, ja ne kerätään päivittäin samaan kellonaikaan.  Nykyisin on myös saatavana edullisia sähköisiä piensääasemia, joiden mittaustiedot saa kerättyä langattomasti keskusyksikköön ja sen kautta kotitietokoneelle. Talvella voidaan seurata järven jään ja lumen paksuutta sekä maastosta lumen vesiarvoa (lumipeitettä vastaava vesimäärä millimetreinä), joka kertoo, kuinka paljon lumipeitteestä tulee sen sulaessa vettä. Vesiarvosta tiedotetaan Suomen ympäristökeskuksen sivustolla, ja sen perusteella voidaan arvioida kevään vedenpinnan korkeutta ja tulvariskiä. Se kertoo myös lumen painosta, sillä 100 millimetriä vesiarvoa vastaa 100 kiloa lunta neliömetrillä. Se voidaan määrittää ottamalla luminäyte pohjalliseen lieriöön lumipeitteen läpi ja antamalla näytteen sulaa lieriössä. Läpinäkyvään lieriöön piirretty millimetriasteikko antaa vesiarvon suoraan.

Luontoharrastaja voi tallentaa havaintojaan kaikkien hyödyksi Järviwiki-palveluun

Kaiken kaikkiaan havaintojen kerääminen ja kirjaaminen on hyvä ja erittäin suositeltava mahdollisuus oppia järviluonnon toiminnasta ja vuorovaikutuksista sen piirissä.  Kun seurantaa jatkaa samasta havaintopaikasta useita vuosia, oppii vedenlaadun luontaisen vaihtelun ja huomaa helpommin myös muutoksia. Luontoharrastaja voi myös tulla mukaan kansalaisten yhteiseen havaintotyöhön viemällä havaintojaan virallisiin rekistereihin. Järviluonnon osalta tähän on tarjolla www.jarviwiki.fi -palvelu. Tällöin tiedot tulevat myös tieteellisen tutkimuksen käyttöön.

Timo Huttula kertoo, että hän on vienyt Järviwikiin lumen syvyys- ja painohavaintoja oman kesämökin tontilta jo viitenä talvena. ”On erittäin mielenkiintoista seurata lumihangen kehitystä talven aikana”, hän sanoo. ”Lisäksi vesiarvosta eli painotiedosta on suoranaista hyötyä, kun arvioin sitä, milloin katoilta lunta on pudotettava. Kevättalvella 2022 lumenpaino nousikin havaintopaikallani jo arvoon 246 kiloa neliömetriä kohti, ja jouduin pudottamaan lumet iäkkään loma-asuntomme katolta”.

Kansalaishavainnot eivät aina vastaa mittaustarkkuudeltaan virallisten tahojen, kuten ympäristöhallinnon, keräämiä havaintoja. Havainnot auttavat kuitenkin kokonaiskuvan täydentämisessä, kun niitä on tarpeeksi paljon ja useasta paikasta, sillä viranomaistietoa on koko maasta sangen rajoitetusti. Järviwikin Havaintolähetti-osan kautta voi nykyisin tallentaa 15 erilaista suuretta aina alueen roskaisuudesta sinileviin ja sitä voi käyttää tietokoneella ja älypuhelimella. Omia ja virallisia havaintoja voi katsoa karttapohjalla ja niitä voi tulostaa myös aikasarjoina. Järviwiki sisältää paljon hyödyllistä tietoa Suomen järvistä ja merialueilta. Se sisältää muun muassa tiedot kaikista kalalajeista ja ravuista sekä järvien pinta-alat

Teksti: Timo Huttula, prof. ja tietokirjailija sekä Matti Leppäranta, prof. ja tietokirjailija 

Aktivistimummot tekevät yhteistyötä Suomen Vesistösäätiön “Vesi vanhin voitehista” -hankkeen kanssa. Samassa hankkeessa toimivat myös professorit T.Huttula ja M.Leppäranta.

Kuva: Yrjö Kivinen
Kuvateksti: Hyrdologi Yrjö Kivinen käyttämässä näkösyvyyslevyä Nurmijärven Sääksjärvellä 11.7. 2023. Näkösyvyys oli peräti 5 m 30 cm.

Monimuotoisuus on rikkaus, vieraslajit vitsaus

Aktivistimummojen Ranta kuntoon -blogisarjan kahdeksannessa blogissa ympäristötutkimuksen emeritusprofessori Lauri Arvola kertoo rannoillamme lymyilevistä vieraslajeista. Hän valottaa, miksi ne ovat lisääntyneet, miten ne vaikuttavat rantoihimme ja mitä vaikkapa mummot voivat asian parantamiseksi tehdä. Blogin luettuasi tiedät myös, mikä ero on käsitteillä vieraslaji ja tulokaslaji.

Kuolleet supikoirat ovat tuttu näky teiden varsilla ja valkohäntäkauriit tienvarsipelloilla. Molemmat ovat vieraslajeja, kuten lupiini, kurttulehtiruusu, jättipalsami ja monet muut luontoon karanneet kasvit. Myös vesistöissämme elää monilukuinen joukko vieraslajeja. Esimerkkejä on monia: vesirutto, akvaarioiden myötä Pohjois-Amerikasta Eurooppaan levinnyt kasvi, on levittäytynyt miltei koko maahan pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Runsaana esiintyessään se vaikeuttaa etenkin vesistöjen virkistyskäyttöä, kuten kalastusta ja veneilyä. Toinen hankala vieraslaji on isosorsimo, joka on tuotu Suomeen alun perin karjan rehuksi. Nykyään lajia tavataan jo Oulun korkeudelle asti. Hyvänä kilpailijana isosorsimo on syrjäyttänyt korte- ja sarakasvustoja. Isosorsimon torjunta on osoittautunut vaikeaksi tehtäväksi.

Osa vieraslajeista on ihmisen tuomia, osa levinnyt omatoimisesti

Vesistöjen rannoilla tavataan myös muita ihmisen toimesta levinneitä vieraslajeja; edellä mainitut jättipalsamikasvustot ovat yleisiä järvien ja jokien rannoilla eteläisimmässä Suomessa. Hiukan kauempana vesirajasta voi tavata myös jättiputkikasvustoja, jotka tiheinä esiintyessään estävät tehokkaasti alueen virkistyskäytön. Vesistöihimme on istutettu myös täplärapu, joka on syrjäyttänyt jokiravun lähes tyystin Lapin eteläpuoleisista vesitöistä. Lisäksi sisävesissämme elää jo pitkälti toistakymmentä vierasta kalalajia, joista pääosa on istutettuja. Muutama on kulkeutunut maahamme myös vahingossa ihmisen toimesta tai onnistunut vaeltamaan merestä, kuten kyttyrä- ja koiralohi, jotka nousevat kudulle Tenoon ja Paatsjokeen. Nekin ihminen on siirtänyt luontaisilta esiintymisalueiltaan Eurooppaan. Vesistöissämme elävistä vieraslajinisäkkäistä piisami ja amerikanmajava ovat kotoisin Pohjois-Amerikasta, samoin rannoilla viihtyvä minkki.

Monimuotoinen ympäristö on ainoa tae elämälle maapallolla.

Luonnon monimuotoisuus, jota myös elonkirjoksi kutsutaan, on käsite, jolla kuvataan elinympäristöjen, eliöiden ja niiden perimän vaihtelua. Elinympäristöjen moninaisuus ja vaihtelu johtavat ajan myötä lajien erilaistumiseen ja lopulta uusien lajien kehittymiseen. Tätä kutsutaan evoluutioksi. Elinympäristöjen monimuotoisuus on siten evoluution ja elonkirjon perusta. Elinkelpoinen ja monimuotoinen ympäristö on paras ja itse asiassa ainoa tae elämälle maapallolla.

Yksi maapallon eliölaji on aiheuttamassa katastrofin. Se eliölaji on ihminen.

Toisin kuin usein ajatellaan biologinen monimuotoisuus ei ole pysyvä olotila tai ominaisuus. Monimuotoisuus on kehittynyt vajaan neljän miljardin vuoden aikana ja kokenut monia muutoksia maapallon lukuisissa kehitysvaiheissa. Elämme paraikaa biologisen monimuotoisuuden kautta aikain yhtä nopeinta muutosajanjaksoa. Tällä kertaa on käynnissä monimuotoisuuden eli elonkirjon kutistuminen, joka on mittasuhteiltaan maapallon laajuinen. Se hakee vertaistaan ja toisin kuin aiemmat sukupuuttoaallot, jotka ovat olleet eliölajeista riippumattomia, tällä kertaa on kyse yhden ainoan eliölajin aiheuttamasta katastrofista. Eliölaji on ihminen. Olemme itse vastuussa kehityskulusta.

Vieraslajit ovat vaaraksi biologiselle monimuotoisuudelle. Vieraslaji-käsite tarkoittaa lajia, joka on levinnyt luontaiselta levinneisyysalueeltaan uudelle alueelle ihmisen mukana joko tahattomasti tai tarkoituksella. Tulokaslajiksi sen sijaan kutsutaan lajia, joka on levinnyt uudelle alueelle omatoimisesti. Usein käsitteet sekoitetaan keskenään. Vieraslajeille on tyypillistä, että ne vievät elintilaa alkuperäiseltä lajistolta. Näin ne voivat vaikuttaa kokonaisiin ekosysteemeihin.

Monimuotoisuus KYLLÄ, vieraslajit EI.

Monimuotoisuuden vaalimisen ja edistämisen merkitystä ei voi yliarvioida. Jokainen voi tehdä oman osansa. Jo hyvinkin pieneltä tuntuva teko voi osoittautua merkitykselliseksi niin hyvässä kuin pahassa. Mottona tulisi olla: Monimuotoisuus KYLLÄ, vieraslajit EI.

Mummot voivat opastaa lapsenlapsiaan tunnistamaan vieraslajeja ja näyttämään esimerkkiä monimuotoisuuden vaalimisessa. Jokaisen lähiympäristö tarjoaa monia mahdollisuuksia tähän.

Teksti Lauri Arvola, professori
Kuva vieraslajista täplärapu, Lauri Arvola

Oma ranta - osa vesistöä

Tänä kesänä Aktivistimummot-liike on puhunut rantojen puolesta antamalla tavallisille rantojen omistajille ja käyttäjille seitsemän kohdan Tee se itse -ohjeet järvien ja merien rantojen kunnon kohottamiseksi. Tässä seitsemännessä “Ranta kuntoon”-kampanjan blogissa aktivistimummo MMT Marja-Liisa Tapio-Biström muistuttaa, että jokainen ranta on osa isompaa vesistöä. Hänellä on kokemusta myös yhteistyön merkityksestä vesien suojelussa.

