Monimuotoisuus on rikkaus, vieraslajit vitsaus

Aktivistimummojen Ranta kuntoon -blogisarjan kahdeksannessa blogissa ympäristötutkimuksen emeritusprofessori Lauri Arvola kertoo rannoillamme lymyilevistä vieraslajeista. Hän valottaa, miksi ne ovat lisääntyneet, miten ne vaikuttavat rantoihimme ja mitä vaikkapa mummot voivat asian parantamiseksi tehdä. Blogin luettuasi tiedät myös, mikä ero on käsitteillä vieraslaji ja tulokaslaji.

Kuolleet supikoirat ovat tuttu näky teiden varsilla ja valkohäntäkauriit tienvarsipelloilla. Molemmat ovat vieraslajeja, kuten lupiini, kurttulehtiruusu, jättipalsami ja monet muut luontoon karanneet kasvit. Myös vesistöissämme elää monilukuinen joukko vieraslajeja. Esimerkkejä on monia: vesirutto, akvaarioiden myötä Pohjois-Amerikasta Eurooppaan levinnyt kasvi, on levittäytynyt miltei koko maahan pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Runsaana esiintyessään se vaikeuttaa etenkin vesistöjen virkistyskäyttöä, kuten kalastusta ja veneilyä. Toinen hankala vieraslaji on isosorsimo, joka on tuotu Suomeen alun perin karjan rehuksi. Nykyään lajia tavataan jo Oulun korkeudelle asti. Hyvänä kilpailijana isosorsimo on syrjäyttänyt korte- ja sarakasvustoja. Isosorsimon torjunta on osoittautunut vaikeaksi tehtäväksi.

Osa vieraslajeista on ihmisen tuomia, osa levinnyt omatoimisesti

Vesistöjen rannoilla tavataan myös muita ihmisen toimesta levinneitä vieraslajeja; edellä mainitut jättipalsamikasvustot ovat yleisiä järvien ja jokien rannoilla eteläisimmässä Suomessa. Hiukan kauempana vesirajasta voi tavata myös jättiputkikasvustoja, jotka tiheinä esiintyessään estävät tehokkaasti alueen virkistyskäytön. Vesistöihimme on istutettu myös täplärapu, joka on syrjäyttänyt jokiravun lähes tyystin Lapin eteläpuoleisista vesitöistä. Lisäksi sisävesissämme elää jo pitkälti toistakymmentä vierasta kalalajia, joista pääosa on istutettuja. Muutama on kulkeutunut maahamme myös vahingossa ihmisen toimesta tai onnistunut vaeltamaan merestä, kuten kyttyrä- ja koiralohi, jotka nousevat kudulle Tenoon ja Paatsjokeen. Nekin ihminen on siirtänyt luontaisilta esiintymisalueiltaan Eurooppaan. Vesistöissämme elävistä vieraslajinisäkkäistä piisami ja amerikanmajava ovat kotoisin Pohjois-Amerikasta, samoin rannoilla viihtyvä minkki.

Monimuotoinen ympäristö on ainoa tae elämälle maapallolla.

Luonnon monimuotoisuus, jota myös elonkirjoksi kutsutaan, on käsite, jolla kuvataan elinympäristöjen, eliöiden ja niiden perimän vaihtelua. Elinympäristöjen moninaisuus ja vaihtelu johtavat ajan myötä lajien erilaistumiseen ja lopulta uusien lajien kehittymiseen. Tätä kutsutaan evoluutioksi. Elinympäristöjen monimuotoisuus on siten evoluution ja elonkirjon perusta. Elinkelpoinen ja monimuotoinen ympäristö on paras ja itse asiassa ainoa tae elämälle maapallolla.

Yksi maapallon eliölaji on aiheuttamassa katastrofin. Se eliölaji on ihminen.

Toisin kuin usein ajatellaan biologinen monimuotoisuus ei ole pysyvä olotila tai ominaisuus. Monimuotoisuus on kehittynyt vajaan neljän miljardin vuoden aikana ja kokenut monia muutoksia maapallon lukuisissa kehitysvaiheissa. Elämme paraikaa biologisen monimuotoisuuden kautta aikain yhtä nopeinta muutosajanjaksoa. Tällä kertaa on käynnissä monimuotoisuuden eli elonkirjon kutistuminen, joka on mittasuhteiltaan maapallon laajuinen. Se hakee vertaistaan ja toisin kuin aiemmat sukupuuttoaallot, jotka ovat olleet eliölajeista riippumattomia, tällä kertaa on kyse yhden ainoan eliölajin aiheuttamasta katastrofista. Eliölaji on ihminen. Olemme itse vastuussa kehityskulusta.

Vieraslajit ovat vaaraksi biologiselle monimuotoisuudelle. Vieraslaji-käsite tarkoittaa lajia, joka on levinnyt luontaiselta levinneisyysalueeltaan uudelle alueelle ihmisen mukana joko tahattomasti tai tarkoituksella. Tulokaslajiksi sen sijaan kutsutaan lajia, joka on levinnyt uudelle alueelle omatoimisesti. Usein käsitteet sekoitetaan keskenään. Vieraslajeille on tyypillistä, että ne vievät elintilaa alkuperäiseltä lajistolta. Näin ne voivat vaikuttaa kokonaisiin ekosysteemeihin.

Monimuotoisuus KYLLÄ, vieraslajit EI.

Monimuotoisuuden vaalimisen ja edistämisen merkitystä ei voi yliarvioida. Jokainen voi tehdä oman osansa. Jo hyvinkin pieneltä tuntuva teko voi osoittautua merkitykselliseksi niin hyvässä kuin pahassa. Mottona tulisi olla: Monimuotoisuus KYLLÄ, vieraslajit EI.

Mummot voivat opastaa lapsenlapsiaan tunnistamaan vieraslajeja ja näyttämään esimerkkiä monimuotoisuuden vaalimisessa. Jokaisen lähiympäristö tarjoaa monia mahdollisuuksia tähän.

Teksti Lauri Arvola, professori
Kuva vieraslajista täplärapu, Lauri Arvola