Oma ranta on rakas. Oma järvi tai merimaisema samoin. Veneilyn myötä monet meistä pääsevät tutustumaan laajemminkin lähivesiin.

Kaikki vesi tulee jostakin ja menee jonnekin, ja vie monen moisia asioita mukanaan. Veden mukana kulkee ravinteita, humusta ja roskiakin.. Kun haluaa parantaa veden laatua ja lähiympäristöä, pitää miettiä mistä vesi tulee ja millaisten ympäristöjen läpi se kulkee. Ojitetut metsät ja pellot sekä mökkiasutus vaikuttavat vesiin. Lopulta kaikki päätyy mereen. Eipä ihme, että herkkä Itämeri, erityisesti Saaristomeri oireilee ravinnekuorman alla.

Haluatko vaikuttaa oman mökkirantasi veden laatuun?

Kannattaa katsella laajemmalle. Järvien ympärille on luotu osakaskuntia, joiden kautta myös mökkiläisillä on osuus yhteisiin vesialueisiin ja kalastukseen. Paikkakunnallasi voi olla vesiensuojeluyhdistys, joka saattaa aktiivisesti parantaa lähivesien tilannetta esimerkiksi puroja ennallistamalla, järviruokoa niittämällä tai järjestämällä yhdessä viranomaisten kanssa särkikalojen poistokalastuksia. Poistokalastukset ovat tehokas keino huonosti voivien järvien elvyttämiseen, kalojen mukana poistuu iso määrä fosforia, joka ylläpitää rehevöitymistä ja leväkukintoja.

Usein tarvitaan toimia järveen tulevien ojien veden laadun parantamiseksi. Kun suorat ojat muutetaan luonnonmukaisesti suikerteleviksi ja sopiviin paikkoihin kaivetaan kosteikkoja, veden kulku hidastuu ja ravinteet ehtivät laskeutua. Luonnonmukaiseen ojitukseen kuuluu leveämmät ojien reunat, tulvavesille tehdään tilaa uomaa muotoilemalla. Ojien leveämmät reunat luovat kasvupaikan monille niitty- ja rantalajeille sekä elinympäristön monipuoliselle eliöstölle aina vesilinnuista sammakoihin. Ojien luonnonmukainen kunnostus on hyvä mahdollisuus vaikuttaa järviveden laatuun, mutta vaatii taitoa, kärsivällisyyttä ja resursseja. Lopputulos on kuitenkin hieno. Tämän linkin kautta pääset katsomaan yhtä esimerkkiä ja esimerkillisesti toimivaa viljelijää (https://www.aitosuvi.fi/ajankohtaista/vesienhoito-kestavyyslaji-rautajarven-kosteikkohanke-vei-viisi-vuotta).

Turvemaiden metsien ojiin voidaan tehdä pohjapatoja ja risupatoja, jotka vähentävät turpeen sisältämien humusaineiden kulkeutumista järviin. https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009711128.html

Järvien ja merenlahtien tervehdyttäminen vaatii yhteistyötä

Järvien ja merenlahtien tervehdyttäminen ei ole yhden ihmisen hommaa vaan siihen tarvitaan isompi joukko vesistöjen tervehdyttämisestä innostuneita. Usein taustalta löytyy yksi tai muutama tulisielu, jotka saavat muutkin mukaan. Mutta onko parempaa tapaa tutustua naapureihin, kuin yhteisillä vesienkunnostustalkoilla. Ja kuinka paljon syvyyttä saakaan sekä mökkiolemiseen että omaan rantarakkauteensa osallistumalla hyvien asioiden tekemiseen. Tämä mummo ajattelee tietysti ensisijaisesti lapsenlapsiaan, joille haluan terveet ja hyvin voivat vesistöt. Samalla varmasti myös terveemmät ja hyvinvoivemmat lapsenlapset ja heidän lapsensa. Vesienkunnostus on kärsivällisyyslaji, jossa sinnikkäällä työllä saadaan aikaan hienoja tuloksia.

Otapa selvää oman rantapaikkakuntasi vesiensuojelu-, luonnonsuojelu- tai kyläyhdistyksistä, alla olevista linkeistä pääset eteenpäin. Mene mukaan tekemään omasta rannastasi ja omasta järvestäsi vielä ihanampi.

Vesistökunnostusverkosto | Vesi.fi

Rantojen kunnostus | Vesi.fi

YO_2010_Rehevoityneen_jarven_kunnostus_ja_hoito.pdf (helsinki.fi)

Teksti
Marja-Liisa Tapio-Biström, aktivistimummo, MMT
tapio.bistrom@gmail.com 

Kuva kertoo, että kosteikot pidättävät ravinteita, madaltavat tulvahuippuja ja toimivat luonnon monimuotoisuuden aarreaittoina
Marja-Liisa Tapio-Biström

Aktivistimummo haastaa kohtuuteen - veneilyssäkin

Elokuu on vielä aktiivista ranta-aikaa. Tänä kesänä Aktivistimummot-liike on puhunut rantojen puolesta antamalla tavallisille rantojen omistajille ja käyttäjille seitsemän kohdan Tee se itse -ohjeet järvien ja merien rantojen kunnon kohottamiseksi. Tässä kuudennessa “Ranta kuntoon”-kampanjan blogissa aktivistimummo ja ilmastolääkäri Helena Kääriäinen haastaa mökkiläisiä veneilyn kohtuuteen. Se on osa rantojen suojelua. Hän veneillyt ja seurannut veneliikennettä mökkisaaressaan Bärösundin rannoilla lähes 70 vuotta.

Kesäinen veneily on ihanaa! Parhaimmillaan meri ja taivas ovat siniset, lintupoikueet lipuvat rantakaislikon tuntumassa ja lapsia polskuttelee rantavesissä. Mutta on sateessa ja kovassa tuulessakin outo nautintonsa, kun voi kokea olevansa luonnon voimien armoilla. Merimatka rannasta kesäsaareeni kestää kymmenisen minuuttia ja viimeistään sen aikana mieli irrottautuu arjen huolista ja virittyy mökkitunnelmaan.

Olen viettänyt kesäni tuolla saarella jo lähes seitsemänkymmentä vuotta. Kun olin lapsi, saaristossa liikkui veneitä harvakseltaan. Julkista liikennettä hoiti maitomoottori Saga, joka aamuseitsemältä keräsi lähisaarista maitotonkkia mantereelle vietäväksi ja Post-Kallen ajama Rea, joka lähti saaristosta kymmenen nurkilla hakemaan päivän postia ja tuomaan kauppaan tuoreen leivän. Näiden kyydissä mekin kuljimme noin kymmenen kilometrin päässä olevaan satamaan, sillä tie ja silta lähemmäs saartamme valmistuivat paljon myöhemmin. Meillä oli kauppamatkoja varten pikkuinen alumiinivene ja sen perässä 2,5 hevosvoiman moottori. Nykyistä, paljon isompaa alumiinivenettäni kuljettaa 50 hevosvoiman moottori. Niin isoja perämoottoreita ei lapsuudessani näkynyt lainkaan, mutta nykyään se kuuluu pikkumoottorien sarjaan. Saareni edessä kulkevalla väylällä liikenne on keskikesällä vilkasta. Isoja veneitä, melkein laivoiksi kutsuttavia, on joskus niin paljon, että väylän ylittäminen soutaen tai kanootilla on suorastaan vaikeaa. Aallonkieltomerkki pitää veneitä enimmäkseen aisoissa, mutta tietysti joukkoon mahtuu myös kaahailijoita. Osa kulkijoista on purjehtijoita tai muita venematkailijoita, osa on huviajelulla ja jotkut kulkevat mökiltään saaristokaupalle. Oma lukunsa ovat meluisat vesiskootterit.

Lisääntyvä äänekäs veneily haittaa luontoa ja eläimiä niin vedessä kuin rannoillakin

On haikeaa ajatella, että lapsuuteni hiljaista saaristoa ei enää ole. Me lomalaiset huomaamme sen, mutta vesilinnutkin ovat sen huomanneet; en ole nähnyt koko kesänä silkkiuikkuja tai meriharakoita. Miksi nuo kaikki veneet tunkeutuvat lapsuuteni saaristoon?

Olisi tietysti ihanaa, jos me saariston alkuperäiset mökkiläiset olisimme saaneet pitää kesärauhamme. Mutta eihän se olisi reilua; tietysti muidenkin pitää saada nauttia veneilystä. Ihmettelen kuitenkin, muuttuuko kokemus merestä ja saaristosta jotenkin ihanammaksi, kun sen kokee yli 15-metrisen veneen kakkoskerroksesta kaukana lähtösatamasta? Ja jos ympärillä pörrää kymmeniä ja kymmeniä veneitä? Suomessa oli vuoden 2022 alussa Traficomin mukaan 231 599 rekisteröityä (eli vähintään 5,5 metrin pituista ja/tai yli 20 hevosvoimaista) venettä. Jos ne kaikki ovat omilla ehdoillaan liikkeellä heinäkuussa ollaan jo lähellä rajaa, jolloin veneily ei ole enää kenellekään nautinto, ei saariston asukkaille, mökkiläisille, veneilijöille ja muille läpikulkijoille eikä tietenkään Itämerelle ja muille vesistöille.

Millaista on veneilyn kohtuus?

Olisiko veneilyssä, sen määrässä, vauhdissa ja melussa, löydettävissä kaikkia palveleva kohtuus? Ja millainen se voisi olla? Minulla on muutama ehdotus.

1)     Ylisuuret moottoriveneet ja kovat vauhdit ehkä sopivat avovesille, mutta ainakin sisäsaaristossa ja rantojen lähellä melutason ja nopeuksien pitäisi olla kaikkialla matalat. Voitaisiinko vilkkaimmilla vesillä ottaa käyttöön samantapainen automaattinen nopeusvalvonta kuin maanteillä? Ja siihen voisi varmaan yhdistää melutason valvonnan.

2)     Jos vesiskootterit ylipäätään sallitaan, pitäisi niillä olla omat ajoratansa ja niiden käyttö muualla kiellettäisiin. Ei maallakaan saa ajaa niin meluisilla kulkuvälineillä ja vesillä ääni kantautuu kauemmaksi kuin maalla.

3)     Polttoaineen hinnan tulisi ohjata käyttämään kohtuullisen kokoisia veneitä ja kohtuullisia nopeuksia. Sähköisiä pieniä perämoottoreita on jo, ehkä tulevaisuudessa ne yleistyvät ja veneilystä tulee hiljaisempaa ja vähemmän saastuttavaa.

4)     Veneilyn promilleraja pitäisi laskea samalle tasolle kuin autoillessa.

Joka tapauksessa huviveneillä liikkujien pitäisi oppia ajattelemaan veneilevän serkkuni tavoin: kun pakkaudutaan veneeseen ja lähdetään liikkeelle, ollaan perillä eli veneilemässä. Ei ole kiirettä mihinkään, eikä nopeasti ja pitkälle matkaaminen ole mikään erityinen arvo: vene ja meri riittävät.

“ Kun pakkaudutaan veneeseen ja lähdetään liikkeelle, ollaan perillä eli veneilemässä. Ei siis ole kiirettä.” 

Teksti ja kuva:
Helena Kääriäinen
Aktivistimummo, ilmastolääkäri
Tutkimusprofessori

Mökille kukkaniitty nurmikon sijaan

Aktivistimummojen viides Ranta kuntoon -kampanjan blogi muistuttaa kukkaniittyjen merkityksestä. Kirjoittaja MMT, aktivistimummo Armi Temmes kertoo ratkaisuistaan omalla päijäthämäläisellä mökillään. Kukkaniitty nurmikon sijaan ilahduttaa niin pölyttäjiä, järveä kuin mökin työleiriläisiäkin.

Ennen torpan rehevään päijäthämäläiseen notkoon perustettu pelto ulottui järven rantaan asti. Viimeiseksi pellolta kerättiin luonnonheinää kuivaheinäksi naapurin parille lehmälle. Syyskesällä lehmät laidunsivat muutaman viikon pellolla pitäen syyskasvun vähäisenä. Kun lehmien pito loppui eikä heinää enää tarvittu, alkoi pelto pusikoitua.

Torppa on perheemme kesäparatiisi ja maisema haluttiin pitää avoimena, joten vaihtoehtoja oli kolme: hankkia iso ruohonleikkuri ja pitää koko rantapelto nurmikkona, ruveta vuokraamaan lampaita kesäksi tai perustaa kukkaniitty.

Ruohonleikkkuri hylättiin pian. Koko pellon ajaminen olisi työlästä ja sitä paitsi lannoittamattomastakin luonnonnurmikosta valuu ravinteita järveen. Monet suosittelivat lampaita, mutta vuokralampaistakin pitää huolehtia kesän ajan. Päädyimme vähän vahingossa kukkaniittyyn emmekä ole katuneet.

Kerran kesässä niitetään

Niittyä ei erityisemmin perustettu, vaan luonnonniityn maaperässä on lukemattomien kasvien siemeniä. Se on siemenpankki. Aluksi niitettiin kahdesti kesässä, mikä vähentää vahvojen heinien ja esimerkiksi vuohenputkien kasvustoja. Jo vuosien ajan pelto on niitetty kerran kesässä, heinäkuun jälkipuolella. Koska alue on melko iso, käytämme työnnettävää niittokonetta – sisätyöläisten selät eivät ole enää sopeutuneet niittämiseen viikatteella ja kasvusto on rehevää. Kaadettu heinä saa olla maassa mielellään useita päiviä, jotta siemenet varisevat, mutta aika vaihtelee vuosittain – aina ei ehdi asioita tehdä kovin oikeaoppisesti.

Heinän korjuu on kovin homma. Sen teemme vuosittain koko perheen talkoilla, jossa työtä keventää rupattelu ja huulenheitto sisarusten ja serkkujen kanssa. Heinälle meillä ei ole käyttöä ja laatukin on kelvoton rehukäyttöön. Niinpä se ajetaan peräkärryllä metsän reunaan maatumaan vaihdellen paikkoja eri vuosina. Muutamien vuosien kuluttua näille paikoille saattaa yhtäkkiä ilmestyä hurja määrä päivänkakkaroita.

Kulleroita, kurjenpolvia, niittyleinikkejä, harakankelloja, päivänkakkaroita, ojakellukkoita, peurankelloja, huopaohdakkeita ja ahdekaunokkeja.

Rannan kannalta niityn etu nurmikkoon nähden on se, että niityn hoito vähentää maasta ravinteita ja sitä kautta niiden huuhtoutumista järveen rehevöittämään vesistöjä. Niityn kasvusto onkin vuosi vuodelta ohentunut, jolloin kukkakasvit pääsevät hyvin esille. Tätä kirjoitettaessa kesäkuun alussa valtalajeina kukkivat kullerot keltaisenaan ja metsäkurjenpolvet violettina pilvenä. Niittyleinikkien keltaisuus säilyy pitkään. Keskikesällä alkaa harakankellojen ja päivänkakkaroiden valta-aika. Seassa on apilaa, ojakellukkaa, nätkelmiä ja monia muita. Juuri ennen niittoa ilmestyvät peurankellot, violetit huopaohdakkeet ja ahdekaunokit.

Meidän niittymme on suuri, mutta kukkaniityn voi hyvin perustaa pienellekin tontille jättämällä nurmikon osittain ajamatta, mahdollisesti kylvämällä niittykukkien siemeniä ja ennen muuta korjaamalla kasvuston pois loppukesästä. Kukkaniityt ovat uhanalaisia elinympäristöjä – ne ovat muuttuneet joko pelloiksi ja nurmikoiksi tai pusikoiksi ja metsiksi. Niityn kukat tarjoavat ruokaa lukemattomille erilaisille pölyttäjille. Kimalaisia lentelee keväisin ja monenlaiset perhoset ilahduttavat läpi kesän. Ja ennen kaikkea kukkaniitty on kuvankaunis, erilaiset niittykukat seuraavat toisiaan, ihasteltavaa riittää pitkin kesää.

Kirjoittaja
Armi Temmes, MMT, aktivistimummo
armi.temmes@gmail.com

Kuva: Armi Temmes

Ruovikkojen niittäminen ja kerääminen

Aktivistimummot-liike tempaisee kesän aikana rantojen puolesta antamalla tavallisille rantojen omistajille ja käyttäjille seitsemän kohdan Tee se itse -ohjeet järvien ja merien rantojen kunnon kohottamiseksi. Ohjeet ja niihin liittyvät blogit on laadittu yhteistyössä Suomen Vesistösäätiön kanssa, jonka asiantuntijoina toimivat Timo Huttula, Matti Leppäranta ja Lauri Arvola, jotka ovat kirjoittaneet mm. Suomalaisen Järvikirjan. Tämä ruovikkoja käsittelevä “Ranta kuntoon”-kampanjan neljäs blogi on hydrologi ja tietokirjailja Timo Huttulan käsialaa. Hänen viestistä on: Kun niität rehevöittävät ruovikot, kerää kaisla kompostiin. Älä jätä sitä veteen tai rantaan.

Edellisessä rantablogissa käsiteltiin kalojen sisältämien ravinteiden poistoa vesistöstä.  Kaloissa onkin runsaasti ravinteita. Säkylän Pyhäjärvellä on arvioitu, että vuotuinen kalansaalis poistaa noin kolmanneksen järveen tulevasta fosforista. Tärkeää olisi siis kalastaa ja syödä kotojärven kalaa. Tässä blogissa tarkastelen ranta-asukkaiden ja mökkiläisten mahdollisuuksia vähentää vesikasvillisuuden sisältämiä ravinteita ja ottaa ne jopa hyötykäyttöön.

Katkaistu ruovikko on kerättävä pois

Rantakaislikot ja -ruovikot koetaan hankalina liikkumisen ja uimisen esteinä. Niinpä niitä poistetaan niittämällä ja myös konevoimin. Niittämiseen pitää liittää katkaistun kasvuston poiskerääminen. Niitä ei pidä jättää veteen kellumaan. Poiskerättyä varsistoa voi käyttää vaikkapa kompostin tai kasvimaan pohjana.

Jos ruovikon juuret jäävät paikoilleen, uusi kasvusto kehittyy pian taas uudestaan. Siksi on oleellista hoitaa rantaa säännöllisesti ja poistaa kasvusto juurineen. Käytännössä se kannattaa tehdä jopa reilun puolen metrin syvyyteen saakka. Hienon hajoamisaineksen, joka useimmiten koostuu kasvien lehdistä, ”siivilöinti” pohjalta estää kasvien juurtumista. Se onnistuu lehtiharavalla tyynellä kelillä.

Isäni oli Saimaan matalan hiekkarannan kasvuston ahkera haravoija. Hän haravoi kasvit juurineen. Kaisloista ja ruovikosta saatiin mainion pienen kasvimaan pohja. Rantaan ajautuneesta osittain jo hajonneesta kasvijätteestä saatiin hienompi aines karkeamman tavaran päälle. Yhtään multakuormaa tuolle kasvimaalle ei vuosikymmenien aikaan ole tarvinnut tuoda.

Sinilevässä voi olla hermomyrkkyjä

Kelluvien sinilevien siivilöinti vaikkapa halvalla perhoshaavilla on tarkkaa puuhaa. Sinilevien poisto omasta rannasta on ymmärrettävästi monen mielessä ja sinilevämassaa voikin melko helposti haavilla kerätä. Sinilevien poistaminen vaatii kuitenkin toimia koko järvellä ja rannanomistajan kannattaakin ajaa järvensä laajaa suojelua. Kerättyä sinilevämassaa ei tule viedä kasvimaalle, sillä sinilevissä on maksa- ja hermomyrkkyjä sisältäviä lajeja.

Vesialueen käyttäjät yhteistyöhön

Ravinteisen pohjasedimentin paikallisesta poistosta tai eristämisestä ei järven mittakaavassa ole myöskään hyötyä. Rannan omistajan kannattaa tässäkin suhteessa pohtia yhteisiä toimia muiden vesialueen käyttäjien kanssa. Jos pohjaa ruopataan vaikkapa veneväylän syventämiseksi, kannattaa sedimentti läjittää kauas rannasta niin, että ravinteet eivät pääse huuhtoutumaan takaisin veteen.

Rannan avoimuuden lisääminen laajalla ruovikon ja kaislikon poistolla on iso työ ja sen tekemistä pitää harkita. Usein avoimuutta kannattaa lisätä tekemällä rantaan reilu venekanavaa leveämpi kanava, joka mahdollistaa aallokon huuhteluvaikutuksen perille asti. Laajasta vesikasvien poistosta on usein seurauksena levien runsastuminen ja jopa sinileväkukinnat, koska putkilokasvit eivät silloin enää sido ravinteita, vaan ravinteet ovat levien käytettävissä.

Pohjan penkominen on jossain määrin arveluttava asia, koska sedimentin ravinteita pääsee pöyhinnän yhteydessä takaisin levien ja muiden mikrobien käyttöön, mikä edistää niiden paluuta kiertoon

Luonnonvesiin joutuvien ravinteiden määrän vähentäminen ja poistaminen ei siis ole mitään rakettitiedettä. Ideoita syntyy ihan maalaisjärjellä, kun pysähtyy asiaa miettimään. Jokainen rannan käyttäjä voi tehdä jotain järven tilan parantamiseksi.

Timo Huttula
Professori H.C. (eläkkeellä)
Tietokirjailija

Kuva: Armi Temmes

Mökkikalastajan ravinteet kiertoon

Aktivistimummot-liikkeen kesän teemana ovat rannat. Kevään ja kesän aikana ilmestyvän puolen tusinan blogin sarja antaa käytännönläheisiä ohjeita siitä, mitä jokainen meistä voi tehdä rantojen hyväksi. Tässä kolmannessa blogissa aktivistimummo, MMT Marja-Liisa Tapio-Biström kertoo perheensä kalastusharrastuksesta ja ahkerasta kalan syönnistä. Hän kertoo myös, miten hoitaa välillä liiankin suuren särkikalasaaliin.

Mökkeilyn isoja iloja on oman ruuan pyytäminen. Meillä verkot pannaan veteen Kemiön saaren eteläpuolella olevan kesäsaaren kalavesille melkein joka ilta. Ja joka päivä herkutellaan kala-aterioilla, ahven on suosikki, kampela hieno yllätys, hauki aina tervetullut, isot lahnat maistuvat savustettuina, kuha on herkkua. Juhla-aterioita mökkikesän jokaiselle päivälle. Sukulaiset ja vieraat saavat osansa.

Mutta kaikki kalat eivät ole yhtä tervetulleita. Särkikalat ovat huimasti lisääntyneet Saaristomeren rehevöitymisen vuoksi. Noita neulatyynyjä ei meillä juurikaan haluta syödä, vaikka maussa ei mitään vikaa olekaan.  Käly aikoinaan graavasi särkiä mutta se jäi intomielen kokeiluksi, koska parempaakin saalista on tarjolla.

Vedet rehevöityvät, koska ravinteita, typpeä ja fosforia, kulkeutuu vesiin jokien mukana ja maa-alueilta, erityisesti pelloilta. Vaikka maatalouden vesiensuojelussa on tehty pitkäjänteistä työtä, maahan aikoinaan varastoitunutta fosforia liukenee edelleen vesistöihin ja kotieläintilojen ravinteiden kierrätyksessä on paranneltavaa. Kun fosfori on päätynyt vesistöön, sitä on hyvin vaikea saada pois vesistöjä rehevöittämästä. Kalojen mukana sitä voi tehokkaasti poistaa. Isoja särkikalojen poistokalastushankkeita on tehty järvien kunnostusten yhteydessä ja merialueilla, mutta lisää tarvitaan. Verkkoihin tullutta vähemmän haluttua kalaa ei siis tule palauttaa takaisin veteen. Fosfori pitää saada pois vesistöistä. Hyödyllistä fosfori on maaperässä, esimerkiksi puutarhakasvien kasvun edistäjänä.

Meidän mökillämme vähemmän halutut kalat, joita useimmiten tulee ämpärillinenkin kahdesta verkosta, päätyvät kompostoriin. Pilkon isoimpia kaloja, ei ehkä tarpeen, sotkuista puuhaa. Eristetty lämpökompostori toimii mainiosti sekä kalajätteen että muiden ruokajätteiden kompostoinnissa, mutta vaatii hyvin toimiakseen huolenpitoa.  Tarvitaan riittävä määrä kuiviketta, säännöllistä sekoittamista sekä tarvittaessa kastelua. Vauhdikas kompostoituminen vaatii sopivasti erilaisia syötteitä, ilmaa ja kosteutta, ettei synny hajuhaittoja. Olen käyttänyt kaupallisia kompostikuivikkeita mutta tarkoitus on kokeilla ensi kesänä rakkolevää, jota vuosien tauon jälkeen on taas ilahduttavasti kasaantunut rannoillemme. Merkki vesien tilan paranemisesta. Kompostorin kyljessä oleva lämpömittari näyttää, että lämpötila nousee 50-60 asteeseen, siinä lämpötilassa jätteiden bakteerit häviävät. Hyvää multaa saadaan sitten alaluukusta noin neljän viikon päästä. Se viedään marjapensaille, jotka käyttävät ravinteet kasvuun ja kiittävät marjasadolla. Näin arvokkaat ravinteet saadaan kiertoon, pois vesistöjä rehevöittämästä.

Maistuu hyvältä ja tuntuu hyvältä, kun tietää omalta osaltaan auttavansa kotirantojen puhdistumisessa.

Toinen tapa torjua rehevöitymistä on niittää ja kompostoida järviruokoa. Kun komposti levitettään viljelyksille, ravinteet päätyvät takaisin kasvien käyttöön. Se on toisen tarinan aihe.

Teksti ja kuva:
Marja-Liisa Tapio-Biström, aktivistimummo, MMT
tapio.bistrom@gmail.com
 

Ei vettä rantaa rakkaampaa

Aktivistimummot-liike valitsi kesän teemaksi rannat. Kevään ja kesän aikana ilmestyvän puolen tusinan blogin sarja antaa käytännönläheisiä ohjeita siitä, mitä jokainen meistä voi tehdä rantojen hyväksi. Ensimmäinen viime viikolla ilmestynyt kertoi rannoista ja rajapinnoista. Tässä toisessa blogissa aktivistimummo ja lääkäri Liisa Viheriälä kertoo tunteestaan, kun pääsee keväällä mökkirantaansa: “Sanoin en pysty kuvaamaan sitä tunnetta, joka täyttää mielen ja koko kehon kun tulen pihaan, näen rannan ja järven, kuulen luonnon äänet tai hiljaisuuden.”

Kesämökkini on järven rannalla Pohjois-Kymenlaaksossa, synnyinseudullani. Oikeastaan voisin kutsua sitä huvilaksi, sillä se on alun perin rakennettu paikallisen nimismiehen ”huvilaksi” 1930-luvulla. Vanhempani hankkivat sen 1960-luvun alussa perheemme kesäkodiksi. Mökki se on.  Metsäisellä ja pääosin luonnontilaisella tontilla on keltaiseksi maalattu, vajaan 60 neliön puutalo, kolmen huoneen hirsiaitta, rantasauna, leikkimökki ja pihan perällä huussi.  Mökin seinillä on eri ikäistä luontoaiheista taidettani ja kalusteina mm. oman ukkini tekemä pirttikalusto. Sain mökin ilokseni ja vaivoikseni yli 20 vuotta sitten.

Perinteistä kesäpuuhaa

Vietimme lapsuudessani lähes koko kesän mökillä perheen kesken, sukulaisia ja ystäviä tavaten. Vuosikymmenten aikana puuhat ovat pysyneet pitkälti samoina; mökillä on rentouduttu, saunottu paljon, uitu, leikitty ja pelattu pihalla, luettu kirjoja sadepäivinä aitoissa, pelattu lautapelejä, grillattu ja seurusteltu, ja tietysti tehty mökkihommia. Kaikille tärkeät perinteet juhannuksista lipunnostoineen, marja- ja sieniretkiin ja kesän päättäviin rapujuhliin ovat olleet osa mökkikesäämme.

Moni asia on muuttunut

Moni asia on myös muuttunut mökkielämässä lapsuuteni jälkeen, niin hyvässä kuin pahassa.

Järvivesi oli kirkasta, pohjan hiekka ja kivet näkyivät. Sinilevästä emme olleet kuulleetkaan. Viimeisen 20 vuoden ajan lähes joka kesä sinileväraidat ilmaantuvat rantaveteen. Veden laatu on onneksi muuten pysynyt hyvänä, mutta vesistöä kuormittaa metsätalous. Keväisin veden korkeus myös vaihtelee nykyisin aiempaa enemmän, ja rannan kasvillisuus ja laiturini eivät siitä aina toivu.

Lapsuudessani huuhdoimme shampoon hiuksista järvessä, saippua oli laiturin nurkassa. Mattoja pestiin ja käsipyykkiä huuhdottiin rannassa. Talousvesi nostettiin kaivosta seipään päässä olevalla metallisangolla, ja se päätyi myöhemmin keittiön viemärin kautta suodattamatta rantapöheikköön. Nykyisin jätevedet poistuvat niin mökistä kuin saunalta biosuodattimien kautta.

Huussissa oli lapsuudessani reiän alla suuri saavi, jonka isä tyhjensi kompostiin lehtien alle. Kompostoiva kerran vuodessa tyhjennettävä biohuussi on tuonut helpotuksen parinkymmenen vuoden ajan.

Muistan, että joskus jotain rakennusjätettä löytyi rantaan haudattuna. Se kyllä siirtyi kaatopaikalle myöhemmin. Kaatopaikkakeikat isän kanssa muistan erityisen hyvin. Jätevuori oli suuri ja haiseva, linnut ja rotat piirittivät sitä. Nykyisin lajittelu onnistuu mökilläkin helposti ja paikallinen jäteasema toimii hienosti. Tieto on lisääntynyt ja toimintatavat parantuneet ja se auttaa parempaan vuorovaikutukseen mökkirannan kanssa.

Tunteiden täyttämä mökkiranta

Keväällä alkaa nousta merkillinen kuume, polttava tarve päästä mökkirantaan. Se on halua saada mökki käyttökuntoon, tehdä pihatöitä, huoltaa huussi, fiksata laituri ja siivota vanhoja rakennuksia. Sanoin en pysty kuvaamaan sitä tunnetta, joka täyttää mielen ja koko kehon kun tulen pihaan, näen rannan ja järven, kuulen luonnon äänet tai hiljaisuuden. Se on riemu tai vapaus, kaiken muun maailman taakse jääminen, se on perille tulon tunne. Lääkärinä olen varma, että mikäli kehoni fysiologisia muutoksia mitattaisiin siinä tilanteessa, hengitykseni ja pulssini tasaantuminen, stressitasoni lasku ja mielihyvähormonien nousu näkyisivät. Luulenpa, että rannalle ja veden äärelle pääseminen on ihmisen evoluutiossa kehittynyt perustarve.

Teksti Liisa Viheriälä

Kuva Liisa Viheriälä

Rakkaat rannat ja rajapinnat

Aktivistimummot-liike valitsi kesän teemaksi rannat. Kevään ja kesän aikana ilmestyvän puolen tusinan blogin sarja antaa käytännönläheisiä ohjeita siitä, mitä jokainen meistä voi tehdä rantojen hyväksi. Ensimmäisen blogin (Rakkaat rannat ja rajapinnat) kirjoittajat ovat metsien ja vesien asiontuntijoita: Päivi Salpakivi, Armi Temmes ja Matti Leppäranta.

Sukupolvet toistensa jälkeen ovat yhdessä hakeutuneet rannoille ja niillä eläneet sekä hankkineet elantonsa. Rannat ovat meille rakkaita ja niillä yhdistyvät ympäristönsuojelun ydinkysymykset: ilmastonsuojelu, luonnon monimuotoisuuden vaaliminen ja vesiensuojelu. Rannat ovat ihmisten sekä erilaisten elinympäristöjen rajapintoja, ja siksi arvokkaita luonnon kirjolle. Tänään niitä uhkaava muutos jää huomaamatta. Moni luulee, että ei voi tehdä mitään, mutta meidän kaikkien pienilläkin teoilla on merkitystä. 

Miksi rannat? 

Rannat ovat tärkeitä mummojen lisäksi kaikille suomalaisille osana sielunmaisemaamme. Suomessa on noin 55 000 vähintään hehtaarin kokoista järveä sekä pitkä Itämeren rannikko Virolahdelta Tornioon. Rannoilla on kautta aikojen asuttu, kalastettu, kohdattu ja kuunneltu, saunottu, pesty ja uitu. Vesistöt muodostivat ennen tärkeimmät kulkureitit sekä kesäisin että talvisin. Järvemme ja jokemme ovat tärkeitä juomaveden ja ravinnon lähteitä, ja vesivoima on edelleen tärkeä energianlähde. 
Luonnonrannat muuttuvat usein huomaamattomasti, ja rakentamiselta vapaita paikkoja on yhä vähemmän. Toiminnan vaikutuksia linnustoon, kalastoon ja elon kirjoon ei aina ymmärretä.

Luonnonrannat ja muutos 

Erilaisten rantojen kirjo on suuri. Luonnontilainen ranta on Suomessa usein varjoisa metsäranta, jossa veden pinta vaihtelee vuodenaikojen ja sateisuuden mukaan. Veden laatu on Järvi-Suomessa erinomainen, mutta koko maassa humuspitoisilla alueilla vesi on ruskeaa ja savimailla sameaa. Kahden erilaisen elinympäristön kohtaaminen luo monimuotoisuutta. 

Rantoja käytetään niin eräilyyn ja yöpymiseen nuotion äärellä, kuin myös paikkana luonnon tarkkailuun, uintiretkiin ja kalastukseen. Siellä on ryteikköjä, kivikkoja, mutaa ja hiekkaa; lintujen pesiä, kutupaikkoja, sudenkorentoja ja harvinaisia kasveja. Täältä voi yhä löytää Väinämöisen jättihauen ja sen leukaluun, ja kukaties päästä soittimen tekoon. Rantakoivun alla haaveillaan ja luodaan elämän kattavia suunnitelmia. 

Jos metsää hoidetaan, rantakin muuttuu.

Puistomaisessa metsässä yleensä vähennetään pensaskerrosta ja helpotetaan ihmisten liikkumista. Talousmetsässä puustoa harvennetaan vähitellen ja yleensä kiertoajan lopuksi poistetaan pääosa puustoa. Kaikki metsänkäsittelytoimet vaikuttavat vesitalouteen ja vesistöön huuhtoutuu luonnonmetsää enemmän humusta ja rehevöittäviä ravinteita, humukseen sitoutunutta fosforia ja typpeä. Hyvillä käytännöillä, kuten suojavyöhykkeillä ja luonnontilan säilyttämisellä, haitallisia vaikutuksia voidaan olennaisesti pienentää.  

Pellot ulottuvat monin paikoin rantaan asti. Metsä on aikoinaan raivattu ja maa on altis vuosittaiselle viljelykäytölle. Jos peltoja lannoitetaan, lisääntyy rehevöittävien ravinteiden, esimerkiksi nitraattitypen, pääsy vesistöihin. Keinolannoitteet ja tehoviljely ovat viime vuosikymmeninä kasvattaneet voimakkaasti maatalouden vesistökuormitusta. Maa- ja metsätalouden hajakuormitus on vaikeasti hallittava, kun taas taajamien ja teollisuuden pistekuormitusta on saatu vähennettyä puhdistuslaitosten avulla, vaikka siinäkin on vielä työtä jäljellä esimerkiksi tulvahuippujen aikaan. Rantapelloille suositellaan luonnonmukaista viljelyä ja suojavyöhykkeiden jättämistä. Tällainen voi olla esimerkiksi metsävyöhyke, laidun tai niitty. 

Kosteikkoranta on erityisen monimuotoinen ja herkkä

Vanhastaan kosteikkorantoja on pidetty ongelmallisina, koska veden noustessa pelloille viljelykasvit saattavat kasvaa huonommin. Siksi Suomessa on tehty paljon ojituksia ja järvien vedenkorkeuden muutoksia usein varsin arvaamattomin seurauksin.  

Suometsistä ja kosteikoista on ojitettu laajoja alueita, mistä on seurauksena merkittävä ympäristö- ja ilmastohaaste. Jos ojitus laskee pohjaveden pintaa, voi kuivuvasta turpeesta tulla mikrobien toiminnan aktivoitumisen myötä hiilipäästö. Ojitukset ovat myös lisänneet tulvariskejä. Ennallistamisella, hitaalla luonnontilan palauttamisella ja puuston säilyttämisellä voidaan vaikuttaa vesi- ja kaasutasapainoon.

Rakennetut ja asutut rannat 

Ihmisen toimintaan kuuluvat rannat on yleensä puhdistettu kasvillisuudesta. Vakiintuneet uimapaikat ovat suosittuja paikkoja leikkiä, uida ja pelata. Jos rantojen avoimuus halutaan säilyttää, voidaan suosia niittyjä ja ketoja keinonurmien sijaan. Kaislikon poistaminen venerannoilta ja uimapaikoilta voi vähentää vesistön ravinnekuormaa, mutta kaislikot ovat myös tärkeitä lintujen pesimäpaikkoja. 

Suomen järvet on suurelta osin säännösteltyjä, veden korkeusvaihtelu on määritelty energiatarpeiden ja tulvasuojelun mukaan. Vedenkorkeudella on maksimit alkukesällä ja loppusyksyllä. Joskus vaihtelut ovat luonnonvaihtelua suurempia – esimerkiksi keväällä vesi voi olla hyvin alhaalla. Toisaalta säännöstelyn avulla voidaan vähentää veden luonnollista laskemista alkukesän jälkeen.  

Mökkipihoja rakennetaan kovin eri tavoin

Rakennettu ranta voi olla mökkiranta, kotiranta, veneranta, tie tai satama rakenteineen. Useimmiten tällaista rantaa on ruopattu ja rakennettu, ja metsää on käsitelty. Joskus rannat on vahvistettu paaluilla tai muureilla. Mökkipihoja rakennetaan kovin eri tavoin. Voimakas rakentaminen terasseineen, suurine laitureineen ja leikattuine nurmikoineen on usein esillä sisustuslehdissä ja televisio-ohjelmissa. Samoin monilla alueilla on äänekäs hupiliikenne moottoriveneineen ja vesiskoottereineen yleistynyt. 

Nyt on hyvä hetki herätä muutokseen.

Monilla järvillä ranta-asukkaat ja mökkiläiset ovat yhteisesti päättäneet, ettei moottoriveneitä käytetä lainkaan. Erityisesti lintujen pesimäaikaan tarvitaan luonnonrauhaa. Rakennettu ranta aina yksipuolistaa alkuperäistä monimuotoisuutta ja heikentää esimerkiksi vesilintujen ja kalojen elinympäristöä. Rakentaminen ja ruoppaus vaativat siksi harkintaa luonnonsuojelun näkökulmasta. 

Voinko tehdä itse jotain? 

Aktivistimummot-liikkeelle on tärkeää edistää tulevien sukupolvien mahdollisuutta käyttää rantoja ja nauttia niistä. Tänä kesänä tarjoamme esimerkkejä ja tietoa rantojen suojelemiseksi. 
Julkaisemme tutkimuksiin ja faktatietoon perustuvan käytännönläheisen
Tee se itse -ohjeiston. Jokainen ohje perustelllaan tarkemmim kevään ja alkukesän blogeissa.

1. Pyydystä vesiä rehevöittävät ravinteet hyötykäyttöön. Kalasta, syö kaloja ja kompostoi perkeet.   

2. Minimoi rannan muutostyöt. Jätä kosteikot kuivattamatta ja suot, purot ja rantavedet luonnontilaan. 

3. Lisää elonkirjoa. Suosi ketoja, niittyjä ja luonnon lajeja. Unohda keinonurmikot. 

4. Tunnetko järvesi näkösyvyyden, sinilevätilanteen tai ravinnetason? Havainnoi, mittaa ja opi uutta.  

5. Älä siirrä vieraslajeja puhtaisiin vesistöihin. Verkot, veneet ja pyydykset pesuun, jos vaihdat vesistöä. 

6. Kuuntele hiljaa ja häiriöttä luonnon ääniä ja anna niille tilaa. Vähennä moottoriliikennettä ja melua rannalla ja vedessä.  

7. Lue lisää ja tutki perusteluja www. aktivistimummot.fi -sivujen asiantuntijablogeista. 

Kirjoittajat
Päivi Salpakivi, metsänhoitaja, Aktivistimummo
Armi Temmes, MMT, Aktivistimummo
Matti Leppäranta, Emeritus professori, tietokirjailija

Kuva
Matti Leppäranta

Tulevien talvien lumet

Emeritus professori Matti Leppärantaa voisi kutsua myös lumiprofessoriksi. Hän on tutkinut vuosikymmenten ajan lunta ja jäätä sekä kirjoittanut aiheesta kirjoja. Nyt, tammikuun alussa meillä on ilo avata Aktivistimummojen LUMI-kampanja Matti Leppärannan blogilla, joka muistuttaa meitä lumen monista merkityksistä. Samalla muistutamme, miten herkkä ilmastomuutoksen markkeri lumi on.

Talvi ja ahkio ovat ikivanhoja kantasuomalaisia sanoja, jotka kuvastavat kaukaista, kivikautista elämää. Lumisiin talviin sopeuduttiin, tai voisi sanoa enemmänkin, sillä lunta opittiin myös käyttämään hyväksi arkipäivän elämässä. Lumi onkin merkillinen ja muuttuvainen aine. Se voi olla pehmeää höttöä, se voi saada kovan kannen, ja siitä voi käsin muotoilla lumiukkoja, veistoksia, asumuksia ynnä muuta. Viime aikoina lumesta on myös tullut yksi matkailun valteista. Vaikka lumen kanssa Suomessa joskus tuskaillaankin, se on kiinteä osa talvea ja elämän vuosikiertoa, ja niinpä sen puute aiheuttaisi vielä suuremman tuskan, kuten väliin esiintyneet hyvin leudot talvet ovat osoittaneet. Vanhan kansanviisauden mukaan ”Talvi ilman lunta, kesä ilman leipää.”. Miksi näin? Onko syytä nyt huolestua?

Lumi on taivaan lahja

Lumihiutaleet muodostuvat pilvissä, kun alijäähtynyt vesihöyry härmistyy ilmakehän pienhiukkasiin, ja leijuvat sateena maahan. Silloin sään pitää olla kylmä ja ilmassa pitää olla vesihöyryä sekä pienhiukkasia. Onneksemme maapallon kylmillä alueilla nämä ehdot ovat voimassa ja lunta sataa maahan. Vaikka jäätä löytyy useilta taivaankappaleilta, voidaan ihastella ja ääneen ihmetellä, kuinka ainutlaatuista lumi Linnunradassa oikeastaan on.

Suomi on pohjoinen lumi-ilmaston maa

Helsingistä pohjoiseen maapallon asukkaista on suurin osa suomalaisia. Kiitos Golfvirran, Suomen ilmasto on ”luonnottoman lämmin” pohjoista sijaintia ajatellen. Yhtä pohjoisessa olevan Alaskan keskilämpötila on viisi astetta alempi ja maaperä on ikiroudassa. Kostea ilmasto ja kylmät talvet tuovat Suomeen vuosittaisen lumipeitteen. Kun etelärannikolla lumipeite voi tulla ja mennä useasti talven aikana, Tunturi-Lapin tundrailmastossa lunta on marraskuusta kesäkuulle, ja muualla Suomessa lumi kattaa talvikuukausien ajan vakaana maat ja metsät. Suomessa lumet eivät vuosien saatossa ole kasvaneet jäätiköiksi toisin kuin joissakin paikoin Ruotsissa ja Norjassa, mutta tuntureilta löytyy pieniä kesän yli säilyviä laikkuja eli lumen viipymiä.

Luonto ja ihminen ovat sopeutuneet lumitalviin

Pohjoiset kansat ja luonto ovat vuosisatojen ja -tuhansien aikana sopeutuneet lumisiin talviin. Asumukset ja vaatetus pitävät lämpimänä, lumella liikutaan suksien ja rekien avulla pitkiäkin matkoja, ja talven kylmyys auttaa varastoimaan ravintoa. Pyörä keksittiin Kaksoisvirran maassa 5500 vuotta sitten, mutta suksi ja reki 9000 vuotta sitten pohjoisessa Euraasiassa. Lumipeite suojelee luonnonkasveja ja viljelyksiä, ja eläimet voivat olla lumeen sopeutuneita, kuten poro, tai lunta karttavia, kuten villisika. Näin lumiolot rajoittavat lajien levinneisyyttä.

Talvien vaihtelevuus on meillä suurta, sillä niihin vaikuttavat läntinen lauha meri-ilmasto, itäinen mannerilmasto ja arktinen ilmasto pohjoisessa. Siksi vuotuiset tammikuun keskilämpötilat vaihtelevat paikallisesti noin 15 astetta, ja keskimäärin Tunturi-Lapissa on runsaat 10 astetta kylmempää kuin etelässä.

Lumi tuo valoa

Lumi heijastaa auringon säteilyä hyvin voimakkaasti. Jopa 90 % kuivaan, puhtaaseen lumeen lankeavasta säteilystä heijastuu takaisin. Kaikki värit heijastuvat yhtä voimakkaasti, ja siksi lumi näkyy ihmissilmälle valkoisena. Kirkkaina päivinä nautitaan hankien hohteesta ja ihaillaan timantteja hangella. Lumi-ilmaston kaamoksen keskipäivässä horisontin alta kumpuava hajavalo luo sinisen maiseman, ja talvisen yön kuun ja tähtien valo opastaa kulkijaa. Lumen kattamassa ympäristössä nämä valot tukevat ihmisen jaksamista talven ylitse ja edistävät pohjoisen asukkaiden mielenterveyttä.

Lumen ilo

Historia kertoo, kuinka jo keskiajalla – luultavasti aiemminkin – lapset rakensivat lumilinnoja ja lumiukkoja ja olivat lumisotasilla, ja aikuisilla oli ratsastuskilpailuja ja muita kisailuja lumisilla järvien jäillä. Metsästäjät rakensivat lumikammeja eli lumiluolakumpuja yöpymistä varten, ja talvitieverkostoja ylläpidettiin yhteydenpitoa varten. Kansankulttuuri ja korkeakulttuuri ovat ammentaneet aiheita lumesta iloksemme, ja talvisen maiseman tuoksu ja kauneus ovat antaneet ihmisille voimaa. Talvi on levon aikaa, siirtymistä uuteen, tehden puhdetöitä ja sinnitellem edellisen satokauden varassa. Luonnosta luettiin merkkejä talven etenemisestä ja yritettiin niistä ennustaakin tulevaa kevättä ja kesää. Ehkä hienoimmin tätä uuden odotusta ja aavistusta on kuvannut nuori Eino Leino runossaan Maaliskuulla:

Ei vielä leivon suvilaulut soi,
ei virrat vuolaat syökse kuohumalla,
mut keväästä jo urvut unelmoi
ja kesä haaveksii jo hangen alla.

Lumi ja ilmastonmuutos?

Lumipeite kulkee käsi kädessä ilmaston kanssa. Jos ilmasto lämpenee, keskimäärin lumitalvi lyhenee molemmista päistään viikon jokaista asteen lämpenemistä kohden. Lämpeneminen ei kuitenkaan vain lyhentäisi lumitalvea, vaan lisäksi se muuttaisi lumen laatua. Katteet eivät olisi yhtenäisiä, hankiaiset harvenisivat, ja talvinen luontomaisema olisi paljaampi. Vakaan lumitalven raja siirtyisi pohjoisemmaksi, ja Etelä-Suomen talvet olisivat väliin märkiä, väliin ohuen muuttuvaisen lumipeitteen alla. Pimeän, rännän ja sohjon kanssa selviytyminen olisi paljon nykyistä vaikeampaa ja vaatisi uudenlaisia sopeutumismenetelmiä. Voitaisiin jopa kysyä, siirtyisikö väestön painopiste silloin pohjoiseen kunnon talviin.

Mitä voimme tehdä lumen hyväksi?

Sanonnan mukaan menneen talven lumilla ei ole väliä, mutta eivätkö tulevien talvien lumet ole sydämen asia? Kun talvi-ilmasto on kostea ja kylmimmän kuukauden keskilämpötila on nollan celsiusasteen alapuolella, lumi peittää maata talvella, ja joka vuosi tulee uudet lumet. Siksi lumen suojelu on yhtä ilmaston suojelun kanssa. Suomessa ilmaston ennustetaan lämpenevän eikä sateiden määrän odoteta vähenevän, joten tulevien talvien valkoisuus riippuu siitä, millaisten lämpötilojen vallitessa sateet tulevat. Ilmastotoimet ovat siis samalla lumitoimia. Lisäksi on tärkeätä huolehtia luonnonsuojelusta ja luonnon monimuotoisuudesta, sillä mitä terveempi luonto on, sitä paremmin se pystyy sopeutumaan ilmaston ja ympäristön muutoksiin.

Matti Leppäranta
Emeritus professori, Tietokirjailija
Lähdeteos: Matti Leppäranta, Lumen ja jään maa, Vastapaino 2021

Kuva: Leena Leppäranta

Sekä Aktivistimummot että Matti Leppäranta ovat mukana Suomen Vesistösäätiön “Vesi vanhin voitehista”-hankkeessa. Lue lisää aiheesta. .

Aktivistimummon tulevaisuusvalta

Sitra yhteistyökumppaneineen toteutti vuosittaisen ennakoinnin suurtapahtuman, Finnsight-ennakointifoorumin 3.11.2022, johon netin kautta osallistui noin tuhat kuulijaa ja keskustelijaa. Tapahtuman teemana oli tulevaisuusvalta. Tilaisuuden tervetuliaispuheet oli pyydetty EU-komission ja Aktivistimummojen edustajilta. Aktivistimummo Eeva-Riitta Piispasen avaus innosti ja herätti paljon keskustelua päivän työpajoissa. Aika on valtaa, sanoi Eeva-Riitta. “Mummoilla on lastenlasten kautta ylisukupolvinen suora yhteys tulevaisuuteen ja sinne he sijoittavat valtansa kovinta ydintä - aikaa.” Kuuntele koko esitys täältä.

Kaksi sanaa 'tulevaisuus' ja 'valta'. Mitä elämän ehtoopuolta elävällä Aktivistimummolla voi olla sanottavaa kumpaisestakaan?

 Kyllä on:

Tulevaisuus on pitkäikäisyyden yleistyessä hyvin naisvaltainen, minkä vuoksi mummonkin on ajateltava elämänkulkuaan eteenpäin, todennäköisesti melko pitkälle. Entäpä vallasta?  Ikä ja sukupuolihan eivät ole perinteisesti toimineet naisten eduksi valta-asemia jaettaessa, tosin parempaan suuntaan ollaan menossa.

Valitsinkin puhua teille siitä, mihin valta voi kiinnittyä, jos emme ajattele sitä asemana, vaan tulevaisuuteen vaikuttamisena. Meillä on valta ajatella toisin ja määrittää käsite ’valta’ uudestaan.

Muutosvastainen takertuminen saavutettuun etuun, olipa kyseessä valta-asema tai elämäntapa, lisää menneisyyden painolastia. Nykyinen elämäntyylimme on sekin omaksi eduksemme tapahtuvaa vallankäyttöä meitä ympäröivää luontoa kohtaan. Takerrumme viimeiseen hetkeen asti ylikuluttamiseen ja yli luonnonvarojen elämiseen, vaikka tiedämme että edessä ovat katkerat jäähyväiset.

Valta ja aika on kiinnostava parivaljakko

"Time is money, Aika on rahaa", lausui Benjamin Franklin jo 1700-luvulla. Se arvomaailma on noin kolmen sadan vuoden aikana hyvin omaksuttu paitsi Yhdysvalloissa, myös muussa länsimaisessa elämässä. Franklinin ajoista nykypäivään tultaessa aika onkin vaihdettu rahaan. Kiire on arvostettu hyve. Hosuminen näyttää tehokkuudelta. Nopea ajattelu ja viivyttelemätön valmius ovat sen voiteluaineita, hidastuminen hiekkaa yhteiskunnan rattaissa ja kaiken vaurastumisen este. Nopeus yhdistetään nuoruuteen ja verkkaisuus vanhuuteen.

Aika pysähtyä ja ajatella on ihmisille kuin tavoittamaton unelma, jossa on jotain runollista, kaunista ja romanttista.

Klassisten filosofien lisäksi nykyajan ajattelijat ovat kiinnostuneita ajan muustakin kuin taloudellisesta olemuksesta. He ovat sanoneet, että aika onkin valtaa. Tämän yhteyden ymmärtävät parhaiten ne, joilla on aikaa ajatella. Aika ei sinänsä vielä riitä, tarvitaan myös tahtoa sijoittaa aikaa tulevaisuuteen.

On tapana sanoa, että tulevaisuus on nuorten, mutta se on myös vanhojen:

Osallisuudessa ei ole ikärajaa.

Väestön ikärakenteen muuttuessa vanhoja naisia on tulevaisuudessa niin paljon, että he väkisinkin ovat yhä näkyvämpi ja vaikuttavampi ihmisryhmä. Heidän valtansa kovinta ydintä on aika. Ja heillä on varaa ja tahtoa investoida sitä tärkeinä pitämiinsä asioihin.

Time is money - Aika on rahaa – sopii hyvin yhteen asiaan.

Elämää ylläpitävä luonto katoaa ympäriltämme kiihtyvällä vauhdilla. Aika ilmastonmuutoksen pysäyttämiseen lyhenee. Tässä yhteydessä aika on rahaa – vitkastelu tulee meille kalliiksi.

On sydäntä särkevää, että monien tulevaisuususkon on koetuksella - tutkimusten mukaan erityisesti nuorten. Nuoret epäilevät ihmiskunnan kykyä ratkaista globaaleja ongelmia. Osaavat ja kokeneet vanhat naiset eivät usko ihmiskunnan ratkaisukyvyn olevan koetuksella, mutta miten on päätöksentekokyvyn laita?

Tulevaisuuden vallankäyttäjillä on aikaa ajatella!

Olen väittänyt ajan olevan paitsi rahaa, myös valtaa. Valta puolestaan on länsimaisten arvojen mukaan myös vastuuta. Maailman pirullisten ongelmien ratkaisemiseen tarvitaan sekä nuorten että vanhojen osaamista, ja tueksi jälkimmäisten kokemusta ja kriisinkestävyyttä. Vanhat eivät ole aina olleet vanhoja, vaan heissä on tallella kaikki eletyt ikäkaudet.

Väestön ikärakenteen muutoksen vuoksi (tai sen ansiosta) meillä on siis kasvava joukko ihmisiä, joilla on valtaa eli aikaa. Tulevaisuuden kannalta on ratkaisevaa, miten vastuullisesti he tahtovat valtansa käyttää. Työelämän aikana luodut verkostot ja muut vallattomat ihmissuhteiden rihmastot voivat olla merkityksen luojia heille itselleen, mutta jos he niin tahtovat, ne voivat olla vaikuttavia tulevaisuususkon rohkaisijoita ja lamaannuksen lievittäjiä nuoremmille.

Aktivistimummot-liikkeen perusti joukko isoäitejä lievittämään lasten ja nuorten ilmastoahdistusta. Mummoilla on lastenlasten kautta ylisukupolvinen suora yhteys tulevaisuuteen ja sinne he sijoittavat valtansa kovinta ydintä - aikaa.

Eeva-Riitta Piispanen
Aktivistimummo

eevis@staccato.fi
puh. 0400 478 016

Lue lisää
Eeva-Riitta Piispasen puhe
Aktivistimummot
Eeva-Riitta Piispanen

Aktiivisella toiminnalla lievitystä ympäristöahdistukseen

Aktivistimummo ja metsämummo Arja Voutilainen on todellinen luontoihminen, joka tietää, että aktiivisella toiminnalla voi vähentää myös ympäristöahdistusta. Arja on lääketieteen tohtori ja lastenneurologi, joka on perehtynyt mm. lasten ADHD:n hoitoon. Arja Voutilainen kirjoitti ympäristöahdistuksesta artikkelin ympäristöahdistus.fi -sivuille. Tässä lyhennelmä artikkelista.

Olen kotoisin maaseudulta vähävaraisesta perheestä, jossa lapsuuden polkua ei muovannut kuluttaminen eivätkä tekemisiä ohjanneet uudet tavarat. Opin näkemään luonnon kauneuden ja rauhoittumaan metsässä ja veden äärellä. Kasvoin huonoksi kuluttajaksi: matkailun sijaan retkeiltiin, koti kalustettiin sukulaisilta ja työpaikoilta vapautuneilla kierrätyskalusteilla, ja vaatekerta on uusiutunut useimmiten sisarten kaapin siivousurakan jälkeen. Työmatkat pystyi yleensä kulkemaan pyörällä tai bussilla, lajitellut jätteet viemään kierrätykseen ja kauppatavarat tuomaan kotiin isolla repulla iltakävelyn yhteydessä. Huonelämpötila pidettiin matalana ja veden käyttöä seurattiin tarkoin. Ruokahävikki oli perheessämme niin epäsuosittua, että esikoinen kertoi alakoulussa lahjoneensa kaveritkin syömään ottamansa annoksen loppuun.

Neljä vuotta sitten, vuonna 2018 uutisoitiin aiempaa näyttävämmin IPCC:n ilmastoraportista, jossa tutkimustietoon pohjautuen kerrottiin maapallon lämpötilan nousevan hyvin nopeasti vaarallisen korkeaksi. Raportissa ennakoitiin lämpenemisestä koituvat lukemattomat haitat ihmisille ja luontoympäristölle eri puolilla maapalloa. Tuli taju velastamme tuleville sukupolville ja häpeä aikalaistemme jatkuvan kasvun tarpeen sokaisemasta toiminnasta, jota olimme pitäneet kehityksenä. Tuli ahdistus, oli pakko alkaa etsiä keinoja osallistua maapallon pelastamiseen!

IPCC:n ilmastoraportin jälkeen tajusimme olevamme ylikulutuspäivän aiheuttajia; käytimme Suomessa suhteellisen vuosiosuutemme maapallon luonnonvaroista kolmessa kuukaudessa! Tuli pelko lasten ja lastenlasten tulevaisuudesta. Nuoret aikuisemme olivat perheellistymässä; oliko tällä ennusteella oikein toivoakaan lastenlapsia? Asiasta oli vaikea keskustella, koska osa läheisistä ahdistui liikaa, osa kielsi ja osa ei välittänyt. Mitä voisi tehdä?

Punainen liha vaihtui kasvisruokaan yllättävän nopeasti; liharuokien valmistukseen tottuneena olin kiitollinen vauhdilla monipuolistuneesta kasviproteiinituotannosta.  Tarvittaisiinko vaihto sähköautoon, aurinkopaneelit, maalämpö? Tiedostin, että enää ei riitä oman käyttäytymisen muutos, hiilijalanjälki on niin suuri.

Tuli lisää tietoa ympäristön tilasta, ilmaston lämpenemisen nopeudesta, muovista maaperässä ja merissä, luonnon monimuotoisuuden heikkenemisestä, hyönteiskadosta, jäätiköiden sulamisesta. Ahdistuksen keskellä tuli Facebook-kaverilta kutsu Aktivistimummoihin!

Liityin Aktivistimummoksi

Oli tärkeää päästä liittymään yhteisöön, jolla on vaikuttamismahdollisuuksia ja jossa ääneni tulisi paremmin kuulluksi. Aktivistimummojen tavoite on turvata tuleville sukupolville samoja luontoympäristön mahdollisuuksia, mistä itse olemme nauttineet ja voimaa ammentaneet. Liittyminen oli helppoa Facebook-ryhmässä. Ryhmä kasvoi nopeasti niin suureksi, että sen olemassaolo ja kannanotot tulivat huomatuiksi ja palkituiksikin. Minulle oli mieluisaa, että ryhmän sisällä on oma Metsänvaalijat-ryhmä meille, joille erityisesti metsän suojelu on tärkeää.

Erityisesti nuorilla ilmastonmuutoskeskustelun koveneminen on aiheuttanut huolta ja pelkoa.  On tärkeätä kuunnella, korjata väärinkäsityksiä, tarjota ikätasoista tietoa ja kertoa, mitä ilmastonmuutoksen torjumiseksi jo tehdään. ”On tärkeää mainita, että nämä asiat ovat aikuisten vastuulla”, sanoo lastenpsykiatri  Liisa Viheriälä, joka on yksi perustajamummoista.

Aktivistimummoissa mukana olemalla olen voinut vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen enemmän kuin yksin, lukea ja jakaa tietoa. Aktivistimummojen metsänvaalijoissa osallistun keskusteluun hankkeista ilmastonmuutosta hillitsevään metsänhoitoon. Kuitenkin ryhmän rivijäsenen tekeminen on pientä, vaikuttamismahdollisuudet vähäisiä; peukuttaminen ja kommentointi ei anna tunnetta toiminnasta.

Mukana myös Metsämummot ja -vaarit -liikkeessä

Minua myös mietitytti, miten oman liian suruttoman sukupolveni jälkikasvu puolestaan tulisi tutuksi luonnon kanssa ja oppisi tuntemaan vastuuta luontoympäristön säilymisestä. Siksi ryhdyin myös metsämummoksi. Metsämummot ja -vaarit ovat vapaaehtoisia, jotka vaikuttavat lapsiin ja heidän perheisiinsä lähtemällä opettajien avuksi viemään koululuokkia ja päiväkotiryhmiä lähiluontoon.  Lue lisää ryhmän toiminnasta Ilmastoahdistus.fi-artikkelista. 

Onnea 3-vuotiaalle Aktivistimummot-liikkeelle.
Nyt tarvitaan aikuisten vastuuta ja yhteistoimintaa.  Tekoja!

Vain niin voimme säilyttää lapsenlapsille maailman, jossa voi elää.

Arja Voutilainen
Aktivistimummo
Metsämummo
LKT, Lasten neurologi

Anu Harkki, EU Climate-pact Ambassador

Anu Harkki esitteli Aktivistimummot-liikettä EU:n ilmastolähettiläiden Ambassador Forumissa 4.10.22. FT ja ilmastopuhuja Anu Harkki on toiminut lähettiläänä vuodesta 2021, ja on yksi vuonna 2019 syntyneen Aktivistimummot-liikkeen perustajajäsen. Lähes sata ilmastolähettilästä ja EU-virkailijaa oli koolla zoomissa päätteidensä äärellä. Moni heistä ryhtyi Aktivistimummojen faniksi.
(This blog is also in English, look at the end of the text)

Eurooppalainen ilmastosopimus on osa Euroopan vihreän kehityksen ohjelmaa ja auttaa EU:ta saavuttamaan tavoitteensa tulla ilmastoneutraaliksi vuoteen 2050 mennessä.  Ilmastosopimuksen toimijoina on mm. ilmastolähettiläitä, joista jokainen ottaa askeleita omassa maassaan rakentaakseen kestävämmän Euroopan. Lähettiläät kertovat omien maidensa menossa olevista ilmastosaktiviteeteista ja suunnitelmista.

- Olin koonnut olennaisimmat asiat Aktivistimummoista viiteen diaan. Yksi kuvista sai hymyt kuuntelijoiden kasvoille.  Se esitti perustajamummoja viisi-kuusikymmenluvuilla, kun kaikki olimme vielä pikkutyttöjä.  Näytin tämän dian koska halusin korostaa meidän ikäämme, olemme vanhoja, ja meillä on paljon kokemusta sekä hyvistä, että huonoista ajoista. 

-Aika ja kokemus auttaa panemaan asioita ja kokemuksia perspektiiviin ja perspektiivi antaa joustavuutta ja toipumiskykyä. Tällä taustalla olemme valinneet Aktivistimummojen avainsanat: Kohtuus ja Toivo.

- Kerroin Fcebook-ryhmästämme 6400 jäsenestä, mummoista, vaareista ja mummohenkisistä, jotka ovat tiedostaneet tarpeen toimia ilmastonmuutoksen hidastamiseksi.  Kerroin myös toiminnastamme, seminaareista ja yhteisistä hankkeista muiden kansalaisjärjestöjen ja ilmastotoimijoiden kanssa.

- Saimme paljon kannustavia kommentteja ja palautetta ja yksi DG CLIMAn (EU:n Ilmastotoimien pääosasto, joka johtaa Komission työtä ilmastonmuutoksen torjumiseksi) työntekijä kertoi ryhtyvänsä Aktivistimummojen faniksi. Tervetuloa mukaan!

In English

The European Climate Pact is a movement of people united around climate change, each taking steps in their own worlds to build a more sustainable Europe. Launched by the European Commission, the Pact is part of the European Green Deal and is helping the EU to meet its goal to become climate-neutral by 2050. 

 I am one of the Climate Pact Ambassadors since 2021 and I had a pleasant opportunity to present Activist Grannies to my fellow Climate Pact Ambassadors in other EU countries.  This was the third Ambassador Forum this year and close to hundred ambassadors had gathered to their screens to listen to the presentations and discuss activities.

With 5 slides I went through the most important of our story and one of them created smiles to the listeners faces as the slide showed the founding grannies in the fifties, when we were just small girls.  By showing this picture I wanted to pinpoint the fact that we are old, with a lot of experience from both good and bad times.  Because time brings you ability to put things into perspective and it gives you resilience.  And with this background we have chosen our two keywords; moderation and hope.

 I went through our Facebook activities, I mentioned our 6400 members, grannies and granny minded people who are all aware of Climate crisis and wish to act on it.   I also told part of what we have been doing, our seminars and activities with other climate activists and organisations. Through the zoom chat we got a lot of encouragement and good feedback, one DG CLIMA (The Directorate-General for Climate Action, leads the European Commission's efforts to fight climate change at EU and international level) staff member mentioned that he is a fan of Activist Grannies. Wellcome! 😊

Anu Harkki
Aktivistimummo, Activist Granny
EU Climate-pact Ambassador,
Ilmastopuhuja, FT, MBA
Emerita Tutkimusjohtaja

Sähköpyörä on autoni

Aktivistimummo Armi Temmes (66v.) kertoo, miten hänestä, entisestä autoilijasta tuli ensin pyöräilijä ja sitten sähköpyöräilijä. Hänelle pyöräily on sekä kuntoilua että helppoa ja nautinnollista matkantekoa. Ja mikä parasta! Se on erittäin ilmastoystävällistä. Sekä me Aktivistimummot että Pyöräliitto innostamme kaiken ikäisiä hyppäämään satulan selkään.

Pyöräily on nuoresta pitäen ollut minusta mukava liikkumisen muoto. Pyörä vie eteenpäin nopeammin kuin kävely, mutta pyöräillessä ehtii nähdä enemmän kuin autoillessa. Pääkaupunkiseudulla työmatkat sujuivat pyörällä varsin kätevästi aina silloin kun meni omalle toimistolle, jossa pystyi vaihtamaan vaatteet ja peseytymään ennen töiden aloittamista.

Totuin kuitenkin autoiluun, kun kymmenen vuoden ajan työpaikkani oli yli 60 kilometrin päässä ja niin perheeseen jäi toinen auto, vaikka työpaikka siirtyi lähemmäksi. Sitten kyllästyin siihen, että autoni oli niin vähällä käytöllä (ja kulut juoksivat) ja luovuin siitä. Jatkoin työmatkapyöräilyä, mutta aloin harmitella sitä, että pyörä jäi kotiin aina kun työt veivät oman toimiston ulkopuolelle, mihin ei voinut mennä umpihikisenä. Ikääkin alkoi tulla ja polvet olivat välillä vähän kipeät. Silloin tein kaupat sähköpyörästä, enkä ole katunut. Sillä jaksaa ajella suunnilleen mihin vain pääkaupunkiseudulla, eikä ole aivan uupunut perille tullessa. Valitsin tukevan kaupunkipyörän, jonka selkään pääsee ilman korkeaa jalannostoa ja jossa ajoasento on luontevan pysty.

Kaupassa käynti onnistuu myös mainiosti pyörällä. Hyvät pyörälaukut vetävät tavaraa ihan riittävästi, ellei ahnehdi ihan koko viikon ruokia kerralla. Pyörän kanssa unohtuvat pysäköintiongelmat – sen saa melkein joka paikassa aivan lähelle kohdetta. Kunnon lukot ja irrotettava ”ajotietokone” (pieni palikka, jossa sähkökatkaisin ja nopeusnäyttö) ovat ainakin toistaiseksi ehkäisseet varkaudet.

Muutaman vuoden jälkeen rohkaistuin kokeilemaan talvipyöräilyä. Hyvät nastarenkaat pitävät jäisellä tiellä, mutta paksussa lumessa tai jääsohjossa ajaminen keikuttaa pyörää minulle liian pelottavasti. Vähälumisina talvina pystyn ajelemaan paljonkin ja huonon kelin tullen jätän pyörän suosiolla kotiin.

Kaikilla keleillä ajaminen on edellyttänyt vaatetuksen kehittämistä, mutta se on oman tarinansa aihe. Samoin oma tarinansa on pyörän huolto, johon palaan. Tyypillinen asuni on vedenpitävä kuoriasu, jonka voi pukea sisävaatteiden päälle. Kun sen riisuu, voi mennä konserttiin, seminaariin tai ravintolaan ihan hienosti pukeutuneena.

Monet kysyvät minulta onko pyöräily minulle kuntoilua vai ekoteko. Se ei ole kumpaakaan, mutta hiukan molempia. Lisäksi pyöräily on äärimmäisen kätevä tapa liikkua pääkaupunkiseudulla – moneen paikkaan pääsee nopeammin kuin julkisilla kulkuneuvoilla tai jopa autolla. Suosittelen sähköpyörää kulkuneuvoksi mummoille ja vaareille!

Armi Temmes
Aktivistimummo

Satulaan (www.satulaan.fi) on Pyöräliiton hanke, jonka tavoitteena on lisätä yli 50-vuotiaiden pyöräilyä, parantaa pyöräilyturvallisuutta ja vähentää yksinäisyyttä matalan kynnyksen kerhotoiminnan kautta.

Hellät hakkuut -päiväuniako vain?

Kun mummoystäväni saapui rankan työtaakan väsyttämänä nukkumaan mökkisaareensa, hän heräsi yöllä outoon kolinaan. Vuosikymmeniä hiljaisuuden kehtona ollut saaristo oli täynnä uusia ääniä. Piipittävää peruutusääntä, humahtavia rysähdyksiä ja pyörivien tukkien kolinaa. Syy selvisi vasta varhaisaamun tunteina mummon kiivettyä lähikalliolle. Saaressa oli käynnistynyt alkukesän yöhakkuu.

Mummo käynnisti porukassamme keskustelun metsien hakkuista. Yksi vastusti hakkuita ylipäätään, toinen kertoi pudonneensa kärryiltä metsäkeskustelusta EU:n taksonomian myötä, ja kolmas halusi oppia peitteistä jatkuvaa kasvatusta pientä perintömetsäänsä varten. Yhteistä kaikille oli kuitenkin se, että kun mummot menevät metsään, he haluavat nauttia linnunlaulusta lastenlasten kanssa, eivätkä tulla yllätetyiksi uusista hakkuista.

Hyvien hakkuiden pohjana metsälaki, hyvän metsänhoidon suositukset ja terve järki

Keskustelua kuunnellessa mietin sitä, mitä olemme oikeastaan oppineet. Onko hyviä hakkuita olemassakaan? Suomessa luonnonläheisen metsätalouden kehittämisen aalto käynnistyi vuonna 1997 voimaan tulleen metsälain myötä. Siinä luotiin pohja sallivammalle metsien käsittelylle, valinnanvapaudelle ja eri tavoitteiden yhteensovittamiselle. Monimuotoinen metsä asetettiin yhdeksi tavoitteeksi muiden ohella.

Rinnan viime vuosikymmenten kiivaan suojelukeskustelun kanssa kehittyivät hyvän metsänhoidon suositukset. Ne ohjaavat entistä parempaan metsien käsittelyyn, kuten esimerkiksi vuorovaikutukseen, naapureiden informointiin etukäteen, luontokohteiden tunnistamiseen suunnittelussa ja hakkuukoneen ohjaimissa, herkkien kohteiden pesimäaikaisten hakkuiden välttämiseen ja maisemanhoitoon. Paitsi silloin, kun ne unohtuvat, kuten mummoystäväni mökkisaaressa.

Oliko kiire, oliko liian suuret tuottotavoitteet? Olivatko maastokäynnit liian vaivalloisia ja kalliita, vai satelliitin tiedot pilviverhon takana? Unohtuiko yhteinen vastuumme luonnosta, tästä erityisen herkästä ja ainutlaatuisesta?

Vaikka joskus on tylsää totella normeja, hakea lupia, lukea tutkimuksia ja opiskella ohjeita, niiden ymmärtäminen tuo meille tietoa. Vanhan viisauden päälle voi rakentaa uutta, kesähakkuissakin. On tärkeää pitää huolta metsistämme, sillä ne ilon, suojan ja raaka-aineen lisäksi sitovat ja varastoivat hiiltä. Monimuotoiset, monilajiset ja kasvukuntoiset metsät ovat valmiimpia säilymään ja sopeutumaan ilmastomuutoksen aikana.

Hellät hakkuut?

Keskustelumme lopulla yksi vaari kertoo nähneensä unta hellistä hakkuista. Luontokohteet on suojeltu, linnunlaulupuut säästetty ja ketunkolot kierretty. Puut on kaadettu ilman öistä kolinaa ja kantojen vierillä uudet taimilapset jo kurottelevat kohti aamutaivasta, kun vaari heräsi uniltaan virkeänä kuhankeittäjän vislaukseen.

Kirjoittaja:

Päivi Salpakivi
Aktivistimummo ja metsänhoitaja
Lue lisää Päivistä